Kriittisyyttä ja itsekriittisyyttä

"Joko sää taas kuolet?" kysyi Erkki Kanerva vaimoltaan Hannalta. Tämä valitti toisinaan huonovointisuuttaan ja arveli pian kuolevansa.

"Jos joku pimeässä vie, niin kyllä se aamulla tuo takaisin!" sanoi Lehtolan Elma, kun häneltä kysyttiin eikö häntä pelota olla yksin kotona.

 

Hevosella pääsee

Yli-Viidanojalle oltiin tuomassa kuorma-autolla puimakonetta. Auto jäi kiinni savihautaan Tuomelan ja Metsä-Raukolan välillä. Kun autoa koitettiin saada irti risuilla yms, hevosella kylältä päin tullut Frans Niemi totesi kuorma-autoa kiertäessään ja hevoselle ohjaksilla vauhtia antaessaan "Tommosilla vehkeillä mitään tee, mutta hyvällä hevosella pääsee aina."

 

Ennakkoluuloja

"Leipä leipänä ja puuro puurona" tokaisi Jenny Honkanen, kun karjalaisemännät leipoivat piirakoita.

"Kyllä siä ny papusoppa lentää" sanoi Lehtisen Väinö, kun Virkin Villen häistä kuuli. Karjalaisten juhlissa oli hernerokka juhlaruokaa.

 

Kielivaikeuksia

Saulamon nuorimmat lapset olivat olleet sotalapsina Ruotsissa eikä nuorimmainen Markus osannut suomea juuri ollenkaan. Tilanhoitaja Leppihalme vei viisivuotiaan katsomaan sikoja. Markus juoksi innoissaan kotiin ja huusi "Mamma, mamma, tilanhoitaja on iso sika".

 

Laulava koira

Oman myymälänhoitajana toimineen Tuomisen perheellä oli koira, Musti nimeltään. Mustilla oli tapana seurata lapsia kouluun. Tapa oli varmaan syntynyt perheen tyttärien mennessä kouluun ja jatkunut sitten seudun muiden lasten kanssa. Opettaja antoi koiran toisinaan tulla luokkaan asti. Mustin vakiopaikka oli luokan edessä, Asta Niittymäen asuntoon vieneen oven vieressä. Kun ohjelmassa oli laulua, intoutui Mustikin joskus ulisemaan mukana. Jälkeenpäin on varmaan moni tuonaikaisista oppilaista toivonut, että pääsisi aikamatkalle seuraamaan, kun opettaja soitti harmonia ja haukijärveläislapset ja Musti lauloivat mukana.

 

Saima ja Saimi

Niemen Laurilla oli Saima niminen lehmä. Lauri oli hakemassa lehmiä laitumelta lypsylle ja huuteli "Tse Saima, tse!". Pirhosen Saimi ilmestyi metsästä marja-astiansa kanssa ja ilmoitti: "Minun nimeni ei ole Saima, se on Saimi!"

 

Työnpuutetta

50- ja 60-lukujen taitteessa poikkesi Salomäkeen vanha kulkumies, jolle annettiin yösija, koska sää oli kehno. Illan aikana mies kutoi sukkaa. Se oli aika erikoista tuohon aikaan ja herätti talonväessä hilpeyttä. Kun käytiin nukkumaan, purki mies kaiken mitä oli saanut aikaan. Muiden tätä ihmetellessä tokaisi mies: "Mitä sitten huomenna teen, jos tänään teen kaiken valmiiksi!"

 

Tarkka asiakas

Aapro Luukkanen oli hyvin tarkka ostamiensa tuotteiden virheettömyydestä. Tämä ei aina miellyttänyt kauppiasta. Kerran Aapro valitti siitä, että leipä oli kovaa. Tähän kauppias (Atte Rekonen tai Elo Tuominen) tokaisi: "Kyllä se pehmenee, kun kastaa kahviin!"

 

Sinappikin maittoi

Peltolan Viljo tuli kerran Rekosen kuppilaan. Hän oli ehkä nauttinut jotain virvoketta ennen kahvilaan tuloaan. Hän osti kuuman makkaran ja Jalostajan väkevää sinappia. Siihen aikaan sinappi oli pakattu juomalasin tapaiseen astiaan. Hän söi makkaransa sinapin kera. Kun makkara oli lopussa, oli sinappia vielä jäljellä. Viljo ehkä ajatteli, että kaikki syödään mistä on maksettukin ja söi lopun (väkevän!) sinapin paljaaltaan pyöräytellen sormella lasista ja nuoleskelemalla sormen puhtaaksi ilmeenkään muuttumatta.

 

Pippuria

Mustajärvenkulmalla pidettiin usein talkoita. Erään talon isäntä tuli hyvin myöhään kotiin talkoista. Kello oli jo melkein 23. Emäntä ei kommentoinut muuta kuin ihmetteli myöhäistä tuloaikaa ja sitäkin, että oli näköjään ollut hyvät nestetarjoilut puffetti-puolella. Emäntä kiirehti tuomaan isännän eteen päivällisellä syötyä keittoa. Isäntä tiiraili tuvan hämärässä lautastaan ja pyöritteli lusikkaa. "Eikö maistu"? kysyi emäntä. Isäntä sen kuin pyöritteli lusikkaansa ja viimein maistoi. "Kai se maistuu, mutta mitä varten tässä on niin pirusti pippuria"? Emäntä istahti toiselle puolen pöytää ja tokaisi: "Jaa että pippuria, se on kesäkeittoa!"

 

Onnekas seppä

Kullervo Lehtinen sai opettajaltaan (Kaarlo Villanen tai Tauno Heikkilä), joka oli innokas puukäsitöiden tekijä, tehtäväksi viedä pari puukonterää Pakkasen seppä Formulahdelle karkaistaviksi. Hän tietysti teki työtä käskettyä, mutta Formulahti oli kiireinen ja äreällä päällä sanoen "karkase puukkos itte".

Kullervo ei uskaltanut viedä teriä opettajalle takaisin karkaisemattomina. Hän oli monesti nähnyt, miten seppä teki työn. Niinpä hän yritti tehdä samalla tavalla, vaikka ei tiennytkään, minkä väriseksi terä pitää kuumentaa, kun se karkaistaan. Karkaisemansa terät hän vei seuraavana päivänä opettajalle ja pelkäsi kovasti, ettei niistä olisi mihinkään.

Opettaja oli laittanut teriin varret ja kokeillut niitä. Seuraavana päivänä hän sanoi Kullervolle, ettei hänellä ollut vielä ikinä ollut yhtä hyviä puukkoja. Hän aikoi hankkia lisää teriä sepän karkaistavaksi. Tällöin Kullervon oli pakko kertoa, kuka terät oli karkaissut. Hän arveli, ettei onni olisi toistamiseen yhtä suotuisa.

 

Outo lintu

Seuraavan tarinan on kertonut Mustajärvenkulmalla vieraillut kaupunkilainen:

Kaupunkilaisflikka oli toista tai kolmatta kertaa näytillä sukutalossa. Oli kaunis hiljainen kesäilta. Istuttiin kai iltakahvilla. Yhtäkkiä kaupunkilaisflikka kuuli avoimesta ikkunasta oudon äänen ja kysyi: "Mikä lintu se oli"? Tupaan laskeutui hiljaisuus, kaikki olivat sopivasti hämäläistapaan totisia ja vakaita. Viimein isäntä sanoi verkkaisesti: "Se oli hevonen." Sen jälkeen nauru maittoi, kaikille.

 

Sormus sodassa

Ripille päässyt tyttö oli saanut isoäidiltään lahjaksi muistosormuksen. Sormusta ihailtiin porukalla, kun kokoonnuttiin Sillanpäähän tanssimaan gramofonin tahdissa. Sormus mahtui myös paikalla olleen sotamiehen pikkusormeen. Romanssia ei nuorten välillä ollut. Kuinka ollakaan sormus unohtui sotamiehen sormeen ja jäi siihen tämän palatessa rintamalle. Tytölle kadonneesta sormuksesta tuli paha mieli. Itku muuttui kuitenkin iloksi, kun sotamies seuraavan kerran tuli lomalle. Hän pyyteli unohdustaan anteeksi ja palautti sormuksen. Niin kävi sormus sodassa ja selvisi sieltä vahingoittumattomana, kuten sotamieskin.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.