Blogiteksti ilmestyy tällä kertaa jo keskiviikkona. Tänään nimittäin Asta Niittymäki täyttää 100 vuotta Punkalaitumella. Haluan lähettää hänelle lämpimät onnitteluni ja tiedän, että monet entiset ja nykyiset kyläläiset yhtyvät niihin. Useat ovat hänestä ja hänen voinnistaan kyselleet vuosien varrella.

Asta Niittymäki tuli alaluokkien opettajaksi Haukijärven kouluun 80 vuotta sitten. Monet ovat kuvanneet eroa tiukkana pidettyyn Lehtosaloon suureksi. Elämäntyönsä Asta Niittymäki teki Haukijärven lasten opettajana. Opimme lukemaan ja kirjoittamaan sekä muita elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Työ oli vaativaa aikana, jolloin kouluavustajia tai erityisopetusta ei tunnettu. Meitä, jotka edustimme toista sukupolvea hänen oppilainaan, lienee useampia. Eläkkeelle hän jäi Mahnalan koulusta, kun Haukijärven koulu oli sitä ennen muuttunut kaksiopettajaiseksi.

Asta Niittymäki oli aktiivinen maamiesseuran ja maatalousnaisten toiminnassa. Hän lienee myös laittanut useammat häät ja muut pidot kylässä. Sota-aikana hän oli kesäisin mukana lottatyössä ainakin Äänislinnassa ja Paateneessa. Vielä yli 90-vuotiaana hän jaksoi antaa tietoja tälle Haukijärven historia-projektille. Toivotamme hänelle voimia ja iloa tuleviin elonpäiviin.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.