Katsotaanpa, mitä Hämeenkyrön Sanomat kirjoitti 90 vuotta sitten vuoden viimeisessä numerossaan, joka oli kaksoisnumero. Se ilmestyi 20.12.1929. Joulu oli tietysti esillä, mutta ei niin näyttävästi kuin voisi kuvitella. Lehdessä oli muutama jouluruno, joulupakina ja pari muutakin kirjoitusta, joiden teemana oli joulu. Lisäksi esiteltiin laajasti eri kustantajien julkaisemia kirjoja, joiden kai ajateltiin sopivan joululahjaksi.

Mutta ensin ihan arkista, kylään liittyvää juttua. Kunnanvaltuusto oli kokoontunut 17.12. ja sen esityslistalla oli runsaasti lastenkotiin liittyvää asiaa. Erkkilän Järventaustan lohko jätettiin lastenkodin viljelysten ulkopuolelle ja sitä hallinnoi tilanhoitokomitea. Lastenkodille päätettiin rakentaa heinäsuuli, jota varten talousarvioon otettiin 5000 mk. Lastenkodin rakennukset hyväksyttiin kunnalle vastaanotetuiksi. Lisäksi hyväksyttiin T. Kivelän (myöh. Kalliopohja) anomus saada ostaa itselleen tonttialaa Erkkilän maista. Verotuskin oli kokouksessa esillä. Kalle Haukipää valittiin tulo- ja omaisuusverolautakuntaan. Veroilmoituksia puolestaan otti vastaan mm. Frans Mustasilta, joka ilmoitti asiasta lehdessä. 

Mainonta oli nykyiseen verrattuna vähäistä. Haukijärvellä toimi tuohon aikaan Heinosen kauppa, mutta se ei mainostanut lehdessä. Kyröskosken kaupat sen sijaan kertoivat joululahjoiksi sopivista vaatteista, kengistä, kintaista ja tohveleista. Myös radiokone todettiin hyväksi joululahjaksi. Tuotanto mainosti tuotteitaan emännille, ruokatavaroita ei mainittu, mutta niihin luultavasti viitattiin. Ainoa mainostaja, joka edes kaukaisesti liittyi kylään, oli K. Voutilainen & Kumpp., joka toivotti asiakkailleen lehdessä hyvää joulua. 

Sivusto päivittyy seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella. Muistutan vielä mahdollisuudesta lähettää sivuston kautta joulukortteja. Hyvän joulun toivotuksena lainaan tähän loppuun ensimmäisen säkeistön U. W. Walakorven lehdessä julkaisemasta Joulutervehdys-nimisestä runosta. Se tuntuu ajankohtaiselta vielä 90 vuotta myöhemminkin.

 

Lennä, lennä kaikkeen maailmaan,

rauhan suloinen ja suuri sana!

Avaa uksi tupaan tummaisaan,

missä viha viipyy vierahana!

 

Lisätietoja