Blogi

Kuvassa perhe - isä, äiti ja kaksi tytärtä - katsoo vakavan näköisenä kameraan. Lasten iästä voi päätellä, että kuva on otettu joskus 20-luvulla, ehkä sen loppupuolella. Myös vaatteet ja kampaukset tukevat tätä. Äidillä on pitkät hiukset, jotka on sidottu taakse, samoin vanhemmalla tyttärellä. Pikkutytöllä on lyhyt tukka ja komea rusetti päässä. Isällä on puku taskuliinoineen ja mahdollisesti myös solmio. Siihen aikaan ei kameralle juuri hymyilty.

Kuvassa on Urho ja Silja Lindholmin perhe. Silja oli lähtöisin Linnusmäestä. Tampereelle hän oli muuttanut 1912. Kuvan liitetiedoissa on molempien vanhempien kuolinpäivät (Urho kuoli 1939 ja Silja 1964) sekä tieto, että perheen isä työskenteli laitosmiehenä Verkatehtaalla. Äidille ei ole ilmoitettu ammattia, todennäköisesti hän oli kotona. Lasten nimet ovat Signe ja Eila. Kuvan on Vapriikin kuva-arkiston käyttöön 60-luvulla antanut Sulo Lindholm. Kuvaajasta on tiedossa vain etunimi, Aira.

Miksi en julkaise kuvaa? Koska se on maksullista, myös ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Paikallishistoriasivuilla ei valitettavasti voi maksaa kuvista. Jos oikein Siiri-tietokannan hakutuloksia tulkitsen, ei kuvaa ole vielä digitoitu. Poikkesin Vapriikin kuva-arkistossa taannoisella Tampereen reissulla. Varsinaisesti etsin kuvia kaupungissa asuneista sukulaisista ja heidän asuinpaikoistaan. Kortistoa selatessa Lindholmien nimi tuli vastaan, ja pyysin kuvan nähtäväksi. Muita entisiä kyläläisiä en pikaisella haulla löytänyt, mutta en tietenkään ehtinyt katsoa kaikkia kortteja. Palvelu arkistossa oli erittäin ystävällistä. Niinpä voinkin suositella siellä käyntiä niille, jotka etsivät Tampereelle muuttaneista sukulaisistaan kuvia. Kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä arkistoon.

Thunder Bayn kirjaston sivuilla on luetteloita (Indexes and Directories) sikäläisissä lehdissä julkaistuista muistokirjoituksista. Koska Thunder Bay (aiemmin Fort Williams ja Port Arthur) on Kanadan suomalaisaluetta, ryhdyin selaamaan luetteloita. Huomasin kirjoitusten joukossa 1965 kuolleen Alex Koivun muistokirjoituksen. Kysyin kirjastolta, voisiko kopion siitä saada liitteenä sähköpostiin ja he ystävällisesti lähettivät sellaisen. En saa kuitenkaan julkaista sitä sellaisenaan, mutta selvitän seuraavassa sen sisältöä. Yleensä pohjoisamerikkalaisissa muistokirjoituksissa kerrotaan lyhyesti poisnukkuneen elämänvaiheista, luetellaan lähimmät eloonjääneet omaiset ja kerrotaan ennen häntä kuolleista läheisistä. Niin myös Alex Koivun muistokirjoituksessa.

Alex Koivu syntyi Hämeenkyrössä Suomessa 81 vuotta aiemmin. Hän tuli Kanadaan 1908 ja asui vuodesta 1910 samalla maatilalla Port Arthurissa. Siellä hän myös kuoli. Hän työskenteli tienrakennusalalla. Hämeenkyrön kuolleiden luettelossa (SSHY:n jäsensivuilla) hänen sanotaan olleen seppä. Se ei tietenkään sulje pois edellä mainittua tehtävänkuvaa. Vuonna 1917 hän avioitui Anna Smedbergin kanssa. Tämä oli mahdollisesti jäänyt leskeksi ensimmäisestä avioliitostaan.

Alex Koivua suremaan jäivät Anna Koivun lisäksi kaksi poikaa, kaksi tytärtä, tytärpuoli, 19 lastenlasta, 11 lastenlastenlasta, sisar (Mrs. Uno Kivi) Minnesotassa sekä muut sukulaiset Minnesotassa ja Suomessa. Pojat asuivat Floridassa, tyttäret Port Arthurissa. Hänellä oli ollut kolmaskin poika, joka kuoli 1957. Hiukan odotin, että muistokirjoituksessa olisi mainittu myös veli Kalle, joka siirtyi Kanadaan yhdessä Aleksin kanssa. Hänestä  ei kuitenkaan ollut mitään tekstissä. Ilmesisesti Kalle oli kuollut jo ennen veljeään.

Niin päättyi yhden Haukijärvellä syntyneen ja kasvaneen elämä kaukana synnyinseudulta.

Viikonvaihteessa olivat ruotsalaisen ArkivDigitalin aineistot vapaasti verkossa käytettävissä. Tutkin tietokantoja nimeltä Sveriges befolkning, jotka ovat ymmärtääkseni henkikirjoitukseen perustuvia väestönlaskenta-aineistoja. Palvelun uusimmat ovat vuosilta 1940, 1950, 1960, 1975 ja 1985. Etsin niistä tietoa sukututkimusta varten, mutta tulin samalla vilkaisseeksi muutamien Haukijärveltä lähteneiden tietoja. Tietokannoissa voi tehdä hakuja, mikä tekee niistä helppokäyttöisiä. Kuten muissakin vastaavissa, voi näissäkin olla virheitä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä kyläläisistä, jotka jossain elämänsä vaiheessa päätyivät Ruotsiin. Erityisesti 60- ja 70-luvuilla Ruotsiin muutti myös nuorempaa väkeä, mutta heitä ei tässä käsitellä.

Varhaisin Ruotsiin menijä oli todennäköisesti Sigrid Heidi Estlander (Bergström), joka muutti naapurimaahan 1940-luvulla. Hän asui perheineen Nässjössä. Hänen äidinkielensä oli ruotsi, mikä varmasti helpotti siirtymistä. 50-luvulla Ruotsiin muuttivat Tauno Malinen, Niilo ja Taimi Järvinen sekä Saara Malkamaa. Malinen asui Tukholmassa. Järviset muuttivat Borlängeen. Saara Malkamaa asui Huddingessa, samoin kuin hänen poikansa Pekka, joka siirtyi Ruotsiin jo 40-luvulla. Mainitaan tässä myös yksi 60-luvulla Ruotsiin mennyt, nimittäin Ester Helenius, joka perheineen asui Göteborgissa.

Ancestry.se on palvelu, jonka tietoihin pääsee käsiksi vain maksamalla. Hakuja siellä kyllä pystyy tekemään. Taimi Järvinen palasi Suomeen, muut esiintyvät Ancestryn tietokannassa Sverige, födelseuppgifter för personer som avled mellan 1901 och 2006. He ovat todennäköisesti kuolleet Ruotsissa. Vain Järviset ilmeisesti siirtyivät Ruotsiin suoraan Haukijärveltä. Estlander lähti kylästä 30-luvun alussa, Malinen jo 20-luvulla ja Malkamaat 30-luvulla. Helenius (silloin vielä Kaunisto) muutti 30-luvulla Tampereelle.

Kyläläisiä on päätynyt ainakin Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin. Yhtään Venäjälle siirtynyttä en tiedä. Pitää joskus yrittää katsoa, olisiko kukaan haukijärveläinen muuttanut Australiaan.

Tutkin Hämeenkyrön seurakunnan vierasseurakuntalaisten haudattujen luetteloa (SSHY:n jäsensivuilla) ihan muuta etsien. Samalla huomasin, että jonkin verran entisiä kyläläisiä oli haudattu Hämeenkyröön, vaikka he olivat kirjoilla muualla. Seuraavassa pohdiskelen syitä tällaiseen.

Kun Josef Edvard Richter kuoli 1910 Helsingissä, hänet tuotiin Hämeenkyröön haudattavaksi. Syy oli Richterien sukuhauta, jossa lepää mm. hänen vaimonsa. Myös joidenkin  myöhemmin kuolleiden suvun jäsenten viimeinen leposija on lähellä Hämeenkyrön kirkkoa olevassa sukuhaudassa. Samanlainen syy lienee sille, että Jaakko ja Elsa Kallioniemi sekä Taavetti ja Fanni Kallioniemi on haudattu Hämeenkyröön, vaikka he kuolleessaan asuivat Mouhijärvellä. Sukuhautoja oli kuitenkin aiemmin aika harvoilla.

Kun Martta Sofia Pettersson kuoli 1927, hän oli kirjoilla Tampereella. Hänet kuitenkin haudattiin rivihautaan Hämeenkyrön hautausmaalle. Todennäköisesti hän oli sairastuttuaan palannut kotiinsa ja kuollut siellä. Ei ollut mitään syytä lähteä kuljettamaan häntä Tampereelle. Samanlainen lienee tilanne ollut Ida Erika Kinkillä. Kummankaan tarkkaa kuolinpaikkaa ei haudattujen luettelo mainitse. Sen sijaan 1936 kuollut Väinö Aleksi Mäkelä kohtasi luettelon mukaan matkansa pään Parilan Kivelässä. Emme tiedä, oliko hän tullut sinne vierailulle vai hakemaan isänsä luota turvaa viimeisiin päiviinsä. Kuolinsyy tuberkuloosi kuitenkin kertoo pitemmästä sairastelusta. Myös muutamia lapsia, erityisesti aviottomana syntyneitä, haudattiin ulkoseurakuntalaisina Hämeenkyröön. Ilmeisesti he olivat asuneet isovanhempiensa luona. 

1929 Pakkasella kuollut palvelijatar Gustaava Lyytinen Helsingistä ja Frans Oskari Virtanen (kuollut 1930) kuuluvat eri ryhmään kuin aiemmat. He kyllä asuivat Haukijärvellä, mutta eivät olleet muuttaneet kirjojaan Hämeenkyröön. Vastaavanlaisia tapauksia olivat Vpl Pyhäjärven seurakuntaan kuuluneet Matti Matikainen (k. 1946) ja Adam Silvasti (k. 1948). Mahdollisesti sodan aikana ja heti sen jälkeen kuoli Haukijärvellä muitakin karjalaisia, jotka olivat kirjoilla omissa kotiseurakunnissaan.

Kaarlo Rantanen kaatui sodassa 1944 ja hänet haudattiin sankarihautaan Hämeenkyrössä, vaikka hän oli kirjoilla Ruovedellä. Ilmeisesti Pakkasella asuneet veli Jalmari Rantanen ja äiti Adolfiina Rantanen halusivat haudata hänet oman seurakuntansa hautausmaalle. Myöhemmiltä vuosilta on esimerkkejä muualle muuttaneista kyläläisistä, jotka ovat itse halunneet tulla haudatuiksi Hämeenkyröön ja kenties hankkineet hautapaikankin valmiiksi.

Siviilirekisteriin kuuluneita kyläläisiä en luettelosta löytänyt. Sen sijaan siinä mainittiin yksi 50-luvulla kuollut Tampereen vapaaseen evankelisluterilaiseen seurakuntaan kuulunut.

Kaikkia syitä entisten kyläläisten hautaamiselle vanhan kotiseurakuntansa multiin emme tiedä. Yksi tällainen on joulukuussa 1939 kuollut ja tammikuussa 1940 haudattu Josefiina Jokela. Hän oli asunut pitkään Tampereella, jossa myös hänen lapsensa asuivat. Kaikkea eivät asiakirjatkaan kerro.

Kukkolan torpan kontrahti vuodelta 1894 on nähtävänä sivuston galleriassa. Kiitokset asiakirjasta ja sen skannauksesta! Sopimus on laadittu valmiille lomakkeelle ja sen on kirjoittanut Hillun isäntä. Hänelle on sattunut kirjauksessa virhe, Kukkolan torppari oli nimeltään Taavetti, ei Juho. Rippikirjan mukaan Taavetti ja Ida muuttivat Kukkolaan jo 1889. Ilmeisesti alkuvuodet mentiin suullisella sopimuksella. Katsotaan seuraavassa muutamia mielenkiintoisia kohtia sopimuksesta. Muuten luotan siihen, että lukijani osaavat tulkita fraktuurakirjaimia ja hiukan horjuvaa kirjoitusta.

Asiakirja vahvistaa sen, että samoilla paikoilla oli jo aiemmin Kukonniemen torppa. Kukonniemi mainitaan torpan alueeseen kuuluvaksi ja myöhemmin määrätään, että vanha pirtti tulee tehdä riiheksi. Paikalla oli siis vielä joitakin Kukonniemen rakennuksia, vaikka torpassa ei oltu asuttu pariinkymmeneen vuoteen. Ihan uusi nimitys on kontrahdin alussa mainittu Korsperin lahti. Korsberginlahtea ei näyttäisi nykyisistä kartoista löytyvän. Olisi mielenkiintoista tietää nimen historiasta. Määräys ruopasta jää hiukan hämäräksi. Ilmeisesti kyse oli pellon lannoituksesta.

Juhtapäivät, jotka torpparin piti suorittaa, olivat työpäiviä hevosen kanssa. Hän hoiti ne pitämällä kunnossa talon osuutta isosta maantiestä. Määräyksessä on sana puolen. En tiedä, viittaako se työpäiviin vai maantiehen, luultavasti ensiksi mainittuun. Tiedossa ei myöskään ole, millä kohdalla Hillun osuus maantiestä oli. Torppaansa Taavetin piti vetää ratastie metsää pitkin Palomäen sysikopilta alkaen. Sysikoppi voi viitata hiilen valmistukseen. Tehtiinkö puuhiiltä vielä 1890-luvulla vai oliko kyseessä vain jokin vanha koppi? Jalkapäiviä piti tehdä käskyn mukaan. Mahdollisesti niitä oli kymmenen.

Kontrahdin lopussa on asianomaisten allekirjoitukset. Taavetti Kukkola allekirjoitti puumerkillään, samoin todistajina toimineet Viktor Matinpoika (mahdollisesti Hillun renki) ja Ville Villenpoika Palomäki.

Lisätietoja