Blogi
Vihtori Luhalahdesta (blogi)
Vihtori syntyi joulukuussa 1873. Hänen äitinsä oli Anna Kaisa Taavetintytär, torpparin vaimo Luhalahdesta. Perhe asui tuolloin Vierikon torpassa. Vihtorilla oli ainakin seitsemän sisarusta, joista neljä kuoli lapsena. 1889 perhe muutti saman kylän Nevalan torppaan. Seuraavana vuonna Vihtori siirtyi Viljakkalan,Inkulan Pullille rengiksi. Hän käytti sukunimeä Nevala. Hän oli vähän aikaa renkinä myös Inkulan Jyrällä ennen kuin 1892 muutti Tampereelle. Rengin ammatissa hän oli kaupungissakin, kunnes 1895 palasi Ikalisiin kotitorppaansa Nevalaan.
Tammikuussa 1900 Vihtori vihittiin avioliittoon Viljakkalan Inkulan Pullin piian Maria Loviisa Juhontytär Mäntylän kanssa. Tämä oli syntynyt itsellisperheeseen Kokemäellä 1874 ja tullut sieltä 1892 Viljakkalan. Olivatko nuoret tavanneet jo ennen Vihtorin Tampereelle muuttoa? Ehkä eivät, Luhalahden ja Inkulan välimatka ei ole hirveän pitkä. Avioliittonsa alkuvuodet Vihtori ja Maria asuivat Nevalassa. Heidän lapsensa nuorimmaista lukuun ottamatta syntyivät siellä. Sukunimi vaihtui Lehtiseksi vuosien 1901 ja 1909 välillä.
1909 Lehtiset siirtyivät Osaralle. Vihtori toimi kartanossa muonarenkinä. Haukijärvelle tulon ajankohdasta ei ole varmuutta. Hiukan epävarma muistitieto kertoo, että Vihtori olisi ollut Pakkasella töissä jo 1918. Henkikirjoissa heidät kuitenkin kirjattiin 1919 vielä Osaralle. Virallisesti heidät on niissä merkitty Haukijärvelle vasta 1922. Tosin tuohon aikaan oli tavallista siirtää kirjat toiselle paikkakunnalle vasta paljon todellista muuttoa myöhemmin. Vihtorin ja Marian tarinasta lisää sivustolta.
100-vuotishaastattelu (blogi)
Punkalaitumen Sanomat julkaisi 30.10.2014 Asta Niittymäen haastattelun (kiitos kopiosta Kaija Liisanantille). Astan muisti toimi tuolloin edelleen erinomaisesti ja hän seurasi aikaansa lehtiä lukemalla. Punkalaitumen Sanomien tilaaja hän oli ollut vuodesta 1934 asti. Kohtuullisen pitkä luku-urakka.
Lapsuuttaan Punkalaitumella Asta kuvasi hyväksi, vain pakomatka punaisten joukkojen tieltä 1918 kotoa Oriniemestä Koosanmaahan oli varmaan tuntunut pelottavalta. Hänen isänsä oli räätäli, ja myös Asta opetteli niitä töitä. Käsityöt olivat hänelle myöhemminkin tärkeitä. Opettaja huomasi hänen oppimistaitonsa ja ehdotti tytön lähettämistä seminaariin. Äiti kuoli tuohon aikaan, mutta isä halusi hänen yrittävän. Niin Asta pääsi Hämeenlinnan seminaariin. Hän kertoi olleensa viimeisiä sinne kansakoulupohjalta hyväksyttyjä. Matka jatkui opettajaksi Haukijärvelle.
Sota-aikana hän toimi lottana. Talvisodan aikana hän oli mukana Hämeenkyrössä siirtoväen huollossa. Vuonna 1942 hän oli lottatyössä Äänislinnan varuskorjaamossa. Kesän 1943 hän toimi tyttötyönohjaajana Nakkilassa. Kesällä 1944 hän kertomansa mukaan oli Äänislinnan, Karhumäen ja Paateneen alueella varuskorjaamossa. Kun vetäytyminen alkoi, he tulivat Luumäelle. Nähtävästi hän käytti tähän työhön kesälomansa. Itä-Karjalaa hän piti aika köyhänä ja kertoi ihmisten siellä eläneen puutteen keskellä.
Eläkepäivien koittaessa Asta muutti takaisin Punkalaitumelle. Hän asui Mäenpään kylässä yhdessä siskonsa kanssa. Vasta 30 vuoden kuluttua hän muutti vanhustentaloon, jossa kertoi viihtyneensä hyvin. Astan elämä jatkui vielä pari vuotta 100-vuotisjuhlien jälkeen.
Hiihtokilpailut (blogi)
"Sunnuntaina helmik. 13.pnä klo 12 alkoi maanviljelijä Mäkelän talon saunasta nousta savu. Paikkakuntalaiset ajattelivat, että tekeekö Mäkelän isäntä maltaita vai palvaileeko lihoja. Saipa saunan savu liikkeelle itse kansanedustaja Frans Mustasillankin luulossa, että nyt naapurin sauna palaa. Mutta miten olikaan, siellä urheilunvalmentaja Kalle Salo lämmittikin saunaa hiihtokilpailuja varten." Näin alkoi nimimerkki Väkän kirjoittama kuvaus otsikolla "Hämeenkyrön Haukijärven pojat ladulla". Se julkaistiin Kansan Lehdessä 16.2.1938.
Vaikka nyt onkin kesä, kerron tänään tuosta hiihtokilpailusta. Siinä oli kolme sarjaa: miehet, alle 18-vuotiaat sekä "nousukkaat", joista viimeksi mainittu piti sisällään sekä tytöt että pojat. Nähtävästi nuoret haukijärveläiset naiset eivät harrastaneet hiihtoa tai ainakaan halunneet kilpailla lajissa. Miesten sarjassa oli 11 osallistujaa, kahdessa muussa kummassakin seitsemän. Kilpaladun pituus oli vähän yli 11 kilometriä. Se lähti Mäkelästä ja kiersi metsiä myöten Herttualan kautta takaisin Mäkelään. Erityisesti mainittiin, että seuran vanhat hiihtäjät Sulo Haukipää ja Viljo Kukkola olivat taas innostuneet lähtemään mukaan.
Sitten tuloksiin. Miesten sarjan viisi parasta olivat Eino Virtanen, Viljo Lehto, E. Lamminsivu, V. Mäensivu ja Sulo Haukipää. Viimeksi mainitun suksi oli hiihdon aikana pahasti murtunut, mikä haittasi hänen suoritustaan. Alle 18-vuotiaiden parhaat olivat Risto Haukipää, Eino Jalonen, Kauko Selkee, Pauli Kanerva ja Keijo Ketola. He olivat kaikki aika nuoria sarjaan, 13 ja 15 ikävuoden välillä. Nuorimpien tulosluettelo oli seuraava: Matti Jalonen, Eeva Ihantola, Niilo Jalonen, Hilkka Hakala, Leo Haukipää, Elvi Kukkola ja Eila Mäkelä. Jos hekin todella hiihtivät 11 kilometriä sen aikaisella ladulla ja tuolloisilla välineillä, oli se jo sinänsä saavutus.
Kuka kumman Kalle? (blogi)
Kansan Lehti julkaisi 25.6.1937 jutun otsikolla "Hämeenkyrön Haukijärven ty. viettänyt 30-vuotisjuhlaansa". Linkkiä lehteen ei ole, koska se on digitaalisena luettavissa vain vapaakappalekirjastoissa. Jutun kirjoittaja oli Frans Mustasilta. Jutussa kuvattiin työväentalolla vietettyä juhlaa, josta joskus myöhemmin tarkemmin. Huomioni kiinnittyi Mustasillan tekstissä sanoihin "... juhlayleisön joukossa nähtiin yhdistyksen syntysanojen lausuja, toveri Kalle Lehtinen". Jo viikkoa aiemmin oli samassa lehdessä julkaistu "Hämeenkyrön kirje", jonka mukaan Frans Mustasilta ja Kalle Lehtinen olivat helmikuussa 1907 kutsuneet Katajiston torppaan kokouksen, joka päätti perustaa työväenyhdistyksen.
Kuka oli tämä Kalle Lehtinen? Ainakaan hän ei ollut kirjoilla Haukijärven alueella vuoden 1907 henkikirjassa, ei myöskään Mouhijärvellä lähitienoilla. Nimi kuitenkin lienee oikein, koska Mustasilta on jutun kirjoittaja. Raimo Ijäksen "Kuuluisia hämeenkyröläisiä "-tekstissä mainitsema ensimmäisen johtokunnan jäsen K. Leppänen lienee eri henkilö tai sitten kyseessä on kertojan muistivirhe. En tiedä, onko Ijäksellä ollut käytettävissään Mustasillan arkisto, mutta ainakin hän siteeraa (?) pöytäkirjaa 2.12.1906. Mustasillan arkisto olisi paikallishistorian kannalta erittäin mielenkiintoinen.
Kalle Lehtisen kohdalla on ainakin kaksi mahdollisuutta. Mahdollisesti hän asui Haukijärvellä ja työskenteli Pakkasella, mutta ei koskaan muuttanut kirjojaan Haukijärvelle. Olisiko hänellä siinä tapauksessa ollut yhteyksiä kylään vielä 30 vuotta myöhemmin? Hänet tiedettiin kutsua juhliin ja hän tuli paikalle. Toinen vaihtoehto voisi olla SDP:n työntekijä, joka oli tullut auttamaan työväenyhdistyksen perustamishankkeessa. Ehkä Mustasillan aloitteesta. Tämäkin kuitenkin edellyttäisi pitkään ylläpidettyjä yhteyksiä, mikä toki Mustasillan kansanedustajavuosien aikana oli mahdollista. Kalle Lehtisen henkilöllisyyden selvittämiseksi kaikki vinkit ovat tervetulleita.
Sukunimettömät (blogi)
Vuoden 1919 henkikirjasta löydämme Haukijärven alueelta vain muutaman, jolla ei ollut minkäänlaista sukunimen tapaista lisänimeä. Sukunimilaki tuli voimaan seuraavana vuonna ja pakotti ihmiset ottamaan pysyvän sukunimen. Sitä ennen käytettiin usein asumuksen (talo, torppa, mäkitupa) nimeä. Muutamilla toki oli jo pysyvä nimi, mutta toisilla nimet vaihtuivat joko asuinpaikan vaihdoksen myötä tai ihan muuten vain. Sivustolta voisi poimia useita esimerkkejä täysistä sisaruksista, joilla oli eri sukunimi. Talonnimet säilyivät pitkään sukunimien rinnalla jopa virallisissa asiakirjoissa, kuten olen jo aikaisemmin tainnut kirjoittaa.
Keitä nuo täysin sukunimettömät 1919 sitten olivat? Haukijärveltä löydämme Eeva Juhontyttären (s. 1840). Hän oli aiemmin asunut Anttilan torpassa, mutta jostain syystä se ei ollut jäänyt sukunimeksi. Tosin haudattujen luetteloon hänet merkittiin Anttilan nimellä, hän nimittäin kuoli heinäkuussä 1919. Parilassa ilman sukunimeä henkikirjassa on Karoliina Matintytär (s. 1856), joka oli Vuorenmaan torpparin leski. Hänelle rovasti Lehtonen antoi 1922 sukunimeksi Vuorenmaa. Linkin luettelo perusteluineen on muutenkin mielenkiintoinen. Heinijärveen kuuluneissakin oli sukunimettömiä, mutta en tunnistanut heitä nykyisen Haukijärven alueen asukkaiksi.
Otetaanpa vertailukohdaksi vuoden 1890 henkikirja. Heti ensimmäiseltä sivulta löydämme useamman pelkästään etunimellä ja isännimellä esiintyneen. Renkejä, piikoja, itsellisiä. Mutta vain osa heistä, monilla oli sukunimi1. Muistitieto kertoo,että jo 1800-luvun lopulla papit kehottivat ihmisiä ottamaan sukunimen. Ilmeisesti osa väestä noudatti kehotusta, osa ei pitänyt kiirettä. Saman muistelijan mukaan pappi ehdotti hänen isoisälleen nimeä, kun tämä ei sellaista itse löytänyt. Nimi tulikin kirjatuksi kirkonkirjoihin.
1Hämeenkyrössä aidosta sukunimestä voi tosin puhua vasta vuoden 1920 jälkeen.