Blogi

Olisi tietysti mukavaa, jos kylän jokaisen talon historia olisi selvitetty koko tarkasteltavalta ajalta 1890 - 1960. Tyyliin: Vuoteen 1925 tilalla asui Lahtisen perhe. Seuraavana vuonna sinne muuttivat Virtaset. Ja tietysti perheenjäsenten elämänvaiheet alusta loppuun. Sellainen vain ei ole käytännössä mahdollista. Seuraavassa tarkastelen muutaman esimerkin avulla, miksi näin on. Kantatalojen historia on kaikkein helpointa selvittää. Rippikirjassa ne on selvästi merkitty, yleensä omalle sivulleen. Kun talo vaihtoi omistajaa, haettiin muutokselle lainhuuto, joka kirjattiin oikeuden pöytäkirjoihin ja on sieltä edelleen löydettävissä. Torppien ja mäkitupien kohdalla tilanne on tällainen vasta 1920-luvulta lähtien, kun niiden omaksi lunastaminen tuli mahdolliseksi. Sitä ennen niiden historiassa voi olla isojakin aukkoja. Vielä hankalampi tilanne on "työsuhdeasunnoiksi" muuttuneiden mökkien osalta.

Mutta niihin esimerkkeihin. Lähdetään liikkeelle Santamäestä. Sen viimeinen torppari Matti Juhonpoika Santamäki kuoli 1911. Seuraavat, jotka varmasti asuivat siellä, ovat Niemet vuodesta 1923. Mahdollisesti Myllymäen perhe asui siellä vuosina 1920 - 1923. Oliko torppa siis tyhjänä vuodet 1912 - 1920/1923? Tuskin täysin asumattomana, mutta ei siellä ollut ainakaan sellaisia asukkaita, jotka olisivat vaatineet sen lunastamista itselleen. Ei siis ketään torpparin asemassa. Henkikirjoissa on kyllä Tättälään merkitty välillä itsellisiä, jotka olisivat voineet asua Santamäessä. Asuminen oli siinä tapauksessa kuitenkin lyhytaikaista eikä heitä kiinnostanut tilan omaksi ostaminen 20-luvun alussa.

Osa torppareista luopui oikeuksistaan  ja tyytyi eläkkeeseen. Mökit tulivat usein Pakkasen haltuun. Myöhemmin niissä asui kartanon työväkeä kenties vuosikymmenten ajan. On aika mahdotonta tietää kaikkia asukkaita tai edes sitä, milloin talo on lopullisesti purettu.

Katsotaan seuraavaksi Tonttilaa. Kustaava Tonttila kuoli 1908. Sen jälkeen asukkaista ei ole varmaa tietoa ennen kuin 1923, jolloin Virtasen perhe sai siihen lainhuudon. Todennäköisesti he kuitenkin olivat asuneet siinä jo muutamia vuosia ja saaneet tuolloin lunastaa sen omakseen. Aukkoa kumminkin on sen verran, että muitakin asukkaita talossa on voinut olla.

Aukkoja on myös Vuoren talon historiassa. Ensimmäinen niistä on vuosilta 1905 - 1913. Ehdokkaita asukkaiksi on, mutta varmuutta ei. Varmuutta ei myöskään ole siitä, lunastivatko Mäkiset tilan itselleen 20-luvulla. Olen käynyt lainhuudatuspöytäkirjat läpi, mutta yleinen nimi on voinut mennä hakemistossa ohi silmien. Rakennus varmaan kuitenkin oli Mäkisten. Auki on myös se, milloin talo tuli Pakkasen omistukseen ja milloin Sulinit muuttivat siihen.

Vielä en ole luovuttanut näiden enkä muidenkaan talojen osalta. Laitan toivoni siihen, että Hämeenkyrön seuraava rippikirja (todennäköisesti 1912 - 1921) digitoitaisiin parin vuoden päästä. Se voisi selvittää monta nyt avoimeksi jäävää asiaa. Ja toki tiedonmurusia voi löytyä muualtakin. Ei, sivusto ei varmaan tule koskaan täysin valmiiksi, mutta ainakin toistaiseksi aion päivittää sitä uusilla tiedoilla.

Tiedän kyllä, että joidenkin mielestä vuosikymmen vaihtuu vasta vuoden päästä. Blogin otsikoksi saa nyt kumminkin kelvata, kun kerran kakkonen tuohon kymmenten kohdalle pyörähti. Mitä mahtaa tapahtua Haukijärvi-sivustolla 2020? Oikeastaan tällä kertaa kysymykseen on hiukan vaikeampi vastata. Se johtuu siitä, että Kansallisarkiston sivuilla on tapahtumassa muutoksia eikä heidän tulevista digitoinneistaan ja niiden tulosta verkossa käytettäväksi ole kovin paljon tietoa. Jossain vaiheessa tämän vuoden aikana. Erityisesti odottavalle kannalle jäävät näissä teksteissä esitellyt kaatuneiden sotilaiden kantakortit.  Ne täydentyvät ilmeisesti vasta uuteen systeemiin. Harmi, että kolmen kyläläisen kantakortti vielä puuttuu.

Samalla tavalla odottamaan jäävät ilmeisesti valtiorikosoikeuksien aktit. Niistä vain osa on tähän mennessä kuvattu. Tarkoitus ei ole suinkaan käydä kaikkien vankileirille joutuneiden kyläläisten papereita blogiteksteissä läpi. Muutamia, tavallisuuudesta poikkeavia tapauksia voisi kuitenkin esitellä. Akteista voisi myös löytyä lisätietoa sivustolle. En myöskään tiedä, avaako Kansallisarkisto vuoden 1920 henkikirjoja verkossa katsottavaksi nyt vai vasta uudessa systeemissä. Viime vuonna avautuivat vuoden 1919 henkikrijat. Olen toki selannut sadan vuoden takaiset henkikirjat Kansallisarkiston paikallisessa toimipisteessä. Omalla koneella rauhassa tutkimalla niistä saisi kuitenkin enemmän irti.

Entä sitten kirkonkirjat? Hämeenkyrön seurakunnan seuraavaa rippikirjajaksoa saamme odotella vielä parisen vuotta. Kovin merkittävää muutakaan uutta en sinne odota. Mouhijärveltä on SSHY:n jäsensivuilla valmiiksi kuvattuna vuoden 1919 kastetut, vihityt ja kuulutetut. Tähän saakka niitä ei ole päässyt näkemään. Nyt aion laittaa sinne pyynnön niiden avaamisesta. Sieltä voi löytyä tiedonmurusia kyläläisistä.

Jotain pientä uutta digitoitiin toki viime vuonna loppuvuodesta. Rokotusluetteloita, ilmoitusasiain pöytäkirjoja, perukirjoja. Ne täytyy vielä käydä läpi huolella. Varmaan niistä ainakin näihin teksteihin löytyy kaikenlaista. Perinteinen Turun reissukin kuuluu ohjelmaan. Sanomalehtiäkin kuvataan lisää, siispä yliopiston kirjastoon. Olen lisäksi luvannut itselleni, että katson tarkemmin niitä kylän taloja, joiden historiassa on selviä aukkoja. Ehkäpä eri lähteitä vertaamalla jotain selviää.

Lopuksi toivotan hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille.

 

Katsotaanpa, mitä Hämeenkyrön Sanomat kirjoitti 90 vuotta sitten vuoden viimeisessä numerossaan, joka oli kaksoisnumero. Se ilmestyi 20.12.1929. Joulu oli tietysti esillä, mutta ei niin näyttävästi kuin voisi kuvitella. Lehdessä oli muutama jouluruno, joulupakina ja pari muutakin kirjoitusta, joiden teemana oli joulu. Lisäksi esiteltiin laajasti eri kustantajien julkaisemia kirjoja, joiden kai ajateltiin sopivan joululahjaksi.

Mutta ensin ihan arkista, kylään liittyvää juttua. Kunnanvaltuusto oli kokoontunut 17.12. ja sen esityslistalla oli runsaasti lastenkotiin liittyvää asiaa. Erkkilän Järventaustan lohko jätettiin lastenkodin viljelysten ulkopuolelle ja sitä hallinnoi tilanhoitokomitea. Lastenkodille päätettiin rakentaa heinäsuuli, jota varten talousarvioon otettiin 5000 mk. Lastenkodin rakennukset hyväksyttiin kunnalle vastaanotetuiksi. Lisäksi hyväksyttiin T. Kivelän (myöh. Kalliopohja) anomus saada ostaa itselleen tonttialaa Erkkilän maista. Verotuskin oli kokouksessa esillä. Kalle Haukipää valittiin tulo- ja omaisuusverolautakuntaan. Veroilmoituksia puolestaan otti vastaan mm. Frans Mustasilta, joka ilmoitti asiasta lehdessä. 

Mainonta oli nykyiseen verrattuna vähäistä. Haukijärvellä toimi tuohon aikaan Heinosen kauppa, mutta se ei mainostanut lehdessä. Kyröskosken kaupat sen sijaan kertoivat joululahjoiksi sopivista vaatteista, kengistä, kintaista ja tohveleista. Myös radiokone todettiin hyväksi joululahjaksi. Tuotanto mainosti tuotteitaan emännille, ruokatavaroita ei mainittu, mutta niihin luultavasti viitattiin. Ainoa mainostaja, joka edes kaukaisesti liittyi kylään, oli K. Voutilainen & Kumpp., joka toivotti asiakkailleen lehdessä hyvää joulua. 

Sivusto päivittyy seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella. Muistutan vielä mahdollisuudesta lähettää sivuston kautta joulukortteja. Hyvän joulun toivotuksena lainaan tähän loppuun ensimmäisen säkeistön U. W. Walakorven lehdessä julkaisemasta Joulutervehdys-nimisestä runosta. Se tuntuu ajankohtaiselta vielä 90 vuotta myöhemminkin.

 

Lennä, lennä kaikkeen maailmaan,

rauhan suloinen ja suuri sana!

Avaa uksi tupaan tummaisaan,

missä viha viipyy vierahana!

 

Valtiorikosoikeuksien aktien digitointi jatkunee ensi vuoden puolella. Katsotaan tänään yhtä tapausta, joka ei ehkä ole aivan tyypillinen. Kyseessä on ensinnäkin nainen. Heitä toki oli syytettyinä valtiorikosoikeuksissa, mutta suuri enemmistö oli kuitenkin miehiä.  Lisäksi hän seurasi punakaartin mukana antautumiseensa saakka, vaikka ei kantanutkaan asetta. Ja hän asui Haukijärvellä vain muutaman vuoden ja tulee siksi vain mainituksi sivustolla. Kyseessä on Alina (joskus muodossa Alida) Välkki.

Alina oli syntynyt Urjalassa kesällä 1894. Oikeuteen joutuessaan hän oli siis 24-vuotias. Hänen perheensä asui Kylmäkoskella. Hän oli naimaton. Hän oli käynyt kansakoulun ja kaksivuotisen karjakkokoulun. Hän oli ehtinyt olla karjakkona Pakkasella parin vuoden ajan. Melkein yhtä pitkään hän oli kuulunut Haukijärven työväenyhdistykseen. Punakaartissa hän oli ollut vapaaehtoisena eikä ollut saanut palkkaa. Hämeenkyrön suojeluskunta arvioi, että hänellä oli hyvä palkka. Se myös luonnehti häntä kiivaaksi, työteliääksi, hyväksi työssään ja lakkoyllyttäjäksi. Häntä ei haluttu takaisin Haukijärvelle, vaan ehdotettiin lähetettäväksi toiselle paikkakunnalle.

Mitä hänen rikoksensa sitten olivat? Hän oli toiminut punakaartissa ruuanlaittajana ja myöhemmin sairaanhoitajana. Se riitti avunannoksi valtiopetokseen. Hän oli seurannut Haukijärven komppaniaa Lahteen saakka. Asetta hän ei ollut kantanut. Suojeluskunnan lausunto väittää, että hän lähetti kaiken kartanon voin punakaartilaisille ja vei mennessään maitoastioita. Alina itse kiisti astioiden viemisen ja väitti isännän käskeneen lähettää voita punakaartille.

Alina sai kahden vuoden kuritushuonerangaistuksen, kuitenkin ehdollisena neljän vuoden koeajalla. Suojeluskunta ei ollut vaatinut hänen pitämistään vangittuna ja myös Hämeenlinnassa häntä kuulustellut Viljo Helme ehdotti hänen laskemistaan vapaalle. Ilmeisesti hän pääsi lähtemään Hämeenlinnasta, jossa oli vankileirillä, pian 15.8.1918 annetun tuomion jälkeen.

Todennäköisesti hän meni kotiinsa Kylmäkoskelle ja yritti saada oman alansa töitä.  Seuraava havainto hänestä on vuodelta 1920, kun hänet hyväksyttiin Toijalan tietopuolisen karjanhoitokoulun karjakkojen jatko- ja tarkastuskarjakkojen valmistuskurssille. 1921 hän sai palkinnon lypsystä Sääksmäen kirkonpuolen maamiesseuran näyttelyssä. Pian sen jälkeen seurasi avioliitto vankilasta vapautuneen Väinö Selkeen kanssa, lapsen saaminen ja Amerikkaan lähtö. Nuoret olivat varmaankin tutustuneet Alinan asuessa Haukijärvellä. 

Nyt olisi sopiva aika päättää sodissa kaatuneiden kyläläisten kantakortteja tarkasteleva sarjamme. Valitettavasti se ei ole mahdollista, sillä Toivo Mäkisen, Uuno Malkamaan ja Taavetti Rajalan kortteja ei ole vielä digitoitu. Kansallisarkiston sivut ovat muutoksen alla, ja lisää kortteja saadaan ilmeisesti vasta ensi vuoden puolella. Palataan asiaan silloin. Katsotaan nyt kuitenkin kolmen muun kortteja.

Paavo Suoja asui Mouhijärvellä 1923, kun lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan. Se oli noin 11 kuukauden mittainen, ja hän vapautui asepalveluksesta täysin palvelleena syyskuussa 1924. Palveluspaikka oli 5. erillinen konekiväärikomppania, jonka sijaintia en tiedä. Kantakortin mukaan hän oli tuolloin naimaton ja sotilasarvoltaan sotamies. Hänen aseensa oli raskas konekivääri. Myös pituus, paino ja saappaan koko on kortissa kerrottu. Lokakuussa ja marraskuussa 1939 hän osallistui YH:een ja sotatoimiin hän liittyi joulukuussa. Joukko-osastosta on kaksi erilaista merkintää: 1.KKK/T-JR4 ja 2.KKK/JR 65. Kantakortin mukaan hän toimi ampujana. Hän kaatui helmikuussa 1940.

Paavo Uusikulku lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan toukokuussa 1935. Hän vapautui täysin palvelleena Tampereen rykmentistä Lahden Hennalassa heinäkuussa 1936. Hän oli kortin mukaan naimaton, kuulunut Suodenniemen suojeluskuntaan viiden vuoden ajan ja sotilasarvoltaan alikersantti. Jostain syystä kantakortin kääntöpuolelle on tehty pelkästään merkintä kaatumisesta. Tiedämme muista lähteistä, että hän oli avioitunut ennen sotaa ja asui Haukijärvellä. Hän kaatui Kannaksella 23.12.1939. Tarkempi kaatumispaikka oli Muolaan Leipäsuo. Hänet siunattiin kentälle jääneenä Suodenniemellä. Sotapolku-sivustolla on hänen sotilaskuvansa. Hänen joukko-osastonsa oli X/Os.B eli Osasto Berg, jonka taistelutoimintaa tuohon aikaan on kuvattu Suodenniemi aiheisessa blogissa.

 Kauko Ylijoki vietti lapsuutensa lastenkodissa. Kun asevelvollisuus koitti 1943, hän oli maatyömiehenä Palon kylässä. Hänen lähin omaisensa oli Tampereella asunut sisar. Hän oli naimaton, sotilasarvoltaan sotamies ja saanut kiväärimiehen koulutuksen (Jv. kk. 5). Puolen vuoden koulutuksen jälkeen matka vei rintamalle. Hänen joukko-osastonsa oli Esik./III/JR 7. Sen sotapolku löytyy em. sivustolta. Hän kaatui Äyräpäässä heinäkuussa 1944. Myöhemmin samassa kuussa hän olisi täyttänyt 20 vuotta. Kantakortin mukaan hänen ruumiinsa jäi kentälle. Toisen lähteen mukaan hänet olisi kuitenkin haudattu Hämeenkyröön.

Sellaisia sodissa kaatuneita, joilla oli jonkinlainen kytkös Haukijärveen, oli muitakin. Mainittakoon tässä kaksi esimerkkiä. Eino Hautalan isä oli Pakkasella töissä ja perhe asui entisessä Niemen torpassa. Eero Rajala kävi koulunsa Haukijärvellä, vaikka perhe jo tuolloin asui Mouhijärvellä Tiisalan Rajalassa. Hänen äitinsä oli kotoisin Keskiseltä.

Maamme 102-vuotiaaseen itsenäisyyteen kuuluu sodan ja rauhan vuosia, puutetta ja hyvinvointia, surua ja iloa. Siihen on aina kuulunut myös uskoa tulevaisuuteen. Niin Haukijärvelläkin. Muistetaan itsenäisyyspäivänä sotaponnistuksia, mutta myös rauhan aikana parempaa tulevaisuutta rakentaneita kyläläisiä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lisätietoja