Ei, tämä teksti ei käsittele kuuluisaa kirjaa eikä sen pohjalta tehtyjä elokuvia. Kerron eräästä sodassa kaatuneesta nuoresta miehestä, joka vietti lyhyeksi jääneestä elämästään melkein puolet Haukijärvellä. Harva häntä enää muistaa, ikätovereitakaan ei ole montaa jäljellä. Kyseessä on Kauko Ylijoki. Hän syntyi 1924. Haukijärvelle hän muutti vuoden 1932 alussa jäätyään orvoksi. Hän kävi koulua vuosina 1933 - 1939. Kylästä hän muutti 1941 töihin Jumesniemeen. Haudattujen luettelossa hänet on kirjattu Palon kylään 1944. Ilmeisesti hän sieltä lähti armeijaan ja sotaan. Hän ei ollut naimisissa eikä hänellä tiettävästi ollut lapsia.

Seuraavaksi katsotaan, mitä Sotasampo-palvelu tietää Kauko Ylijoesta. Olen pahoillani, jos sotahistoriaan huonosti perehtyneenä tulkitsen joitakin sen tietoja väärin. Korjatkaa, asiaa paremmin tuntevat lukijat. Kauko Ylijoki oli ammatiltaan maatyömies ja sotilasarvoltaan sotamies. Hän kuului Jalkaväkirykmentti 7:n III pataljoonaan. Hän kaatui heinäkuun neljäntenä päivänä 1944 Äyräpäässä. Hän ei ehtinyt täyttää 20 vuotta. Hänet haudattiin sankarihautaan Hämeenkyrön hautausmaalle.

Pataljoonan sotapäiväkirja kertoo, että tuona päivänä oli paljon taistelutoimintaa. Siinä mainitaan, että  ilmapommituksessa ja kranaattitulessa kaatui yksi aliupseeri ja kuusi miestä. Olisiko Kauko Ylijoki ollut yksi näistä kaatuneista? Äyräpäässä kaatui 4.7.1944 muitakin, mutta ilmeisesti he kuuluivat muihin joukko-osastoihin. Äyräpäästä on olemassa myös sodanaikaisia kuvia, mutta ne on otettu myöhemmin.

Aika vähän on saatavissa tietoa Kauko Ylijoesta, tosin kaikki lähteet eivät vielä ole käytettävissä. Siinä mielessä hän jää meille tuntemattomaksi sotilaaksi.

Lisää kommentti




Kun viet kursorin laatikon yläpuolelle, näet ohjekuvan oikeassa yläkulmassa.

Lisätietoja