Blogi

Jatketaanpa taas kantakorttien tutkimista. Kansallisarkisto on digitoinut sodissa kaatuneiden kortteja jo aikamoisen määrän. Seuraavassa jälleen kolme kyläläistä, heistä tosin yksi oli muuttanut Kyröspohjaan.

Olavi Laineen viimeisistä vaiheista kerroin jo aikaisemmin. Katsotaan kuitenkin, mitä muuta kortti hänestä kertoo. Hän oli naimaton, siviiliammatiltaan metsätyömies ja sotilasarvoltaan sotamies. Hän suoritti asevelvollisuuutensa 1940 - 1941 saaden konekiväärimiehen koulutuksen. Osan ajasta hän toimi keittiömiehenä. Tuolloin hänen asuinpaikakseen merkittiin Kyröspohjan kylä, joka oli myös hänen isänsä osoite. Pian asevelvollisuuden päättymisen jälkeen hän joutui jatkosotaan. Hänen joukko-osastonsa oli 312.It.Ptri. Hän joutui 1942 Paatenessa vihollispartion vangiksi palatessaan muonanvientimatkalta. Hän kuoli vankileirillä.

Sulo Lehtinen suoritti asevelvollisuutensa 1937 - 1938 Tampereen rykmentissä. Hän sai konekivääriampujan koulutuksen. Hän oli ammatiltaan maatyömies ja naimaton.  Todennäköisesti hän asui kotonaan Palolassa. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies.  Kantakortti kertoo, että hän toimi talvisodassa patruunankantajana. Hänen joukko-osastonsa oli 1.KKK/JR 7. Hänen sotansa päättyi helmikuussa 1940 Summan taisteluissa. Tarkempi kuolinpaikka oli Majajoki.

Seuraavassa kantakortissa on vain kaksi sivua. Niistä selviää, että Paavo Linnusmäki suoritti asevelvollisuutensa 1922 - 1923. Hän sai kiväärimiehen koulutuksen. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Ammatiltaan hän oli asevelvollisuusaikaan maatyömies, talvisodan aikaan maanviljelijä. Sodan alkaessa hän oli naimisissa ja hänellä oli yksi lapsi. Sodassa hänen joukko-osastonsa oli I/JR 16. Hän toimi ajomiehenä. Kortti kertoo, että hän kaatui kranaatin osumasta 21.1.1940 Juvankankaalla. Tuolloin käytiin Aittojoen taisteluita Suojärvellä. Sotapolku-sivustolla on kuvattu joukko-osaston tie Aittojoelle.

Viime aikoina on tullut useasti käsiteltyä Viidanojankulman historiaa. Tämänkertainen teksti sopinee jatkoksi. Seuraavilla kerroilla keskitytään muihin aiheisiin. Marraskuussa 1897 syntyi Vesilahden Anian kylässä tyttölapsi, joka sai kasteessa nimekseen Ida Karoliina. Hänen vanhempansa olivat Juho Evert ja Karoliina Pauliina Virtanen. Idasta tuli sisarussarjansa vanhin, sillä aiemmin syntynyt veli kuoli pienenä. Isä Juho Virtanen oli Anian taloissa renkinä ja jyvärenkinä (muonamiehenä). 1903 perheen matka vei Pirkkalaan.

Pirkkalassa perhe asui ensin Sionkylässä ja sitten vähän pitempään Tanilan Tanilla. Edelleen Juho oli muonamiehenä. Digitoidut rippikirjat päättyvät vuoteen 1909. Silloin perheessä oli kuusi lasta. Henkikirjojen mukaan perhe asui Tanilla vielä 1912, mutta muutti sen jälkeen pois, todennäköisesti kuitenkin muualle Pirkkalaan. Vuoden 1917 henkikirjasta perhe löytyy Sankilan rusthollista. Myös Ida kirjattiin perheen mukaan, mutta samana vuonna hän lienee lähtenyt palvelukseen.

Kun Ida kuulutettiin avioliittoon hämeenkyröläisen Kalle Vihtori Huhtalan kanssa lokakuussa 1917, asui hän Sankilassa, missä oli palvelijattarena. Missä nuoripari mahtoi tutustua toisiinsa, Kalle kun oli edelleen kirjoilla Hämeenkyrössä kotimökissään? Ainakin kaksi mahdollisuutta tulee mieleen. Kallen sisar Aina oli avioitunut Pirkkalan Leukun Laitalemmin torppaan, ehkä hän toimi yhdistävänä tekijänä. Ja vaikka Kalle ei muuttanut kirjojaan pois Hämeenkyröstä, on hän silti voinut työskennellä Nokialla pitempiä tai lyhyempiä jaksoja ja tavata silloin Idan. Muitakin mahdollisuuksia toki on, kyllähän ihmiset 100 vuotta sitten toki liikkuivat muuallakin kuin kotipaikkakunnallaan. Yhteinen matka vei ensin Mouhijärven pappilan itselliseksi marraskuussa 1917 ja myöhemmin Viidanojankulmalle.

Karttojen tekijänoikeudet ovat hiukan ongelmallisia. Maanmittauslaitos sallii julkaisemiensa karttojen käytön varsin laajasti. Nyt on kuitenkin kyse Hämeen läänin maanmittauskonttorin kartoista, joita säilytetään Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteessä. Kysymyksen voi oikeastaan tiivistää pohdintaan siitä, ylittyykö teoskynnys, kun maanmittausinsinööri on piirtänyt tiekartan. En tiedä, siksi julkaisen kartoista vain sitaatit. Hienoja nuo vanhat kartat joka tapauksessa ovat.

Viimeksi oli puhetta Viidanojantiestä. Sitaatissa osa tietä esittävästä kartasta ("Kartta Viidaojan tiestä Haukijärven ja Heinijärven kylissä Hämeenkyrön kunnassa Turun ja Porin lääniä") vuodelta 1937. Tie mitattiin ja paalutettiin kylätieksi julistamista varten. Lisäksi tehtiin ehdotukset tieyksiköiksi. Kartasta käy myös ilmi, että Äärilän  ja Alaviidanojan mailta paalutettiin tientekoaineenottopaikat (suora lainaus).

Lue lisää...

Vastaavanlainen kartta laadittiin Lamminkulmalle johtavasta tiestä 1955.

Lue lisää...

 

Sitten vanha kartta Hillun talon maista. Se on vuodelta 1870. Osaako joku lukijoista kertoa, missä nuo Pertun, Parrin ja Erkkilän maat sijaitsivat? Mikä mahtaa olla kartassa pieneltä osalta näkyvä järvi? Parilanjärvi? Mustajärvi?

Lue lisää...

 

Näiden kysymysten myötä toivotan lukijoille hyvää pääsiäisenaikaa. Sivusto päivittyy seuraavan kerran viikon kuluttua.

Tutkiessani arkistossa asutuslautakunnan pöytäkirjoja vuodelta 1947 törmäsin johonkin aivan muuhun. Tiesopimukseen vuodelta 1923. Oli hiukan kiire enkä ehtinyt kirjata ylös sopimusta sanasta sanaan. Sisältö kuitenkin oli seuraavanlainen:

Pakkasen kartanon omistajat Gustav ja Julia Estlander luovuttivat omistamistaan Suojan, Viitaniemen ja Kelhäjärven tiloista kuusi metriä leveän tienmaan ikuisiksi ajoiksi talollisille Samuli Metsäraukola, Frans Yliviidanoja ja Kalle Alaviidanoja. Tienmaa alkoi kirkolle johtavalta tieltä Kirkkometsän eteläisestä kulmasta johtaen suoraan Viitaniemen vainiolle ja siitä vainiolla olleiden kivien pohjoispuolitse Haukijokeen. Sen jälkeen tie tuli kulkemaan suoraan pitkin peltosaran syrjää Kinkin torpan kohdalla olleeseen kiveen ja sen eteläpuolitse Metsäraukolan rajaan. Tie alkoi maantiestä ja johti Alaviidanojan portille.

Sopimus takasi myös vapaan sannanoton tietä varten Kinkin torpan takana metsässä olleesta sannanottopaikasta. Sopimuksen mukaan kartano pohjasi ja ylläpiti tiestä maantien ja Haukijoen välisen osuuden sekä rakensi ja piti kunnossa puolet Haukijoen ylittäneestä sillasta. Edellä mainittujen talollisten tuli vastata tien kuntoon saattamisesta Haukijoen ja Alaviidanojan portin välisellä osalla 24.6.1926 mennessä. (Tähän liittynee lehti-ilmoitus vuodelta 1924). Sama päivämäärä koski myös kartanon osuutta. Erottamiskustannukset sovittiin puolitettaviksi.

Tien saamisen ehtona oli, että saajat luopuivat rakentamattomasta karttatiestä(?). Lisäksi heidän tuli lopettaa Selkeen torpan ohi kulkeneen tien käyttäminen. Sopimus oli vahvistettu asianomaisten allekirjoituksin ja puumerkein. Lisäksi suostumuksensa uuteen tiehen antoivat Tättälän, Alaraukolan, Yliraukolan, Parkkisen, Ruusin, Hämylän ja Hillun talolliset sekä Juho Mäenpää ja Kalle ja Miina Mäkelä ehdolla, että heillä säilyi samanlainen oikeus tien käyttöön kuin aiemmallakin tiellä.

Viidanojantie mitattiin ja paalutettiin kylätieksi julistamista varten 1937. Silloin myös määrättiin tieyksiköt ja tehtiin tiestä kartta. Siitä ehkä joskus enemmän. Miksi vuoden 1923 tiesopimus oli asutuslautakunnan pöytäkirjoissa mukana? En tiedä, luultavasti se liittyi jotenkin tuolloin muodostettuihin karjalaistiloihin.

Osalla ihmisistä tuntuu olevan käsitys, että aiemmin mentiin kiltisti naimisiin ja liitossa myös pysyttiin toisen kuolemaan saakka eikä uusperheitä ollut. Aloitetaan viimeksi mainituista. Elämä saattoi ennen vanhaan päättyä parhaassa nuoruudessa tai keski-iässä esimerkiksi tuberkuloosin, sotien tai lapsivuodekuoleman seurauksena. Hyvin usein leski avioitui jo käytännön syistä pian uudelleen, mahdollisesti toisen lesken kansa. Lopputuloksena perheessä saattoi olla miehen, vaimon ja yhteisiä lapsia. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Kun kaikki vielä kuuluivat kirkkoon, oli puolisosta eroaminen melko hankalaa. Eräs Heinijärven talollisista sai 1902 senaatilta avioeron ja luvan mennä uusiin naimisiin. Tuomiokapituli antoi hänelle erokirjan.  Vastaavaa en muista Haukijärvellä nähneeni. Itsenäisyyden alkuvuosista lähtien käräjäoikeuden päätös riitti. Seurasin yhtä Herttualan puolella vireillä ollutta prosessia 20-luvulta. Se oli pitkä, jatkui useissa istunnoissa syyllisen etsimisellä. Lopulta toinen osapuoli ehti kuolla. 30-luvulta sitten löytyy jo eronneita kyläläisiäkin, tosin vain muutama. Avioeron pohjalaiseen tapaan otti niin ikään pari kyläläistä 1900-luvun alkuvuosina. Näiden Amerikkaan lähteneiden ”lesket” eivät tosin asuneet kylässä.

Entä oliko ennen vanhaan avoliittoja? Oli niitäkin. Kylästä ensimmäinen esimerkki löytyy jo mahdollisesti 1910-luvulta. Pahennustahan sellainen herätti ja pappi saattoi nuhdella. Myöhemmin nuhdeltavaksi ei enää menty. Taustalla oli tässä tapauksessa se, että mies oli jo tahollaan naimisissa. Jostain syystä hän ei hakenut eroa, vaikka uudesta suhteesta syntyi useita lapsia. Vastaavia tapauksia on voinut olla muitakin, mutta ne näkyvät lähteissä vain naisen aviottomina lapsina. Avoliittoon on voinut olla muitakin syitä, esimerkiksi taloudellisia. Olenkin käyttänyt sivustolla puoliso-sanaa aika laveasti.

Lisätietoja