Sivustolla mainitaan muutaman kerran Pajusen perhe. Seuraavassa heistä hiukan enemmän. Perheen isä Kalle Vihtori syntyi 1878 Ikaalisten Kalmaan kylässä. Hänen äitinsä oli Saara Tuomaantytär. He asuivat Kalmaassa ja Läykkälässä, kunnes Kalle Vihtori 1894 lähti rengiksi Kalmaan Koivistolle. Hän kierteli renkinä Ikaalisten taloja 10 vuoden ajan. Tänä aikana hän alkoi käyttää sukunimeä Pajunen. 1904 hän avioitui Selma Taavetintytär Kustulan (s. 1881 Ikaalisissa) kanssa. Perhe asettui asumaan Ikaalisten kirkonkylään, missä Kallen ammatiksi merkittiin työmies, itsellinen ja myöhemmin kuski. Selma oli lähtöisin Tevaniemen Kustulan mäkituvasta. Hänen vanhempansa olivat Taavetti ja Ester Kustula. Lapsia Kallelle ja Selmalle syntyi Ikaalisissa kolme: Reino 1907, Maija Liisa 1909 ja Saima 1913.

Vuoden 1916 lopulla perhe suuntasi Hämeenkyröön ja siellä Haukijärvelle. Henkikirjoissa heidät merkittiin itsellisiksi. Kalle näyttäisi työskennelleen Pakkasella kuskina ja ehkä hoitaneen hevosia. Muitakin töitä varmaan piti tehdä. Muistitieto kertoo, että Gustav Estalander liikkui lyhyempiä matkoja mielellään hevosvetoisilla vaunuilla vielä silloinkin, kun kartanossa oli auto. Pajusen perheeseen syntyivät Hämeenkyrössä lapset Erkki 1919 ja Kalle 1922. Vuoden 1927 henkikirjaan heille on merkitty kuusi lasta. Mahdollisesti lapsia on syntynyt Kallen jälkeen vielä kaksi. Kalle ja Selma muuttivat Haukijärveltä 30-luvun alkuvuosina. Poika Reino asui kylässä pari vuotta pitempään.

Perheen myöhemmistä vaiheista on aika niukasti tietoa. Reino avioitui 30-luvun alkuvuosina Heinijärvelle. Vanhemmat asuivat hänen luonaan viimeistään 40-luvun lopulta lähtien. Kalle Vihtori Pajunen kuoli 1962 ja Selma 1967. Molemmat on haudattu Hämeenkyröön. Heidän hautakiveensä on merkitty myös 1997 kuollut tytär Saima. Muiden lasten vaiheista ei ole tietoa.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.