Blogi

Näinä päivinä pienet koululaiset ovat taas ottaneet ensimmäisiä askeleitaan koulutiellä. Tämä sai minut muistelemaan omaa koulun aloitustani 55 vuotta sitten. Ensimmäisinä aamuina äidit varmaan saattoivat kouluun meitä, joilla ei ollut isompia sisaruksia. Sen jälkeen piti kulkea porukassa. Samalle luokalle tuli pari tyttöä naapureista ja yhdessä matkaa yleensä taitettiin. Kaikkiaan meitä oli luokalla 14. Kun samassa tilassa olivat myös toisluokkalaiset, riitti Asta Niittymäellä paimentamista. Noista neljästätoista noin puolet kulki ainakin osan koulumatkastaan samaan suuntaan. Jos mukaan lasketaan myös isommat oppilaat, taisi useimmista tienvarren taloista joku käydä koulua.

Koulumatka oli sikäli erikoinen, että Häijääntietä rakennettiin silloin. Siitä on mieleen jääneet monet kuorma-autot, jotka kulkivat vanhaa tietä pitkin. Kovasti meitä varoiteltiin autoista, mutta pelätä emme kai osanneet. Tiettävästi kenellekään ei myöskään sattunut mitään. Kuljettajat tervehtivät kättä nostamalla. Ehkä he myös hiukan hiljensivät vauhtia meitä pieniä nähdessään, eihän silloin tainnut vielä olla yhtä kiire kuin nykyään. Vaikka tientekijöitä oli majoittuneena työväentalolle, en muista heitä siellä nähneeni. Joko heitä ei enää ollut siellä tai sitten he olivat aina töissä silloin, kun me koululaiset siitä ohi kuljimme.

Tietyö toi meille sikäli luksusta, että saimme välillä mennä aamulla linja-autolla kouluun. Lauttakylän auto kulki sopivasti niin, että ehdimme sillä yhdeksältä alkaneille tunneille. Kolikko kädessä tai tumpussa kiipesimme linja-autoon, jossa rahastaja sitten vähän ajan kuluttua kävi rahan perimässä. Joskus pääsimme ilmaiseksi. Suojan ristillä piti osata jäädä pois autosta, sillä se jatkoi vanhaa tietä pitkin Häijääseen. Yleensä kuitenkin käveltiin. Alaluokilla en muista matkaa hiihtäneeni eikä sopivan pientä polkupyörääkään tainnut olla. Kävellessä matka tuli tutuksi. Ehti havainnoida kaikki muutokset, oppia tuntemaan muut kulkijat ja tervehtiä koirat ja kissat, joita yleensä ainakin joku tuli vastaan. Ei ihme, jos kotona joskus huolestuttiin, kun koululaista ei alkanut kuulua.

Kulkuneuvoja-sivulla on käsitelty kyläläisten omistamia autoja. Taannoin Turussa käydessäni löysin maakunta-arkiston kokoelmista hiukan lisätietoa autoilijoista. Tiedot ovat peräisin Hämeenkyrön nimismiespiirin arkistosta, jossa oli luetteloita rekisteröidyistä ajoneuvoista 20- ja 30-luvuilta sekä ajonkortin hankkineista 1930-luvulta. Rekisteröinnissä oli sellainen erikoisuus, että monet laittoivat autonsa rekisteriin vain osaksi vuotta, esimerkiksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Ilmeisesti talvikuukausina ei ajeltu, joko teiden kunnon tai ajoneuvon kylmyyden takia.

Autonsa ovat rekisteröineet seuraavat kyläläiset: Julia Estlander Maxwell- ja Buick Touring-merkkiset autot 1925, Tauno Erkkilä Fordin 1928, Uuno Saarinen Oldsmobilen 1935 ja Sven Jokinen Chevroletin 1937. Lisäksi luettelosta käy ilmi, että Väinö Ahlfors Herttualasta myi DKW:nsä Kalle Kallioniemelle vuoden 1927 aikoihin. Pakkasella oli 30-luvun alussa Ford-merkkinen kuorma-auto. Hugo Sillanpää ajeli Harley Davidsonilla 30-luvun alussa. Luettelo ei välttämättä ole täydellinen, sillä se alkaa vuodesta 1925.

Ajokortteja suorittivat 30-luvulla Onni Mustasilta, Hugo Sillanpää, Armas Viidanoja, Sven Jokinen, Uuno Saarinen, Kalle Sulin ja Niilo Järvinen. Hugo Sillanpään ja Uuno Saarisen kortit olivat yksityisautoilua varten, muut suorittivat ammattikuljettajan tutkinnon. Kuorma-autokortti oli Armas Viidanojalla, Sven Jokisella, Uuno Saarisella, Kalle Sulinilla ja Niilo Järvisellä. Tämäkään luettelo ei liene täysin kattava. Kortin voi varmaan hankkia muualtakin kuin Hämeenkyröstä. Jonkunhan on täytynyt ajaa Pakkasen kuorma-autoa. Yllä mainituista ei kenelläkään ollut siihen oikeuttavaa lupaa 1932, kun auto mainitaan rekisteritiedoissa.

P.S. Ne, jotka lukevat Hämeenkyrön Sanomia, huomasivat varmaan tiistain lehdessä uutisen Haukijärveltä 90 vuoden takaa. Taisi 20-luku olla hiukan levotonta aikaa: kaksi sivustolla kuvattua puukkotappelua sattuivat myös tuolla vuosikymmenellä.

Kun nuoret miehet Haukijärveltä lähtivät siirtolaisiksi Amerikkaan 1900-luvun alussa, oli heillä kokemusta maatalous- ja metsätöistä. Pientä rakennushommakin ehkä osattiin ja erilaiset aputyöt olivat varmasti tuttuja. Kotimaassakin ammattiin opittiin työskentelemällä kokeneempien johdolla. Kielitaidon puute asetti omat rajoituksensa työnsaannille. Samoilla työmailla olleet, kieltä jo hiukan oppineet, lienevät toimineet tulkkeina.

Kalle Valkama ehti olla Kanadassa puolitoista vuotta ennenkuin palasi kotitilaansa hoitamaan. Hän on Jaakko Valkaman mukaan kertonut olleensa metsätöissä ja rautateitä sekä vesijohtoverkostoa rakentamassa. Työt lienevät olleet aika tyypillisiä hiljattain maahan tulleelle. Yrjö Järvelä oli tiettävästi ensin kaivoksilla ja siirtyi sitten rakennustöihin. Kaivoksilla oli töissä myös Kaarle Mäkelä Parilasta. Vaikka kyläläisiä matkusti uudelle mantereelle yhdessä, eivät he - ehkä veljeksiä lukuunottamatta - useinkaan työskennelleet samoissa porukoissa. Kalle Valkama on kertonut Yrjö Yliraukolan olleen samoissa töissä kanssaan.

Lue lisää...

Neljä haukijärveläistä nuorta miestä laivan matkustajaluettelossa matkalla Kanadaan

Osa valtameren taakse menneistä pyrki hankkimaan itselleen maatilan. Ihantolan veljekset Emil ja Frans ostivat tilat Intolasta nykyisen Thunder Bayn alueelta. Erland ja Hulda Maatiala viljelivät maata Minnesotassa, Juho Heino Oregonissa ja Taavetti Kinkki Washingtonin osavaltion Winlockissa. Tuskinpa kukaan heistä pystyi heti maata ostamaan, muita töitä piti tehdä ensin. Tosin siirtolaisten homesteadin hankinta lienee ollut tuohon aikaan edullista tai joissakin tapauksissa täysin ilmaista.

Osa entisistä kyläläisistä päätyi hiukan harvinaisempaan ammattiin. Frans Heino työskenteli ainakin jossain vaiheessa laivalla, mahdollisesti kalastusaluksella. Selkeen veljekset olivat kirvesmiehinä New Yorkissa. Jeremias Vuorenmaa, myöhemmin Mäkinen, opiskeli hammaslääkäriksi.

Alla olevaa kuvaa olen esitellyt monille entisille ja nykyisille haukijärveläisille. Kaikki ovat olleet sitä mieltä, ettei kuvan rakennus ole Haukijärveltä eikä edes naapurikylästä Herttualasta. Kuva on jälleen Väinö Lehtisen albumista. Saman albumilehden muut kuvat ovat Pakkaselta. Eiväthän ihmiset tietysti välttämättä liimaa valokuviaan loogiseen järjestykseen, mutta useimmat kai kuitenkin jotenkin lajittelevat niitä albumiin kiinnittäessään.

Lue lisää...

Nuorten naisten takana näkyvä rakennus on aika erikoinen. Laitan nyt toivoni siihen, että se on tullut kuvatuksi muidenkin valokuviin ja joku lukijoista tunnistaa sen. Kuisti on harvinaisen koristeellinen. Myös ikkunat poikkeavat tavanomaisesta. Rakennus näyttää melko pieneltä, mutta ei kuitenkaan ihan tavalliselta mökiltä. On mahdotonta sanoa, onko siinä ollut yläkerta. Katto näyttäisi nousevan melko jyrkästi.

Kuvan nuorista naisista on tullut joitakin epävarmoja tunnistuksia, jotka ovat lisäksi menneet ristiin. On arveltu siinä olevan palvelusväkeä Haukijärveltä. En ole ollenkaan muodin asiantuntija, mutta jostakin syystä yhdistän naisten asut 30-lukuun.  On tietysti muistettava, että vaatteita käytettiin ennen pitempään. Näillä naisilla asut ovat kuitenkin aika yhtenäiset. Voisi kuvitella, että jonkin juhlan kunniaksi on laitettu kesämuotia päälle.

Tunnistukset saa kätevästi lähetetyksi alla olevalla kommenttilomakkeella. Arvaillakin voi.

Turun maakunta-arkistossa selailin erilaisia lupaluetteloita 1900-luvun alkupuolelta. Paikallishistorian harrastaja on tietysti kiitollinen kaikista säilyneistä dokumenteista. Aikalaiset eivät lupamenettelystä aina välttämättä ole olleet kovin innoissaan. Se, että asetta varten tarvitaan lupa, lienee aika yleisesti hyväksyttyä. Silti luvan hakeminen on saattanut joltakin unohtuakin. Seuraavassa pieni katsaus 1910- ja 1920-lukujen aselupiin Haukijärvellä.

Metsästystä varten tarvittiin ase. Herttualan aseseppä Ahlfors teki sellaisia, mutta vuosisadan alussa niitä varmaan jo valmistettiin myös teollisesti. Jaakko Mäenpäällä oli luettelon mukaan maasepän tekemä haulikko. Muiden aseiden alkuperästä ei ole mainintaa. Haulikoita ja luodikoita oli noilla vuosikymmenillä ainakin Väinö Selkeellä, Kalle Virtasella, Jalmari Leivolla, Taavetti Kallioniemellä, Taavetti Heikkilällä, Hugo Kukkolalla, Svantte Suomisella, Yrjö Mustajärvellä, Frans Viidanojalla, Hugo Pertulla ja Sakari Metsäraukolalla. Joillakin oli lupa useampaan aseeseen, esimerkiksi Taavetti Kallioniemellä luodikkoon ja kahteen haulikkoon. Listasta ei voi päätellä, oliko Julius Estlanderin salonkikivääri tarkoitettu metsästykseen vai urheiluammuntaan. Luettelo ei varmaankaan ole täydellinen. Lupia saattoi olla voimassa jo aiemmilta vuosilta. Lisäksi joiltakin vuosilta tiedot ilmeisesti puuttuivat.

Käsiaseiden määrää hetken aikaa ihmettelin. Sitten huomasin, että Pakkasella karjanhoitajina toimineilla Josef Liukkosella ja Vilho Sirenillä oli kummallakin lupa taskuaseeseen. Ilmeisesti ainakin heidän aseensa liittyivät eläinten teurastukseen, joka tapahtui tuohon aikaan tiloilla. Samasta syystä ase oli varmaankin myös Svantte Ojaniemellä, Artturi Kallioniemellä, Yrjö Mustajärvellä, Uuno Sampakoskella ja Arvo Koskisella.

Lisätietoja