Muistitieto voi tuoda esiin asioita, joita ei muuten ole helppo tavoittaa. Se voi olla hyvinkin tarkkaa, varsinkin jos kertoja on itse ollut paikalla tapahtuma-aikana. Toisaalta useamman henkilön kautta kulkenut kertomus voi joskus sekoittaa asioita niin, että paikka, aika tai jopa henkilö vaihtuu. On siis syytä aina pyrkiä tarkistamaan muistitieto muista lähteistä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista. Jos pitäytyy vain asiakirjojen vahvistamaan, jää moni juttu kertomatta. Seuraavassa pari esimerkkiä oman lähipiirini muistitiedon paikkansapitävyydestä.

Äitini kertoi usein tarinaa Estlanderien pojan kuolemasta. Tämän lentokone putosi alas hänen äitinsä pihaan. Kun kertomukseen ei liittynyt aikaa eikä paikkaa, oli sitä kovin vaikea tarkistaa. Niinpä en laittanut siitä mainintaa sivustolle. Sitten kuitenkin yllättäen löytyi lehtiuutinen asiasta. Se vahvisti edellä kerrotun tapahtuneen 1938 Iitin Vuolenkoskella.

Torppien itsenäistymisestä puhuessamme isäni muisteli, että Selkeen leskiemäntä Maija piti tiukasti puoliaan ja sai lopulta lunastaa torppansa. Asiakirjat osoittavat, että Selkeet pitivätkin tiukasti kiinni oikeudestaan lunastaa maansa. He joutuivat kuitenkin siirtymään Mustajärvenkulmalle ja aiemmat Selkeen torpan maat jäivät kartanolle. Varsinainen ongelma tarinassa on se, ettei Maria Selkee suinkaan ollut leski, kun torpat itsenäistyivät. Muistelukseen lienee sekoittunut Eliina Viitaniemi. Torpan kohtalosta on tarkemmin sivustolla. Kertomus on tyypillinen useamman henkilön kautta kulkenut, 1924 syntynyt isäni ei torppien itsenäistymisestä mitään itse muistanut.

Viime lauantaina laskettiin haudan lepoon jälleen yksi paljon muistitietoa näillekin sivuille antanut. 1910- ja 1920-luvuilla syntyneistä monet ovat jo poissa. Kuinka tärkeää olisikaan saada vielä jäljellä olevien - heitä nuorempienkin - kertomukset talteen.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.