Taannoin kirjoitin tsaarin ajan asevelvollisista. Totesin silloin, että Frans Oskar Äärilä sai arvonnassa varsin pienen numeron (3), joka mahdollisesti tarkoitti vakinaiseen palveluun joutumista. Katsotaan nyt, miten hän päätyi syntymäpitäjästään Kauvatsalta Parilan Äärilään eli Erkkilään. Hän syntyi 1863 Kauvatsan Piitanojan Unton talon Vähä-Rukan torpari Erland Heikinpojan ja tämän vaimon Karoliina Vilhelmiina Kallentyttären ensimmäisenä lapsena. Sisaruksia hänellä oli kaikkiaan kuusi, heistä tosin ainakin yksi kuoli pienenä. Erland kuoli 1881. Karoliina jatkoi torpan pitoa ilmeisesti kahden vanhimman poikansa avustamana. Ehkä juuri tähän vaiheeseen liitttyy se, ettei Frans Oskar ehtoollisellakäyntimerkintöjen perusteella näyttäisi joutuneen vakinaista asepalvelusta suorittamaan. Arpanumero on merkitty hänelle vuonna 1885 alkavaan rippikirjaan. Siinä hänelle on lisäksi merkitty sukunimi Jokinen. Se voi viitata siihen, ettei hänellä ollut tarkoituksena jäädä kotitorppaa hoitamaan.

Frans Oskar avioitui 1889 Emma Loviisa Uusi-Äijälän kanssa. Tämä oli kotoisin Kullaan Ahmauksen kylän Uusi-Äijälän talosta ja talollinen Matti Abrahaminpojan ja tämän vaimon Kaisa Loviisa Antintyttären 1866 syntynyt nuorin tytär. Nuoripari asettui asumaan Vähä-Rukan torppaan. Vanhin tytär Iida Maria ehti syntyä Kauvatsalla ennen kuin perhe muutti kesällä 1890 Hämeenkyröön, Parilan Erkkilään.

Äärilän edellinen talollinen Mikko Mikonpoika oli ostanut Suojan talon ja muuttanut 1888 perheineen Suojalle. Pian hänestä kuitenkin tuli itsellinen, ja Josua Honkolin osti Suojan. Mikon vävy Ivar Juhonpoika taisi olla hetken aikaa isäntänä Äärilässä, mutta viimeistään 1890 hänestäkin tuli itsellinen. Niin Mikko Mikonpoika kuin Ivar Juhonpoikakin muuttivat myöhemmin perheineen Mouhijärvelle. Frans Oskar ja Emma Loviisa Äärilän myöhempiä vaiheita on kuvattu sivustolla.

Lisää kommentti




Kun viet kursorin laatikon yläpuolelle, näet ohjekuvan oikeassa yläkulmassa.

Lisätietoja