Kerron Vihtorista, koska neljä hänen lapsistaan jäi asumaan Haukijärvelle. Se ei ole ainutlaatuista, mutta ehkä kuitenkin harvinaista. Lisäksi hän oli isoisoisäni, joten tiedot hänen vaiheistaan on minulla jo valmiina. Vihtori syntyi 1855 Suoniemen Kuljussa, jossa myös vietti lapsuutensa. Isä-Kalle oli renkinä Kuljun taloissa ja torpissa, ja äiti-Leenakin lienee autellut niissä sen, minkä lastenhoidolta ehti. Vihtori oli vanhempiensa seitsemäs ja nuorin lapsi. Sisaruksista kolme kuoli pieninä. Kalle kuoli Vihtorin ollessa vasta kymmenvuotias. Jotenkin äiti poikansa elätti, kunnes tämä 1870 lähti rengiksi Kuljun Stenin torppaan. Matka vei Pirkkalan kautta Hämeenkyröön, Mahnalan Alaselle 1872.

Rengit vaihtoivat usein palveluspaikkaa. Seuraavaksi Vihtori palveli Jumesniemen Honkalassa ja Kärjellä. Viimeistään tässä vaiheessa hän kohtasi Josefiina-nimisen nuoren naisen, joka oli varttunut Jaskaran Mataluksen (Asumaniemen) torpassa Pinsiössä. He avioituivat 1876. Vihtori oli vielä pari vuotta renkinä, lapsiakin ehti syntyä kaksi, sitten nuori perhe muutti Kärjen Salmensivun torppaan. Näyttää siltä, että Vihtori oli Salmensivun ensimmäinen ja ainoa torppari. Torpasta ei ole säilynyt tietoja, ei sen koosta eikä siitä, raivasiko Vihtori sen pellot niiden 15 vuoden aikana, jotka perhe torpassa asui. Kun he lähtivät sieltä 1893, oli lapsia ehtinyt syntyä jo kahdeksan. Yksi oli kuollut pienenä, muut selvisivät aikuiseksi asti, mikä ei ollut ihan tavallista siihen aikaan.

Nyt sitten tultiin Haukijärvelle, Ihantolan torppaan, joka lienee ollut suurempi kuin Salmensivu. Vihtorin ja Josefiinan kerrottiin olleen työteliäitä ihmisiä, ja myös vanhemmista lapsista alkoi olla apua torpan hoidossa. Vihtori teki lisäksi metsätöitä lisätuloa saadakseen. Lapsia syntyi vielä kaksi lisää, nuorimmainen samana vuonna kuin vanhimman pojan esikoinen. Lapset muuttivat kotoa yksi kerrallaan, jotkut samaan kylään, osa Kanadaan saakka. Kun Purttu halusi myydä Ihantolan itsenäiseksi tilaksi, eivät Vihtori ja Josefiina nähneet mahdolliseksi ostaa koko tilaa. Oliko syynä epävarmuus jatkajasta vai Vihtorin heikentynyt terveys, sitä eivät muistitiedot kerro.

Seurasi muutto tien toiselle puolelle, Salomäen pikkutilalle. Sen isäntänä hän oli kymmenkunta vuotta ennen kuin myi tilan poikansa perheelle. Viimeisinä vuosinaan Vihtori kärsi reumatismista ja astmasta. Aiempien vuosien kova työnteko ei varmaan helpottanut vaivoja. Työteliäisyytensä avulla hän nosti itsensä lapsuuden köyhyydestä itsenäiseksi pientilalliseksi, joka toki ei ollut millään tavalla varakas. Ihmisenä Vihtori oli muistitietojen mukaan hiljainen ja sopuisa jääden ehkä tomeran Josefiinan varjoon. Vihtorin elämä päättyi 26.8.1930. Virallinen kuolinsyy oli vanhuudenheikkous, muistitieto kertoi astmakohtauksesta.

Lisätietoja