Blogi

Tällä kertaa hiukan siitä, mitä sanomalehdet kertoivat 20- ja 30-luvulla kylän postioloista ja linja-autoliikenteestä. Aloitetaan postista. Vuosi 1928 näyttää olleen merkittävä tässä suhteessa. Aamulehti uutisoi joulukuussa 1927, että seuraavan vuoden alusta lähtien järjestetään linjalla Mouhijärven postitoimisto - Haukijärven postipysäkki toimitettava maalaiskirjeenkanto kuudesti viikossa. Aiemmin se oli tapahtunut neljä kertaa viikossa. Sama lehti kertoi helmikuussa 1928, että maaliskuun alusta alkaen järjestetään maalaiskirjeenkanto linjalle Haukijärven postipysäkki - Parila - Uusi-Pukara. Kylä sai siis lehtensä tuoreena ja Parilassa ja Mustajärvenkulmalla asuneet selvisivät lyhyemmällä postinhakumatkalla, jos eivät odottaneet mitään kiireellistä viestiä.

Sivustolle on kirjattu, että Frantsila aloitti linja-autoliikenteen Haukijärveltä 1926. Lehti-ilmoitusten valossa näyttää siltä, että liikenne alkoi jo edellisenä vuonna. "Autoliikenne linjalla Hahmajärvi - Herttuala - Siuro - Tampere aloitetaan 22 p:nä kesäkuuta" luki ilmoituksessa, jonka Aamulehti julkaisi 21.5.1925. Tämän jälkeen kerrottiin lähtöajat, mutta ei liikennöitsijää. Samana vuonna oli liikenteessä myös Herttualasta Tampereelle kulkenut vuoro, jota ilmoituksen mukaan liikennöitiin "uudella, täysin ajanmukaisella 22 hengen 50 hv. Reo-omnibus autolla jokaisena arkipäivänä". Tuon ilmoituksen on lehteen laittanut "Yhtymä entisiä Hämeenkyröläisiä", mikä nyt ei tuntuisi ainakaan Frantsilaan viittavan.

Itselleni aiemmin tuntematon liikennöitsijä esiintyy lehti-ilmoituksissa. Vuonna 1933 ilmoitti A. Numminen Kiikoisista Tampereelle kulkeneesta linjasta, joka ajoi Haukijärven kautta. Matka Tampereelta Siuron kautta  Haukijärvelle kesti puolitoista tuntia, Kiikoisiin köröteltiin melkein kolme tuntia. Nummisen autoa en muista kenenkään aiemmin maininneen, lieneekö vuoro kulkenut vain lyhyen aikaa. Sivustollakin on mainittu Gabriel Lehtonen sai 1933 luvan ammattimaisen autoliikenteen harjoittamiseen yhdellä kuorma-autolla linjalla Tampere - Pohjois-Pirkkala - Ylöjärvi - Hämeenkyrö - Haukijärvi - Hahmajärvi. Taksa oli yksi penni tavarakilolta kilometriä kohden. Todennäköisesti Lehtosen auto oli kuorma- ja linja-auton yhdistelmä, joka kuljetti myös matkustajia.

Kaikki autoliikennettä koskeneet ilmoitukset on julkaistu Aamulehdessä.

Kerron Vihtorista, koska neljä hänen lapsistaan jäi asumaan Haukijärvelle. Se ei ole ainutlaatuista, mutta ehkä kuitenkin harvinaista. Lisäksi hän oli isoisoisäni, joten tiedot hänen vaiheistaan on minulla jo valmiina. Vihtori syntyi 1855 Suoniemen Kuljussa, jossa myös vietti lapsuutensa. Isä-Kalle oli renkinä Kuljun taloissa ja torpissa, ja äiti-Leenakin lienee autellut niissä sen, minkä lastenhoidolta ehti. Vihtori oli vanhempiensa seitsemäs ja nuorin lapsi. Sisaruksista kolme kuoli pieninä. Kalle kuoli Vihtorin ollessa vasta kymmenvuotias. Jotenkin äiti poikansa elätti, kunnes tämä 1870 lähti rengiksi Kuljun Stenin torppaan. Matka vei Pirkkalan kautta Hämeenkyröön, Mahnalan Alaselle 1872.

Rengit vaihtoivat usein palveluspaikkaa. Seuraavaksi Vihtori palveli Jumesniemen Honkalassa ja Kärjellä. Viimeistään tässä vaiheessa hän kohtasi Josefiina-nimisen nuoren naisen, joka oli varttunut Jaskaran Mataluksen (Asumaniemen) torpassa Pinsiössä. He avioituivat 1876. Vihtori oli vielä pari vuotta renkinä, lapsiakin ehti syntyä kaksi, sitten nuori perhe muutti Kärjen Salmensivun torppaan. Näyttää siltä, että Vihtori oli Salmensivun ensimmäinen ja ainoa torppari. Torpasta ei ole säilynyt tietoja, ei sen koosta eikä siitä, raivasiko Vihtori sen pellot niiden 15 vuoden aikana, jotka perhe torpassa asui. Kun he lähtivät sieltä 1893, oli lapsia ehtinyt syntyä jo kahdeksan. Yksi oli kuollut pienenä, muut selvisivät aikuiseksi asti, mikä ei ollut ihan tavallista siihen aikaan.

Nyt sitten tultiin Haukijärvelle, Ihantolan torppaan, joka lienee ollut suurempi kuin Salmensivu. Vihtorin ja Josefiinan kerrottiin olleen työteliäitä ihmisiä, ja myös vanhemmista lapsista alkoi olla apua torpan hoidossa. Vihtori teki lisäksi metsätöitä lisätuloa saadakseen. Lapsia syntyi vielä kaksi lisää, nuorimmainen samana vuonna kuin vanhimman pojan esikoinen. Lapset muuttivat kotoa yksi kerrallaan, jotkut samaan kylään, osa Kanadaan saakka. Kun Purttu halusi myydä Ihantolan itsenäiseksi tilaksi, eivät Vihtori ja Josefiina nähneet mahdolliseksi ostaa koko tilaa. Oliko syynä epävarmuus jatkajasta vai Vihtorin heikentynyt terveys, sitä eivät muistitiedot kerro.

Seurasi muutto tien toiselle puolelle, Salomäen pikkutilalle. Sen isäntänä hän oli kymmenkunta vuotta ennen kuin myi tilan poikansa perheelle. Viimeisinä vuosinaan Vihtori kärsi reumatismista ja astmasta. Aiempien vuosien kova työnteko ei varmaan helpottanut vaivoja. Työteliäisyytensä avulla hän nosti itsensä lapsuuden köyhyydestä itsenäiseksi pientilalliseksi, joka toki ei ollut millään tavalla varakas. Ihmisenä Vihtori oli muistitietojen mukaan hiljainen ja sopuisa jääden ehkä tomeran Josefiinan varjoon. Vihtorin elämä päättyi 26.8.1930. Virallinen kuolinsyy oli vanhuudenheikkous, muistitieto kertoi astmakohtauksesta.

Hiljattain digitoiduista sanomalehdistä löytyi muutamia Haukijärveä koskeneita juttuja ja ilmoituksia. Tällä kerralla keskityn jälkimmäisiin.

Kylässä oli tarjolla työpaikkoja. Useimmat niistä olivat Pakkasen kartanossa, joka haki työvoimaa melko usein. Ilmoituksia julkaistiin ainakin Hämeenkyrön Sanomissa ja Aamulehdessä. Niinpä tarjolla oli esimerkiksi traktorin ajajan (1928), muonarengin (1922), työnjohtajan (1922), tallimiehen ja muonamiehen (1921), karjanhoitajan (1931) sekä työnjohtajan ja karjakon (1929) paikat. Hakijoiksi toivottiin osaavia henkilöitä. Traktorinkuljettajaa lukuunottamatta heidän toivottiin olevan naimisissa. Lieneekö vaatimus perustunut sosiaalisiin vai työvoimapoliittisiin syihin? Perheellisten on voinut olettaa jo haluavan asettua aloilleen ja käyttäytyvän vapaa-aikanakin rauhallisemmin. Puoliso varmaan tarvittaessa myös työskenteli kartanossa.

Palvelijoita etsivät lehti-ilmoituksella myös rouva S. Saarinen (1934), Vieno Isotalo (1934), Hugo Sillanpää (1929) ja lastenkoti (1929). Ilmeisesti he kaikki halusivat perheettömiä apulaisia. Saarinen oli Pakkasen työnjohtajan vaimo, joten mahdollisesti palvelijaa haettiin kartanoon.

Löysin myös pari hiukan salaperäistä maatiloja koskevaa ilmoitusta. Niissä käytettiin allekirjoituksena nimimerkkiä, jonka osoite oli Mouhijärvi, Haukijärvi. 1930 nimimerkki "Ostaja" halusi löytää keskikokoisen maatilan tai pienemmän kaupunkitalon. Vastauksia tarkkoine selvityksineen pyydettiin Haukijärven postiasemalle. Aikoiko joku kyläläisistä muuttaa vai oliko kyseessä sijoitustoiminta? Seuraavana vuonna nimimerkki "Omistaja" Haukijärveltä halusi myydä tai vaihtaa viljelys- tai metsätilaan Tampereen lähellä sijainneen, vesikatossa olleen 10-tulisijaisen talonsa. Kenellä kyläläisellä mahtoi olla tällainen talo? Miksi hän halusi siitä eroon? Vai oliko kyseessä sittenkin joku kauempana asuva, joka vain haki mahdolliset vastaukset Haukijärveltä?

Toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää alkanutta vuotta 2018. Samalla haluan kiittää siitä, että jaksatte seurata sivustoa ja näitä kyhäelmiäni. Erityiset kiitokset teille, jotka olette kommentoineet sivuston, gallerian kuvien tai blogitekstien tietoja. Kiitos myös valokuvista, joita on saatu galleriaan.

Mitä sitten tänä vuonna? Tällaisen harrastelijan "tutkimuksia" määrää pitkälti asiakirjojen digitointi, ihan käytännön syistä. Kaikki kun eivät asu Helsingissä tai Turussa. Toki olen siinä mielessä hyvässä asemassa, ettei matka yliopiston kirjastoon tai Kansallisarkiston toimipisteeseen ole pitkä. On siis mahdollista vierailla niiden sisäisessä verkossa. Digitoituja lähteitä selaamassa.

Kun Hämeenkyrön ja Mouhijärven seurakuntien haudattujen luettelot viime vuonna kuvattiin SSHY:n jäsensivuille aina vuoteen 1967 asti, ei sillä rintamalla liene kovin paljon uutta odotettavissa kuin aikaisintaan 2021, jolloin seuraavan rippikirjajakson päättymisestä tulee 100 vuotta täyteen. Kuolinvuosien täydentäminen sivustolle jatkuu luetteloiden pohjalta.

Kansalliskirjasto näyttää jatkavan sanoma- ja aikakausilehtien kuvaamista ja ilokseni nosti verkossa vapaasti luettavien lehtien rajavuoden äskettäin vuoteen 1929. Lehdistä on jo löytynyt uusia blogiaiheita ja myös pieniä täydennyksiä varsinaisille sivuille.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta vuoden 1918 sodasta. Siitä olen kirjoittanut niin paljon, että en lupaa mitään uutta juttua ellen löydä jotain mielenkiintoista lähdettä, kuten jonkun mukana olleen kyläläisen muistelmia. Kansallisarkisto digitoi koko ajan valtiorikosoikeuksien akteja. Käyn niitä läpi haukijärveläisten osalta, mutta lähinnä saadakseni tietoa kyläläisten vaiheista, en niinkään sodan takia.

Arkistossakin pitää päästä käymään, ihan alkuperäisiä asiakirjoja hypistelemässä. Kerran vuodessa olen käynyt Turussa, ja luultavasti matkaan sinne tänäkin vuonna. Haaveissa olisi katsella, mistä haukijärveläiset ovat käräjöineet sivuston käsittelemänä aikana. Siinä on urakkaa aika monelle käynnille. Ei tarvitse säikähtää, en edelleenkään aio julkaista mitään loukkaavaa tietoa. Toivottavasti käräjäpöytäkirjoista löytyisi myös julkaisukelpoista tekstiä sivustolle.

Tällaisia kaavailuja vuodelle 2018. Toivotaan, että tulee myös jotain miellyttäviä yllätyksiä vastaan.

Tämänkertainen joulutarina on peräisin koulun arkistosta. Opettaja Kerttu Lehtosalo muisteli vuonna 1946 viimeistä Suojalla vietettyä koulun joulujuhlaa näin: "Koulun kuusijuhla oli paikkakunnan odotettu juhla. Talon pikkupoika oli kuusijuhla-aamuna jo klo 7 täysissä juhlapukimissa (kuusijuhla alkoi klo 3) ja tuli utelemaan, jos juhla jo piakkoin alkaa.

Niin tuli juhlan alkamishetki ja totisesti oli tulijoita kaiken ikäisiä ja kokoisia. Suojan pirtti (luokkahuone) oli niin kansoitettu, että ei ollut mitään liikkumismahdollisuutta. Suuri joulukuusi oli paras ohjelmanumero, sitä pienet silmäparit ihastuksella katselivat. Tarjoilun aikana tuskin malttoi siirtää katseensa kuusesta pois. Ovelle sentään piti vähän katsahtaa, sieltä toivottiin tulevan jotakin. Eikä turhaan.

Ovi avautui ja suurella vaivalla tulija pääsi pujottelemaan sisään. Koulun perustaja sekä koulun tonttimaan lahjoittaja Neiti Richter tuli mukanaan suuri vehnäskori, josta riitti koulun oppilaille sekä monelle juhlaan saapuneelle pienokaiselle antimia. Nämät pienet juhlavieraat vakuuttivat tämän juhlan erinomaisen hauskaksi. Jouluevankeliumia luettaessa ja loppuvirttä veisattaessa kiilsi monen vanhemman silmäkulmassa liikutuksen kyynel." *

Tämä blogi ja sivuston päivitykset jäävät nyt joulutauolle. Palataan Haukijärven historiaan taas uuden vuoden alussa. Muistathan lähettää sähköisen joulukortin.

Toivotan kaikille lukijoille oikein rauhallista joulunaikaa.

 

*Lehtosalon tekstiin on lisätty kappalejako. Lisäksi on korjattu muutama kirjoitusvirhe.

 

Lisätietoja