Seuraavana on vuorossa Kullan talo. Se on saanut nimensä Juho Kustaa Isakinpoika (s. 1857, k. 1909) ja Hilma Katariina Juhontytär (s. 1858) Kullan perheeltä, joka oli aiemmin asunut Uskelan Knuuttilan Kullan torpassa. 1900-luvun alussa heistä tuli Heinijärven Hillun itsellisiä. Perhe asui itsellisenä myös Heinijärven Tättälän ja Haukijärven Suojan maalla, mahdollisesti koko ajan nykyisen Haukijärven alueella. Perheessä oli lapset

  • Oskar Johan, s. 1883,
  • Kaarle Kustaa, s. 1887,
  • Emil Arvid, s. 1890 ja
  • Viktor Isak, s. 1897.

Kaarle asui vuoden 1918 aikoihin Uskelassa. Hän käytti sukunimeä Virtanen. Vuoden 1915 henkikirjoihin on Haukijärvelle merkitty leski Hilma Kulla ja poika Vihtori. Hilma Kulla kuoli 30-luvun alussa.

Mäkitupa-alueen on 1912 päivätyllä kauppakirjalla ostanut Pakkaselta Emil Arvid Jokinen (aiemmin Kulla). Hänen puolisonsa oli Hanna (os. Mäenpää, s. 1896). He muuttivat Haukijärveltä 1921. Emil Jokinen myi palstatilan 20-luvun alussa (ensimmäinen lainhuuto 1923) Kristian (s. 1844 Kuhmossa, k. 1924) ja Hilma Sofia (os. Rantala, s. 1878 Kälviällä, k. 1948 Tampereella) Maliselle, joilla oli lapset Kaino Elisabet (s. 1911 Tampereella) ja  Tauno (s. 1912). Heidät on kirjattu Haukijärven koulun oppilaiksi 1922. Perhe tuli Hämeenkyröön 1912 Tampereelta. Kristian Malisella oli ensimmäisestä avioliitosta lapset Jenni Maria (s. 1898 Tampereella, k. 1958 Tampereella) ja Niilo Valdemar (s. 1901 Tampereella, k. 1923). Ei ole tiedossa, asuivatko he Haukijärvellä. Jennin puoliso oli Martti Juuse (s. 1894, k. 1972 Tampereella).

Kristian Malinen oli kauppias. Hänen päämyymälänsä oli Kuotilassa, mutta hänellä oli jo aiemmin kauppa myös Parilassa tai Haukijärvellä. Malisten asuessa talossa myös kauppa toimi siinä. Tiedossa ei ole, oliko samoissa tiloissa kauppa jo Kullan aikana. Kristian Malinen kuoli 1924 ja perhe muutti Haukijärveltä ensin Vanajaan ja 1929 Tampereelle.

Hilma Malinen myi tilan 1925 Juho Kristian Heinoselle (s. 1865 Kiikassa, k. 1934) ja hänen vaimolleen Maria Alinalle (s. 1876, k. 1935). Maria oli kotoisin Viidanojankulman Kinkiltä. Juho ja Maria avioituivat 1893. Perhe asui Mouhijärvellä, mutta muutti vuoden 1899 lopussa Hämeenkyröön Kuotilan Kuukan itsellisiksi. Ilmeisesti Juho Heinonen toimi Prentin sahan sahamestarina. Hän teki myös puusepäntöitä. Talossa toimi Heinosten aikanakin pieni kauppa. Heinoset ostivat 1926 Kanervalta pienen lisämaan Kullan tontin vierestä. Maria ja Juho Heinosella oli lapset

  • Lauri, s. 1894 Mouhijärvellä, k. 1983
  • Aino, s. 1897 Mouhijärvellä ja
  • Elma, s. 1911.

Laurin puoliso oli Alma Emilia (Emmi, os. Annala,  s. 1894, k. 1972). Laurilla oli polkupyöräliike kirkonkylässä. Aino avioitui 1923 David Rantasen kanssa. He muuttivat 30-luvun alussa Helsinkiin.

Vuonna 1935 kauppa Haukijärvellä siirtyi Heinosten tyttären Elman ja hänen miehensä (kuulutettu 1930) Arvo Laineen omistukseen. He jatkoivat kaupanpitoa.

Muistitieto kertoo, että kaupan pieni tila oli käytetty kattoa myöten. Myynnissä oli jauhoja, lipeäkalaa, makkaraa, karamellia, keksiä, silkkinauhaa, kankaita ja neuloja. Tavaraa kauppaan tuli ainakin Frantsilan kaupasta Kyröspohjasta. Sota-aikana tavaraa oli vaikea saada ja kaupanpito loppuikin pian. Kerrotaan, että talvisodan aikaan asiakkaat tulivat kauppaan valkoinen lakana mukanaan lentokoneiden varalta. Lauttakylän auto toi kauppaan lähitalojen postia. Merkkinä lähtevästä postista taas oli tien varteen pystytetty keppi. Myöhemmin postia tuotiin Kalliopohjasta.

Sota-aikana entisen kaupan tiloissa asui myös Hilja Jalo lapsineen.

Laineet myivät talon 1955 Einari Hynniselle (s. 1911 Vpl Pyhäjärvellä, k. 1995 Hämeenlinnassa), joka vaimonsa Eilan (os. Holm, s. 1931 Viitasaarella, vihitty 1956, k. 1973 Hämeenlinnassa) ja kahden poikansa kanssa asui siinä. Einari Hynninen oli ammatiltaan teurastaja ja karjanostaja. Elma ja Arvo Laine muuttivat Tampereelle, samoin heidän tyttärensä Marja, joka oli avioitunut Aulis Sunin kanssa.

a89b7e0fa013619bacc3188f082f5514.jpg

Laineen perhe kaupan portailla. Kuvan omistaa Kaija Valkama.

 

Lisätietoja