Blogi

 " Urakka Huutokauppa joka pidetään keskiviikkona tämän Helmikuun 20 päivänä kello 10 e pp Hämeenkyrössä Haukijärven Kansakoululla tarjotaan mainitun Koulun päärakennuksen kruntin kaivaminen ja sannan veto ja rakennus ja perustuskivien ottaminen ynnä paikalle tuominen ja kivijalan valmiiksi tekeminen. Ja tarjotaan vähimmän vaativalle rakennusaineitten, Hirsien Piirujen Lautaen ja Katto päreitten hankkiminen ja paikalle laittaminen tämän talven ajalla. Hyväksyttävät takaukset vaaditaan työn kelvollisuudesta ja Ennakko rahojen saamisesta. Rakennustoimikunta pidättää mietintäajan hyväksyä eli hyljätä tarjoukset. Rakennustoimikunta." Hämeenkyrön kirkkokuulutukset 1901, kuulutettu 10.2.1901 ja 17.2.1901

 

Lue lisää...

Hämeenkyrön kirkkokuulutukset 1900

 

"Kuulutus. Hankintahuutokauppa pidetään kunnan kokoushuoneella Suomelassa lauvantaina ensi lokakuun 5 p:nä alkaen klo 14 (2 ip), jolloin täkäläiseen kunnallis- ja lastenkotiin otetaan seuraavat määrät viljaa y.m. elintarpeita: rukiita 150 hl, ohria 20 hl, vehniä 13 hl, kauroja 30 hl, herneitä 3 hl, perunoita 150 hl ja raavaanlihaa 800 kg. Ehdoista ilmoitetaan lähemmin huutokaupan alussa. Oikeus tehtyjen tarjousten hyväksymiseen tai hylkäämiseen nähden pidätetään. H:kyrössä lokak. 21 p:nä 1929. Köyhäinhoitolautakunta." Ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 1929

Lehdissä julkaistut uutiset olivat 100 vuotta sitten yleensä huonoja, kuten ne ovat nykyäänkin. Onnettomuuksia, rikoksia ja muita ikäviä tapahtumia käsiteltiin tuolloinkin ja usein käsittely oli varsin seikkaperäistä. Yksityisyyden suoja ei ollut tuolloin kovin korkeassa kurssissa. Useimmiten asianosaisten nimet kerrottiin. Aamulehti julkaisi lauantaina 18.12.1915 seuraavat kaksi haukijärveläisiä käsittelevää onnettomuusuutista.

"Lapsi polttanut itsensä. T. k. 8 pnä poltti itsensä pahoin palstatilallisen V. Kanervan 5:llä vuodella oleva poika Kalkunmäen kylässä. Sillä aikaa, kun äiti oli askareillaan ulkona, kaasi poika pesän suussa olevan pannullisen kiehuvaa vettä päällensä, jolloin jalat, varsinkin toinen, paloivat pahasti. Lapsi saa maata vuoteessa isomman aikaa."

"Tapaturma metsässä. Kun t. k. 11 pnä Haukijärvellä torpp. V. Kukkolan pojat olivat metsässä halkoja hakkaamassa, meni heidän luoksensa myöskin nuorin pojista. Sattui silloin niin onnettomasti, että hänen mentyään puuta halkaisevan veljensä taakse, tällöin kirves katkaisi pojan nenänorren silmien alapuolelta. Loukkaantunutta lähdettiin heti viemään lähellä olevaan Haukipään torppaan ja sieltä lääkärin apua saamaan. Lääkäri H. Vuorinen sitoi vamman."

Onneksi molemmat pienet potilaat selvisivät. Lapset olivat aiemmin aika paljon keskenään. Isompien piti vahtia pienempiä. Aikuisilla oli yleensä töitä niin paljon, etteivät he ehtineet lasten leikkejä seuraamaan. Toisinaan palkattiin joku keskenkasvuinen lapsenvahdiksi. Siihen nähden lapset selviytyivät yllättävänkin vähillä vakavilla tapaturmilla.

Kun katsoo Haukijärvi-sivuston talojen luetteloa, huomaa siinä tiettyä epäjohdonmukaisuutta. Salomäessä asui Ihantolan perhe, mutta Sillanpää onkin sukunimi, tilan nimi on Ihantola. Samanlaista vaihtelua on muissakin kohdissa. On käytetty myös molempia niin, että sukunimi on sulkeissa. Valinta on ainakin suurimmaksi osaksi tietoinen. Se on tehty, jotta lukijat helpoimmin löytäisivät etsimänsä.

Vanhoilla kantataloilla ja torpilla, osittain mäkituvillakin, oli omat vakiintuneet nimensä, jotka säilyivät kyläläisten puheissa, vaikka omistajat vaihtuivatkin. Tilat - yleensä myös itsenäistyneet vuokra-alueet - oli merkitty näillä nimillä maarekisteriin. Sukunimilaki tuli Suomessa voimaan ensimmäisen kerran 1921. Jo sitä ennen oli pyritty sukunimen käyttöön, koska Liisa Matintyttäriä oli ajan oloon vaikea erottaa muista samannimisistä. Sukunimi kuitenkin vaihtui helposti. Kun muutettiin taloon tai torppaan, ruvettiin käyttämään sen nimeä sukunimen tapaan. Näin tuli Josua Honkolinista Josua Suoja. Torpasta maailmalle lähtenyt nuori mies tai nainen saattoi ottaa käyttöön muun kuin kotinsa nimen. Kalle Linnusmäki (nuoremmasta) tuli ensin Kalle Wiitaoja, myöhemmin mahdollisesti Kalle Salo. Suuri vapaus sukunimien ottamisessa johti siihen, että veljeksille tuli eri sukunimi. Tästä esimerkkinä vaikkapa Selkeen (Selkee, Laakso), Mäkelän (Mäkelä, Haukipää), Maatialan (Maatiala, Aalto), Rintalan (Rintala, Nurmi, Aalto) ja Ihantolan (Ihantola, Salomäki) veljekset.

Luultavasti nimenantoon osallistuivat joskus myös papit. Muuten on vaikea selittää, miksi supisuomalaiset saivat ruotsinkielisiä sukunimiä erityisesti muuttaessaan teollisuuspaikkakunnille. Näitä sitten 1900-luvun alussa suomennettiin. Kyläläisistä Grönvallit muuttivat nimensä tuolloin Kanervaksi. Gertrud Lindenistä tuli Kerttu Lehtosalo. On mahdollista, että hänellä on ollut ruotsinkielisiä sukujuuria ja suomenkielisen nimen ottaminen on johtunut aatteellisista syistä.

Opettaja Lehtosalo kirjoitti koulun matrikkeliin Mäkelän lapsille nimeksi Koskela. Monissa muissakin asiakirjoissa esiintyy talonnimiä sukunimen tapaan.  Laki teki sukunimestä pysyvän ja vähitellen virallisissa asiakirjoissa ruvettiin käyttämään oikeita sukunimiä. Totuttuihin tapoihin se ei kuitenkaan vaikuttanut. Koivulan Erkki, Lehtolan Elma, Peltolan Viljo, Karhulan Jaakko tai Santamäen Kalle olivat nimiä, joita käytettiin vielä 60-luvulla yleisesti, vaikka heillä kaikilla oli muu sukunimi. Vanhemmilla kyläläisillä talonnimien käyttö on säilynyt tähän päivään saakka. Nuorempien ja kylään muualta muuttaneiden voi olla joskus vaikea tietää, kenestä puhutaan.

 

Ehdottomasti tärkein tämän sivuston lähde on muistitieto. Yleensä paikallishistorian kirjoittamisen liikkeellepaneva voima onkin halu tallentaa sitä muistitietoa, jota kirjoittaja on vanhemmilta ihmisiltä kuullut. Ehkä kylähistorian voisi laatia pelkästään arkistolähteiden pohjalta. Esitys voisi kuitenkin jäädä suppeaksi, jos kylässä ei ole tapahtunut mitään valtakunnalisesti merkittävää. Kiitos siis kaikille muistitietoaan kertoneille: niin niille, joita olen haastattellut pitkään kuin myös sellaisille, jotka ovat korjanneet jonkin virheen. Kaikki tieto on edelleen tervetullutta.

Kertomuksia kylän historiasta kannattaa mahdollisimman pitkälle tarkistaa arkistolähteistä. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Tärkeimpiä vapaasti käytettäviä arkistolähteitä ovat ovat 100 vuotta vanhemmat kirkonkirjat, vuosien 1910, 1915 ja 1920 mikrofilmatut henkikirjat ja lainhuutoasiakirjat. Myöhemmistä henkikirjoista saa vain maksullisia kopioita. Kuten sivuston lähdeluettelosta käy ilmi, on eri arkistojen kätköissä iso joukko kylään liittyviä asiakirjoja. Arkistojen penkominen siis jatkukoon.

Kaikki asiakirjoista löytyvä tietoa ei ole julkaistavaksi sopivaa. Jos pappi on rippikirjan huomautuksissa nimittänyt jotakuta mielipuoleksi, ei sitä kannata kertoa. Joku elossa oleva sukulainen voi pahoittaa mielensä. Kun avioton lapsi on syntynyt ja lapsen äiti on papin häntä asiasta ripittäessä kertonut isän nimen, ei tietoa kannata julkaista. Kerrottakoon nyt kuitenkin tässä, että tällainen ripitettyjen luettelo vuosilta 1832 - 1939 Hämeenkyröstä on säilynyt. Se voi kiinnostaa sukututkijaa, joka etsii aviottomana syntyneen esivanhempansa juuria. Samalla sanottakoon, että valtaosa äideistä jätti isän nimen ilmoittamatta. Lisäksi luettelon tutkiminen vaatii nykyään käyttöluvan.

Edellä jo mainitsin, että osa aineistosta on maksullista. Ymmärrettävästi sitä olen käyttänyt varsin vähän. Erityisesti harmittaa muutamien valokuvien maksullisuus. Sakari Pälsi kiersi aikoinaan F.E. Sillanpään kanssa Hämeenkyröä. Pälsi otti tuolla matkalla valokuvia. Suunnitelmissa kai oli yhteisen kirjan julkaiseminen, mutta sellaista ei koskaan syntynyt. Kuvat ovat nyt Otavan hallussa ja maksullisia. Yhden Haukijärvellä otetun olen nähnyt, ehkä niitä on useampiakin. Siiri-tietokanta taas sisältää kuvan Richter-suvun haudalta 1890-luvulta. Senkin julkaiseminen sivustolla olisi maksullista.

Aamulehdessä oli elokuussa 1913 Haukijärveä sivuava juttu ja vastine siihen. Alkuperäisen tekstin oli laatinut nimimerkki "Asiaa seurannut". Hän kertoi, että Pukaran Kallioniemen hevonen oli edellisessä kuussa sairastunut ja T. Kallioniemi yritti saada sille apua piirin eläinlääkäriltä, jolle "telefoonilla soitettiin" ja selvitettiin asia. Lääkäri lupasikin tulla parin päivän päästä. Kallioniemi tarjosi hevoskyytiä, mutta sellaista ei lääkäri sanonut tarvitsevansa. Lääkäri lähti tulemaan, mutta autolla. Hän tuli Parilaan, josta lähetti sanan tulla häntä hakemaan. Kun Kallioniemi ehti perille, oli lääkäri jo mennyt. Hänen kerrottiin odotelleen vain puoli tuntia. Kallioniemi yritti vielä saada lääkärin palaamaan ensin soittamalla apteekkiin ja sitten ajamalla tämän perässä Ikaalisiin. Lääkäri ei enää suostunut palaamaan. Hevonen jouduttiin lopettamaan.

Runsaan viikon kuluttua lehdessä oli piirieläinlääkäri K.O. Eräsen hiukan närkästyneen tuntuinen vastine. Hän kertoo tulleensa autolla Pertun taloon, josta oli lähettänyt tien tuntevan tytön viemään kiireellistä sanaa Kallioniemeen painottaen vielä sitä, että hänellä oli kiire. Edelleen hän kertoo odottaneensa Pertulla kaksi tuntia. Hänellä oli ollut käsitys, että matkaa Kallioniemeen oli kolme tai neljä kilometriä. Hämeenkyrön apteekista oli Kallioniemi hänet tavoittanut soittaessaan Pakkasen kartanosta. Lääkäri kertoi silloin sanoneensa, ettei voi palata, koska hänen piti viedä auto toisen käyttöön ja koska oli luvannut olla parin pitkämatkaisen eläimenomistajan tavoitettavissa kotonaan. Siksi hän ei myöskään voinut palata Kallioniemen kanssa takaisin. Muitakin piirilääkärin velvollisuuksia oli odottamassa. Paitsi toimiensa arvostelusta sanomalehdessä tuntuu Eränen närkästyneen myös siitä, että hevosta oli käynyt katsomassa "suodenniemeläinen puoskari".

Vaikeaa oli siis eläinlääkärin saaminen Pukaraan. Vaikka oli keskikesä, ei sivutie Mustajärvenkulmalle ollut autolla ajettavassa kunnossa. Aika nopeasti lääkäri odotti hakijan tulevan Kallioniemestä. Hämeenkyröön oli kyllä päätetty 1913 perustaa oma eläinlääkärin virka, mutta ilmeisesti lääkäri ei vielä ollut tullut paikkakunnalle. Piirieläinlääkäri asui Ikaalisissa. Ei siis ihme, jos toisinaan turvauduttiin itseoppineisiin parantajiin. Jutussa mainittu suodenniemeläinen lienee ollut Sianoja-niminen mies, joka kuoli 1918. Pakkasella jo tuolloin ollut puhelin sentään helpotti yhteyden saamista lääkäriin. Kallioniemen hevosen arvoksi mainitaan ensimmäisessä jutussa 600 - 700 markkaa. Vahinko oli tuntuva rahallisesti.

Lisätietoja