Blogi

Josua Malakias Honkolin syntyi lokakuussa 1863 Kiikoisten Honkolinin torpan pojan Heikki Malakias Abrahaminpojan ja tämän vaimon Anna Kaisa Jaakontyttären vanhimpana lapsena. Myöhemmin hän sai kaksi sisarusta. Josua asui kotitorpassaan kunnes kesäkuussa 1890 lähti Hämeenkyröön, Haukijärven Suojalle. Hänet merkittiin tuolloin Suojan isännäksi. Suoja oli aiemmin kuulunut Mikko Erkkilälle, mutta tuossa vaiheessa tämä myi molemmat talot. Erkkilään tuli Frans Jokinen, jonka vaimo Emma Loviisa oli Josuan serkku. Se miten lähinnä torpparitaustaiset uudet isännät kykenivät talonsa ostamaan, ei kirkonkirjoista selviä. 

Josua löysi Hämeenkyröstä vaimon. Hulda Karoliina Heikkilä oli torpparintytär Pinsiöstä. Hän oli miestään kahdeksan vuotta nuorempi. He avioituivat huhtikuussa 1891. Ehkä Josua oli oleskellut Hämeenkyrössä jo ennen varsinaista muuttoaan ja tutustunut silloin Huldaan. Ehkä tämä peräti oli syynä muuttoon. Emme voi tietää. Josuan ja Huldan vaiheista Haukijärvellä on kerrottu sivustolla tarkemmin. Josua asui kylässä 23 vuotta, Hulda noin vuoden vähemmän. 1913 suunnaksi otettiin Mouhijärvi.

Ei ole tietoa siitä, muuttiko perhe suoraan Häijään Kuutin Koiviston torppaan. Joka tapauksessa vuoden 1915 henkikirjoissa heidät on merkitty sinne. Josualle ja Huldalle syntyi Mouhijärvellä vielä elokuussa 1916 tytär Rauha Kaarina. Lapsista ensimmäisenä kotoa lähti Lauri, joka palasi 1915 Hämeenkyröön. Josua lienee lunastanut torppansa omaksi, kun se tuli mahdolliseksi. Lainhuudon hän on saanut 1927. Tila siirtyi myöhemmin Eero Suojan omistukseen. Josua ja Hulda asuivat tilalla eläkeläisinä. Molemmat kuolivat kesällä 1948, Hulda kesäkuussa, Josua elokuussa.

 

Tällä kertaa pääsemme karjaa käsitelleen minisarjamme loppuun. Aihe on sikäli kiinnostava, että tämän sivuston käsittelemänä aikana lehmiä oli lähes joka talossa. Pienissä mökeissäkin, tosin vain yksi tai kaksi. Toki jotkut ostivat tinkimaitoa naapurista. Kun nyt ajelee Haukijärven teitä pitkin kesäaikaan, ovat lehmät melko harvinainen näky. Maailma muuttuu.

Digitoiduissa Maaseudun Tulevaisuus-lehdissä ilmoittivat Pakkasen ja lastenkodin lisäksi myös muutamat muut kyläläiset. Eniten ilmoituksia oli Väinö Sunilla. Ne ajoittuvat aikaan, jolloin perhe oli siirtymässä tai jo siirtynyt Tampereelle, mutta omisti vielä Mustajärven tilan. Vuonna 1939 tilalle etsittiin talouden- ja karjanhoitoon tottunutta palvelijaa. Lehmiä oli tuolloin seitsemän. Karjanhoitajaa tilalle haettiin 1951. Lehmiä oli silloin 10. Navetassa oli sähkövalo ja painovesi. Seuraavana vuonna Mustajärvellä pidettiin suomenkarjan huutokauppa. Myyntiin tuli 11 lehmää, kaksivuotias sonni, vasikka, seitsemän lammasta, neljävuotias ruuna ja tammavarsa. Tilan ilmoitettiin siirtyvän karjattomaan maatalouteen. Kuitenkin vuonna 1954 Suni etsi itsenäiseen työskentelyyn tottunutta pariskuntaa hoitamaan maatilan töitä. Navetassa oli neljä lehmää ja nuortakarjaa. Sähköpumppu ja automaattisesti toimivat juomakupit mainittiin ilmoituksessa. Tilalla oli traktori.

Karjattomaan maatalouteen siirtyi 50-luvulla myös muita tiloja. Heikki Halonen myi karjansa 1956. Karja- ja irtaimistohuutokaupassa myytiin neljä lehmää, kaksi vasikkaa, sonni, hevonen, Lame-merkkinen kotitarvemylly, silppu- ja paalauskone, hevosaura ym. 1959 Sven Jokinen ilmoitti huutokaupasta, jossa myytiin kahdeksan lehmää ja hieho. Nekin kuuluivat suomenkarjaan. Parhaiden lehmien vuosituotoksen kerrottiin olleen yli 200 rasvakiloa. Länsi-Savo-lehti kertoi myöhemmin, että huutokauppaan tuli väkeä aina Keski-Suomea ja Savoa myöten. Erityisen korkeaan hintaan myytiin Nätti-lehmä. Siitä lapinjärveläinen ostaja maksoi 125 000 mk.

 

Kylän suurin karja oli Pakkasen kartanossa. Niin oli vielä sen jälkeenkin, kun tilan maista iso osa oli otettu karjalaisten tarpeisin. En valitettavasti löytänyt Maaseudun tulevaisuus-lehdestä sotaa edeltävän ajan työpaikkailmoituksia Haukijärveltä. Seuraavassa hiukan siitä, mitä nämä ilmoitukset kertovat Pakkasen karjataloudesta vuosilta 1944 - 1960.

Vuonna 1944 Pakkaselle haettiin karjakkoa noin 100 päätä käsittäneen ay-karjan hoitajaksi. Karjan määrä väheni vuoteen 1946 dramaattisesti, silloin sitä mainittiin olevan vain 22 lypsävää. Seuraavan vuoden ilmoituksessa puhuttiin 30-päisestä ay-karjasta. 1951 talossa oli 25 lypsävää ja nuorta karjaa. Samana vuonna etsittiin myös sianhoitajaa 14 emakolle ja lihotussioille. Työnkuvaan kuului myös navettatöihin osallistuminen. Pari vuotta myöhemmin emakoita oli 18. 1960 Pakkasella oli 18 lypsävää.

Sota-aika näkyi 1944 ilmoituksessa, sillä siinä kerrottiin, että tilalta sai työjalkineita. Myöhemmin karjakolle oli luvassa oma huone ja talon ylöspito. Talon ylöspidon tai muonan välillä voi valita. Vuoden 1951 ilmoituksessa mainittiin konelypsy. Usein korostettiin asuntojen hyvyyttä. 1960 maidolle oli koneellinen jäähdytys. Myös puolisolle oli luvassa maataloustöitä. Joissakin Pakkasen ilmoituksissa mainittiin koulun läheisyys.

Monissa vanhoissa lehti-ilmoituksissa käytetään sanontaa "sattuneesta syystä". Niinpä minäkin kerron, että sattuneesta syystä seuraava blogiteksti ilmestyy vasta kahden viikon kuluttua.

Alkukuusta kävin yliopiston kirjastossa etsimässä Haukijärveen liittyviä juttuja digitoiduista Maaseudun Tulevaisuus-lehdistä. Se on nimittäin yksi niistä harvoista Historiallisen sanomalehtiarkiston lehdistä, jotka on kuvattu lähes kokonaan. Tässä tapauksessa vuosilta 1916 - 2016. Kylään liittyviä asioita tuli vastaan lähinnä työpaikkailmoituksissa. Tosin eri hakulauseiden käyttö voisi tuoda esiin muutakin. Pitää joskus palata asiaan. Tällä kertaa hiukan siitä, mitä ilmoitukset kertoivat lastenkodin karjataloudesta.

Ensimmäinen löytämäni ilmoitus oli vuodelta 1942. Silloin lastenkotiin etsittiin reipasta ja kunnollista karjakkoa. Ilmoitus kertoi, että tilalla oli kahdeksan lehmää ja kaksi emakkoa. Karjakolle luvattiin ruoka laitoksesta sekä siisti oma huone ja keittiö. 40-luvulla työvoimaa etsittiin lähes vuosittain. Talon lehmien määrä vaihteli kuuden ja yhdentoista välillä. Emakoita oli toisinaan neljä. Myös nuori karja ja teurassiat mainittiin. Myöhemmissä ilmoituksissa kerrottiin sähkövalon ja lämmön tulevan talon puolesta.

Navetta ja asunto olivat ilmoitusten mukaan ajanmukaisia. Vuonna 1956 tarjottiin karjakolle palkkaa 21 740 mk/kk. Luontaiseduista perittiin 5040 mk/kk. Vuonna 1959 talossa oli konelypsy, aiemmin sellaisesta ei ole mainintaa. Se, kuuluiko karjakon osallistua talon töihin muuten, ei selviä lehdistä. Esimerkiksi Pakkasen ilmoituksissa on mainittu vapaat väliajat. Karjakon toivottiin olevan koulun käynyt, töistään huolehtiva ja kunnollinen.

Sanomalehdissä julkaistaan joka vuosi tietoja eniten veroja maksaneista. Perinne on vanha. Jo 1910-luvun lehdissä oli tällaisia tietoja, tosin paljon pienemmin otsikoin. Kyrön Sanomat ja myöhempi Hämeenkyrön Sanomat kertoivat oman pitäjän verotiedot. Haukijärveläisiä ei näille listoille kovin runsaslukuisesti päässyt. Muistan nähneeni vain Gustav Estlanderin, Juho Pertun ja Frans Erkkilän nimet. Paikallissanomista en Mouhijärven luetteloita löytänyt.

Kun viimeksi kävin Tampereen kaupunginarkistossa, ehdin hiukan silmäillä myös vuosien 1920 ja 1930 verotusluetteloita. Lähinnä etsin niistä sukulaisia, mutta muutama entinen kyläläinenkin tuli vastaan. Vihtori Ihantola toimi 1920 kuskina. Hänen tulonsa olivat 15 200 markkaa, josta hänelle kertyi 38 äyriä. Luettelosta ei käynyt selville veroäyrin hinta. Vuonna 1930 hän oli poliisi. Äyrejä oli 199. 

Tapionkadulla asunut Eino Viitaniemi oli ammatiltaan kivityömies. Hänelle määrättiin 162 äyriä 1930. Hänen vaimollaan Elsalla ei ollut verotettavia tuloja. Einon sisaruksista myös Aina ja Matilda löytyivät vuoden 1930 luettelosta. Aina oli ompelija ja Matilda lakkityöntekijä. He asuivat Puuvillatehtaankadulla. Ainalle ei äyrejä ollut merkitty lainkaan, Matildalla niitä oli 30. Hänelle oli jostain syystä merkitty 10 prosentin veronkorotus. 

Veroluetteloiden tutkiminen jäi pahasti kesken. Ehkä niistä joskus tulevaisuudessa lisää.

Lisätietoja