Blogi
Torpan muori (blogi)
1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä asui Alaviidanojalla muori Maria Matintytär, joka rippikirjan mukaan oli syntynyt 1808. Hän ei ollut sukua Yliviidanojan silloisille torppareille, olipahan vain torpan muori, entisen torpparin leski. Maria kuoli 1898 eikä ilmeisesti ihan ehtinyt täyttää 90 vuotta. Hänen perukirjansa on säilynyt. Perunkirjoituksen pitivät Ville Metsäraukola, joka myös kirjoitti perukirjan, sekä Matti Santamäki ja Teemu Viilanoja (Nikodemus Yliviidanoja). Heti aluksi käy ilmi, että Ville Metsäraukola oli Marian holhooja. Syyn holhoukseen asettamiselle löytäisi oikeuden pöytäkirjoista, mutta tyytykäämme tässä arvaamaan, että se oli tuon ajan termein vanhuudenhöperyys.
Mutta perukirjaan. Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota käteisen rahan määrä. Vaikka 750 markkaa ei ole nykyrahassa paljon (n. 3600 - 3700 euroa), on se silti enenmmän kuin monessa perukirjassa, esimerkiksi edeltävässä, esiintyvä varallisuus. Todennäköisesti se oli yhtenä syynä Marian holhoukseen asettamiselle. Käteisvarat olivat holhoojan hallussa. Miten Marialle oli tuollainen summa kertynyt, jää ainakin tällä kertaa vastausta vaille. Maria ilmeisesti myös omisti pirtin, jossa asui. Lisäksi hänellä oli lehmä. Muu omaisuus oli vähäistä.
Maria oli avioitunut 1839 Juho Vilhelm Heikinpojan kanssa. Tämä oli kotoisin Alaviidanojalta. Molemmat olivat olleet palveluksessa eri taloissa. Alaviidanojalle he asettuivat viimeistään 1841. Marian alkuperä on varsin vaikea selvittää. Ei niin, etteikö noihin aikoihin olisi syntynyt Maria Matintyttäriä. Kaimat vain muuttivat pois Hämeenkyröstä tai avioituivat muualle. Lähimmäksi tulee Maria Matintytär Hurtig, jolla on sama - tosin todennäköisesti väärä - syntymäaika kuin Alaviidanojan Marialla. Jos tuona päivänä Maria Matintytär Hämeenkyrössä syntyi, on hänen merkitsemisensä kastettujen luetteloon unohtunut. Maria Hurtigin äiti oli Kalkunmäen Soron tytär Saara Juhontytär. Tämä avioitui 1802 Matti Matinpojan kanssa. Tästä ei paljon tiedetä. Kohtuullisen hyvä arvaus on, että hänestä tuli sotilas Hurtig ja hän kuoli Suomen sodan aikana 1808 - 1809.
Kuten perukirjassakin todetaan, ei Juholla ja Marialla ollut lapsia. Kun Maria eli noinkin vanhaksi, ei elossa varmaan ollut muutenkaan lähisukua. Ei ole tiedossa, miten kauas perimisoikeus tuolloin ulottui. Mahdollisesti Marian rahat menivät kunnalle tai suuriruhtinaskunnalle.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Aatto ja Suoma (blogi)
Viimeksi kerroin Peltosalosta löytyneestä taskukellon ripustuskoukusta. Jatkoksi sopinee kurkistus talon ensimmäisten asukkaiden Aatto ja Suoma Roiton elämään. Aatton vanhemmat Anselm Evert Juhonpoika ja Fanni Matilda Taavetintytär (os. Jokinen) Roito olivat avioituneet 1897, ja Aatto Johannes syntyi seuraavana vuonna. Sukunimen Roito Anselm lienee ottanut ollessaan töissä Hämeenkyrössä Sarkkilan Alasen Roidon torpassa. Aatton syntymän aikaan perhe asui Hahmajärven Laadun talossa, jossa Anselm oli työmiehenä. Sieltä perheen matka vei Venetmäen Anian torpan kautta Pukaran Kourille ja sieltä edelleen Hahmajärven Missilään. Siellä syntyi Aatton veli Eino Feliks 1903.
Elokuussa 1905 perheen äiti Fanni kuoli keukokuumeeseen 28-vuotiaana. Anselm jäi kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Tavallisuudesta poiketen hän ei avioitunut uudestaan. Rippikirjat eivät myöskään kerro mitään siitä, kuka pojista piti huolta, kun heidän isänsä oli töissä. Ehkä Anselm turvautui naapuriapuun. Perhe asui Missilässä koko 1910-luvun. Vuoden 1920 alkaessa Aatto oli sotapalveluksessa. Eino puolestaan hyväksyttiin samana vuonna mielisairashoitokurssille Pitkäänniemeen. Armeijan jälkeenkin Aatto merkittiin henkikirjoissa Hahmajärvelle, vaikka hän lienee melko pian mennyt töihin Ojaniemeen.
Suoma Maria syntyi 1890 Kalkunmäen Kintus-Ahrolan torpassa. Joel Malakias Matinpojalla ja hänen vaimollaan Anna Helena Taavetintytärellä oli kaikkiaan seitsemän lasta, joista kaksi vanhinta poikaa ja nuorin tytär kuolivat pienenä. Lapsista anakin Taavetti, mahdollisesti myös Katri, kävi kansakoulua Kyröskoskella. Joel Matinpoika kuoli 1897 ja seuraavanaa vuonna Anna Taavetintytär avioitui uudestaan. Anna kuoli 1907. Sisar Martta muutti 1908 Turkuun. Veli Taavetti lähti 1909 Yhdysvaltoihin. Myös Katri muutti sinne 1913. Henkikirjojen mukaan Suoma näyttää asuneen torpassa vuoteen 1920, vaikka sen isäntäväki ei enää ollut hänelle sukua. Todellisuudessa Suoma asui ainakin Messukylässä jonkin aikaa, mistä kertoo hänelle sinne tullut kortti. Nimi Kintus-Ahrola muuttui lyhyemmäksi Ahrolaksi virallisesti 1922.
Vuoden 1921 henkikrjoissa Suoma on merkitty Ojaniemeen. Viimeistään siellä hän tutustui Aattoon. Naimisiin he menivät kuitenkin vasta 1930. Silloin Svantte Ojaniemi oli jo kuollut. Roitot varmasti etsivät itselleen tilaa Mustajärvenkulmalta. Sellainen löytyi Peltosalosta. Elämästä siellä joskus myöhemmin lisää.
Ripustuskoukku (blogi)
Tämän voisi aloittaa kuva-arvoituksella. Mikä on kuvassa näkyvä esine?
Taitaa jäädä aika monelta tunnistamatta. Esine on löytynyt Peltosalosta, ja sen on kuvannut Kaija Valkama. Hän on myös saanut asiantuntijalta (kultaseppämestari Tuomas Hyrsky) leimat.fi-sivuston kautta esineestä seuraavat tiedot: valmistusvuosi 1879, valmistaja Berndt Erland Wallin, valmistuspaikka Tampere. Asiantuntija arveli, että esine on kellonperien ripustuskoukku, joka pistettiin liivin napin alle. Esineen kanssa samassa laatikossa oli ollut kellon osia. Taskukello oli aiemmin miehille tärkeä kapistus ja myös suosittu rippilahja.
Ensimmäisenä omistajaehdokkaana tulee mieleen Aatto Roito. Arvelua tukee se, että hänestä on olemassa valokuva, jossa hänellä näkyy kellonperät. Pienikokoisessa galleriakuvassa ne eivät erotu kovin hyvin, mutta alkuperäisestä näkee selvästi, että molemmilla miehillä sellaiset on. Serkuksista toinen, Taavetti Peltomäki kuoli 1928, joten kuva on otettu ennen sitä. Aatto oli tuolloin vielä poikamies. Todennäköisesti hän on hankkinut taskukellonsa kaupunkireissulla 20-luvulla. Mutta olisiko hän käyttänyt jonkun muun aiemmin hankkimia kellonperiä? Ehkä, sillä on vaikea kuvitella, että 1879 valmistettu koukku olisi tullut uutena käyttöön vasta tuolloin.
Joskus 1880-luvun lopulla olisi kelloa ja kellonperiä voinut olla ostamassa Anselm Roito, Aatton isä. Hän oli syntynyt 1865, ja ehtinyt jo tienata kellorahat. Hän avioitui vasta 1897, joten perheen ylläpitäminenkään ei vielä tuolloin vienyt kaikkia työmiehen ansioita. Aina voi miettiä, kestikö koukun matka valmistajalta ensimmäiselle ostajalle liki kymmenen vuotta. Kai se on mahdollista. Olisiko Anselm antanut kellonsa Aattolle? Ehkä ei vielä 20-luvulla.
On vaikea enää tietää, annettinko / myytiinkö kellonperiä käytettyinä. Toki taskukellot saivat uuden omistajan muutenkin kuin lahjana tai itse ostettuna. Taskukello voitiin myös periä tai se voi olla maksuna jostakin, pahimmillaan pelivelasta. Niin tai näin, koukku lienee joskus ollut joko Anselm tai Aatto Roiton napinlävessä.
Orava ja tulipaloja (blogi)
Selasin vanhoja Paikallissanomien numeroita, ja vastaan tuli juttu ennnusmerkeistä. Nutun nurin pukeminen tai käen ilmaantuminen pihaan olivat lapsuudesta tuttuja enteitä. Koskaan en sen sijaan ole kuullut sanottavan, että oravan ilmestyminen asuntojen läheisyyteen tietäisi tulipaloa. Niitä lienee juossut monessa pihassa, eikä niitä pois ole ajettu. Oravia tai ei, Haukijärvelläkin on vuosikymmenten mittaan sattunut tulipaloja. Niistä on sivustolla kerrottu useammassa yhteydessä. Tällä kertaa kolmesta sellaisesta, joista uskoakseni ei ole aiempaa mainintaa.
Pukaran Ojaniemi pääsi 1870 Åbo Underrättelser-lehteen. Isäntänä oli tuolloin sivustollakin mainittu Matti Ojaniemi. Marraskuun 29. päivän vastaisena yönä pääsi tuli tuntemattomalla tavalla irti tilan lampolassa. Se tuhosi lampolan, navetan, tallin ja kaksi rehulatoa. Palossa kuolivat lehmä, hieho ja kahdeksan lammasta. Melkoinen vahinko siis. Ymmärtääkseni tuohon aikaan ei vielä juurikaan ollut palovakuutuksia. Sen sijaan käräjillä saattoi hakea paloapua. Valitettavasti vuoden 1871 käräjäpöytäkirjoja ei vielä ole digitoitu.
Sitten uudempaan aikaan, vuoteen 1960. Lokakuun 11. päivä syttyi Viidanojankulman Hakalan kuivuri tuleen. Paikalle hälytettiin palokunnat, mutta niiden ehdittyä perille oli tuli jo saanut niin kovan vallan, ettei kuivuria voitu pelastaa. Lähin palokunta ja -auto oli Herttualassa, mutta siellä luultavasti kului jonkun verran aikaa miehistön koolle saamiseen. Voi olla, että ensimmäinen paloauto tuli kirkonkylästä. Syttymissyyksi Hämeenkyrön Sanomien julkaisemassa uutisessa arveltiin liian kovaa lämmitystä.
Jo kesäkuun alussa samana vuonna oli Haukijärvellä pieni tulipalon alku. Se oli Hämeenkyrön Sanomien jutun mukaan Osuusliike Oman myymälässä. Se sai alkunsa huolimattomasti heitetystä savukkeen pätkästä. Palokunnat kutsuttiin nytkin paikalle, mutta ne totesivat, että paikkakuntalaiset olivat jo saaneet tulen sammumaan. Uutisesta ei ihan tarkasti käy ilmi, oliko palonalku sisällä vai ulkona. Kun jutussa kuitenkin kerrottiin maaston olleen kuivaa, voisi ajatella, että savuke oli nakattu ulkona kuivaan paikkaan. Onneksi kyläläisten ripeä toiminta esti vahinkojen syntymisen.
En ole koskaan laskenut, montako kylässä syttynyttä tulipaloa on tiedossa. On niitä varmasti kymmenkunta sivuston tarkastelemana aikana. Eikä kaikista nopeasti sammutetuista ole varmaan lehtijuttua tehty. Pärekatto ja kipinä olivat vaarallinen yhdistelmä, ja kuivurikin saattoi syttyä tuleen. Salama on myös ollut muutaman kerran asialla. Oravaa älköön paloista syytettäkö.
Uimalaitos (blogi)
Elokuun 24. päivä 1951 julkaisi Hämeenkyrön Sanomat kirjoituksen V. ja U.-seura Ryhdin uimalaitoksen vihkiäisjuhlasta, jota oli vietetty sunnuntaina 19.8.1951 Kelhäjärven rannalla. Yleisöä oli runsaasti paikalla. Sää oli aurinkoinen, ravintola toiminnassa ja kenttäpelejä pelattavana. Ohjelmassa oli uintikilpailuja ja ns. kansanuinteja, mitä ne sitten lienevät olleetkaan. Seuran ukkomiehet ja poikamiehet kävivät melontakilpailun autonrenkaista rakennetuilla lautoilla. Jutun mukaan ukkomiehet voittivat kilvan reilusti. Harmillista, ettei tilaisuudesta ole kuvamateriaalia. Olisi mielenkiintoista nähdä tuollainen lautta ja erityisesti sillä melomista.
Seuraava ohjelmanumero oli opettavainen hengenpelastusnäytös. Veneesstä "veteen pudonnutta" nuorukaista lähti auttamaan kaksi reipasta uimaria. "Hukkunut" hinattiin uimalla rantaan, ja hänelle ruvettiin antamaan tekohengitystä. Uhri virkosi pian ja alkoi nauraa, mistä kimpaantuneena hänet heitettiin uudelleen veteen. Silloin selvisi, ettei nuorukainen suinkaan ollut uimataidoton. Kaikkeen tähän liittyi perusteellinen ja havainnollinen selostus yleisölle. Kenties tuolloin oli jo kovaäänislaitteisto käytössä? Muistelen, ettei tekohengitys tuolloin vielä tapahtunut suusta suuhun-menetelmällä, vaikka se jo tunnettiinkin. Miten lie ollut näytöksessä?
Millainen sitten oli uimalaitos? Ilmeisesti pitkä laituri ja punaiseksi maalattu saunarakennus aivan rannassa. Paikkaa kirjoittaja kehui kauniiksi. Ryhti kiitteli niitä maanviljelijöitä, jotka olivat lahjoittaneet puuta laitosta varten. Samoin kiitoksensa saivat talkoisiin osallistuneet. Jutun mukaan vielä tarvittiin hiekkaranta, jotta nuorimmatkin voivat opetella uimataidon. Lopuksi muistutettiin vielä uimataidon tärkeydestä ja uintiurheilun terveellisyydestä.
Jutun alla on kirjaimet TH. Kirjoittaja voisi olla opettaja Tauno Heikkilä. Toki kirjaimet voivat sopia muihinkin kylässä tuolloin asuneisiin. Laskeskelin, että tätä tekstiä voisi lukea joku, joka on ollut paikalla juhlissa ja jolla olisi muistikuvia niistä. Jos näin on, toivon yhteydenottoa. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista tietää, olivatko hengenpelastusnäytöksen osanottajat kyläläisiä. Myös muut tiedot ovat tervetulleita.