Juttuja ja tarinoita-osiossa sivustolla on kertomus hiiden väestä. Se sai minut miettimään, mitä Herttualan ja Haukijärven välissä oikein mahtoi ennen vanhaan olla. Tarina sinänsä on kovin epätarkka eikä siinä oikein ole mitään sellaista, mikä auttaisi ajoituksessa. Juttuja hiiden väestä esiintyy myös Hämeenkyrön murrekirjassa 1880-luvulla syntyneiden kertomana, tosin vanhoilta ihmisiltä kuultuina. Voisi siis olettaa, että liikutaan 1800-luvulla. Kertojan käyttämä termi rykmenttisotakokous ei sekään auta ajoituksessa. Sotaväkeä oli sekä Ruotsin että Venäjän vallan aikana. Se, että maatilan isäntä olisi joutunut sotaharjoituksiin, on kuitenkin epätodennäköistä.
Herttualan talot olivat yhtenä ryppäänä Trossitien ja nykyisen Herttualantien risteyksessä. Useimmat pienemmistä mökeistäkin olivat puolen kilometrin sisällä risteyksestä Haukijärvelle päin. Kauempana (Haukijärven suuntaan) olivat vain Haapaniemi ja Hakala, mahdollisesti myös Järvenpää, jos se oli tarinan tapahtuma-aikaan jo olemassa. Viimeistään niiden jälkeen alkoi metsätaival. Ihantolan torppaa tuskin vielä oli olemassa. Mettä-Tiipiä näkyy jo 1800-luvun alkupuolen rippikirjoissa, joten mahdollisesti nykyisen Peltolan paikalla oli rakennuksia ja peltoa jo 1700-luvun lopussa. Seuraava varmasti asuttu paikka oli Maatiala nykyisen Haukijärven Harjun lähellä. Tiipiän ja Maatialan välissä on voinut olla muutama pieni mökki, samoin Maatialan ja Suojan välillä. Viimeistään vierekkäin sijainneiden Pakkasen ja Suojan kohdalla oli isäntämme päässyt turvaan hiiden väeltä.
Missä kohtaa nuo pelottavat otukset sitten hyökkäsivät Tilan isännän kimppuun? Ehkä synkin osuus pimeään aikaan on ollut Herttualan tiheän asutuksen päättymisen ja Tiipiän väli. Aika varmasti se on ollut metsämatkaa. Kerrotaan nimittäin, että Kirvesjärven ympärillä olevat pellot on raivattu vasta 1900-luvulla. Vanhat kartat 1800-luvun puolivälistä näyttävät samaa. Kun metsää ei vielä hyödynnetty, on puusto voinut olla tiheää. Pitemmällä Haukijärvellä oli edellä mainittujen talojen peltoja ja niittyjä.
Jos valoihin tottunut nykyihminen kulkee pimeätä metsätietä, voi mieleen hiipiä pieni pelko. Emme ehkä ajattele hiiden väkeä tai muitakaan henkiolentoja. Enemmän olemme huolissamme toisten ihmisten vuoksi. Ehkä mielen pohjalla häivähtää myös ikiaikainen pimeässä koettu uhka. Vielä 1800-luvulla oltiin taikauskoisia. Uhka sai kasvot, tässä tapauksessa hiiden väen.