Vuoden 1919 henkikirjasta löydämme Haukijärven alueelta vain muutaman, jolla ei ollut minkäänlaista sukunimen tapaista lisänimeä. Sukunimilaki tuli voimaan seuraavana vuonna ja pakotti ihmiset ottamaan pysyvän sukunimen. Sitä ennen käytettiin usein asumuksen (talo, torppa, mäkitupa) nimeä. Muutamilla toki oli jo pysyvä nimi, mutta toisilla nimet vaihtuivat joko asuinpaikan vaihdoksen myötä tai ihan muuten vain. Sivustolta voisi poimia useita esimerkkejä täysistä sisaruksista, joilla oli eri sukunimi. Talonnimet säilyivät pitkään sukunimien rinnalla jopa virallisissa asiakirjoissa, kuten olen jo aikaisemmin tainnut kirjoittaa.

Keitä nuo täysin sukunimettömät 1919 sitten olivat? Haukijärveltä löydämme Eeva Juhontyttären (s. 1840). Hän oli aiemmin asunut Anttilan torpassa, mutta jostain syystä se ei ollut jäänyt sukunimeksi. Tosin haudattujen luetteloon hänet merkittiin Anttilan nimellä, hän nimittäin kuoli heinäkuussä 1919. Parilassa ilman sukunimeä henkikirjassa on Karoliina Matintytär (s. 1856), joka oli Vuorenmaan torpparin leski. Hänelle rovasti Lehtonen antoi 1922 sukunimeksi Vuorenmaa. Linkin luettelo perusteluineen on muutenkin mielenkiintoinen. Heinijärveen kuuluneissakin oli sukunimettömiä, mutta en tunnistanut heitä nykyisen Haukijärven alueen asukkaiksi.

Otetaanpa vertailukohdaksi vuoden 1890 henkikirja. Heti ensimmäiseltä sivulta löydämme useamman pelkästään etunimellä ja isännimellä esiintyneen. Renkejä, piikoja, itsellisiä. Mutta vain osa heistä, monilla oli sukunimi1. Muistitieto kertoo,että jo 1800-luvun lopulla papit kehottivat ihmisiä ottamaan sukunimen. Ilmeisesti osa väestä noudatti kehotusta, osa ei pitänyt kiirettä. Saman muistelijan mukaan pappi ehdotti hänen isoisälleen nimeä, kun tämä ei sellaista itse löytänyt. Nimi tulikin kirjatuksi kirkonkirjoihin.

 1Hämeenkyrössä aidosta sukunimestä voi tosin puhua vasta vuoden 1920 jälkeen.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.