Taannoin kerroin siitä, miten koulu työllisti kyläläisiä. Jatketaan tällä kertaa hankinnoista, joita koulu teki lähiympäristöstään. Monenlaista tarvittiin koulunpitoon. Useimmin tilikirjassa mainittiin halkojen hankinta. Kyläläisistä niitä toimittivat koululle ainakin Erkkilä, Suoja, Estlander, Perttu, Peltoniemi, Haukipää, V. Salomäki ja Kukkola. Niitä jouduttiin hankkimaan myös kylän ulkopuolelta, kuten Heinijärven ja Pukaran talollisilta. Erkkilästä on koululle toimitettu santaa, Pakkaselta lautoja, öljyä ja kattopäreitä, Yliviidanojalta käsityölautoja sekä Kalliopohjasta ja Mäkiseltä (Lempi Mäkinen) ruokatarpeita. Edellä oleva luettelo ei ole kaikenkattava. Tilikirjoissa on paljon merkintöjä tilallisten, kuten Valkaman, Alaviidanojan ja Sunin, laskuista. Niistä ainakin osa on varmaankin koskenut tarvikkeiden toimituksia.

Kirjoja ja muita varsinaisia koulutarvikkeita hankittiin enimmäkseen alan liikkeistä Tampereelta ja ehkä kauempaakin. Lähiseudun kaupoista ensimmäisenä näkyi Häijään Nyberg (myöhemmin Nuotio). Hieman myöhemmin kuvaan tulivat Hämeenkyrön Osuuskauppa, Väinänen, Mattila, Kyröskosken Osuuskauppa, Kalhu, Häijään kauppa, Frantsila sekä naapurikylän Vikman, Kallio ja Villo. Oman kylän kaupoista löytyi laskuja Heinoselta ja Laineelta. Oman pitäjän kirjakauppiaista pieniä tilauksia saivat Reina ja Saarilahti. 30-luvulla Kyröskosken kirjakaupasta hankittiin enemmänkin kirjoja ja muita tarvikkeita.

Hiukan erikoisempia laskujakin on tilikirjassa mainittu. Leipuri Nummisen pieni lasku toistui useampaan otteeseen ja ainakin kerran mainittiin sen koskeneen leivoksia. Olisiko tarkastaja ollut tulossa käymään koululla? Joulupukeista oli pari laskutusta 1900-luvun alusta, ja keisarin kuvalle hankittiin kehykset 1913. Kehityksestä kertoivat sähköyhtiö Hierun laskujen ilmestyminen tilikirjaan 1923 ja radion lupakirjan hankkiminen 1930.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.