Torpista ja mäkituvista lähdettiin runsaslukuisesti punakaartiin. Yksittäisen henkilön kohdalla on usein jälkeenpäin mahdotonta sanoa, oliko lähdön motiivi aatteellinen vai lähdettiinkö liikkeelle palkan toivossa tai muun joukon mukana.

Haukijärvelle muodostettiin syksyllä 1917 järjestyskaarti, josta viimeistään helmikuussa 1918 tuli Hämeenkyrön punakaartin V komppania. Tiedot komppanian vahvuudesta vaihtelevat, mukana sanotaan olleen 25 - 50 miestä. Luvuissa on mukana myös lähikylissä asuneita. Komppanian päällikkönä oli Nikolai Mäkelä. Muissa johtotehtävissä toimivat Iivari Mäkelä, Malakias Mäkelä, Väinö Kukkola, Väinö Rajala, Väinö Selkee, Hugo Perttula, Vihtori Jokinen, Vihtori Järvelä, Tuure Mustajärvi, Taavetti Kivelä, Vihtori Aalto (ilmeisesti kirjurina) ja Kalle Salo (muonitusmestarina). Esikuntatehtävissä oli vaihtuvuutta, kaikki edellä mainitut eivät toimineet siinä samanaikaisesti.

kaarti1

Tiettävästi kuva esittää Haukijärven punakaartilaisia

Haukijärven komppania - tai ainakin sen osa - oli vartiointitehtävissä ja elintarvikkeita takavarikoimassa kotipaikkakunnalla. Se osallistui myös asetakavarikoihin Suodenniemellä. Taisteluissa kyläläisiä oli mukana Ikaalisissa ja Kyröskoskella sekä myöhemmin Mouhijärvellä. Kun tuli tietoon, että valkoiset joukot olivat vallanneet Kyröskosken, lähtivät useimmat kylissä olleet punakaartilaiset pakenemaan. Monien pakoreitti kulki Tyrvään ja Urjalan kautta Hämeenlinnaan ja sieltä edelleen Lahden suuntaan. Kerrotaan, että osa pakenevien kaartilaisten kuormastosta vajosi Kelhäjärveen.

Suodenniemeltä päin tulleet valkoiset joukot etenivät maaliskuun lopussa Haukijärven kautta kohti Häijäätä. Varsinaisia taisteluita ei kylässä tiettävästi käyty, tosin on kerrottu Hiirikalliolla tapahtuneesta laukaustenvaihdosta. Tampereelta paennut ns. Orjatsalon joukko ampui Pakkasen lähellä kaksi valkoisiin kuulunutta huhtikuun alussa. Nämä olivat Juho Urho Ala-Nappa Mouhijärveltä ja Arvo Yrjälä Raumalta.

Haukijärviläisiä jäi vangiksi erityisesti Hämeenlinnan seudulla, jossa heitä myös kaatui eräiden tietojen mukaan useampi. Myös Lahden vankileirillä oli useita kyläläisiä. Vankileirien kurjissa olosuhteissa kuoli ainakin kuusitoista kyläläistä, muutama heistä tosin oli muuttanut pois kylästä ennen vuotta 1918. Heidän lisäkseen kuolivat taistelussa kaatunut Ivar Anttila ja Riihimäellä ammuttu Kaarle Kukkola. Monet vapautuivat vankileireiltä ehdonalaiseen vapauteen jo vuoden 1918 kesällä, tarvittiinhan työvoimaa. Muutamat isännät, kuten Vihtori Hillu ja Gustav Estlander, kävivät hakemassa torppareitaan ja työmiehiään pois vankileireiltä. Monet isännät antoivat omaisten pyynnöstä todistuksia, joilla takasivat vangin vaarattomuuden ja lupasivat ottaa tämän töihin tilalleen. Vakavammin mukana olleet punakaartilaiset joutuivat valtiorikosoikeuden eteen ja saivat tuomion pakkotyölaitokseen. Heistäkin useimmat vapautuivat parin seuraavan vuoden aikana, tosin ehdonalaiseen vapauteen ja kansalaisluottamuksensa menettäneinä. Vangittuja, mutta elävänä selvinneitä oli ainakin 27.

Frans Mustasillan osuutta vuoden 1918 tapahtumiin kuvaa Raimo Ijäs - ilmeisesti Mustasillan lapsia haastateltuaan - kirjasessaan Kuuluisia hämeenkyröläisiä Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniltä seuraavasti: " Niin kannanotoissaan kuin toiminnassaankin Mustasiltaa voi luonnehtia maltilliseksi. Esimerkiksi kansalaissodan aikana hän pysytteli sivustakatsojana. Kun Pakkasen kartanon silloinen omistaja C. G. Estlander sai käskyn saapua punakaartin esikuntaan, hän kääntyi Mustasillan puoleen. Tämä kävi esikunnassa puhumassa Estlanderin puolesta ja sieltä palattuaan saattoi sanoa tälle, että mene vaan, ei ne sinua tapa. Kansalaissodan päätyttyä Hämeenkyrössä joutui Mustasiltakin pidätetyksi ja hänet vietiin Raipalaan kuulusteltavaksi. Nyt Estlander puolestaan tuli puhumaan Mustasillan puolesta, ja tämä vapautettiin "koska oli pelastanut merkittävän miehen hengen"." Frans Mustasilta vietiin kuitenkin syksyllä 1918 vangittuna Tampereelle valtiorikosoikeuden eteen. Estlander ja myös suojeluskunta todistivat, ettei Mustasilta ollut osallistunut aseelliseen toimintaan ja oli muutenkin esiintynyt hillitsevästi. Oikeus vapautti hänet syytteestä.

Valkoisissa joukoissa taistelivat ainakin Martti Erkkilä ja Arvo Mustajärvi. Jälkimmäisen kerrotaan joutuneen ensin puolipakolla punakaartiin, karanneen sieltä, piileskelleen Metsäkirmolla ja liittyneen myöhemmin valkoisiin.  Todennäköisesti muitakin talollisten poikia oli mukana, koska Parilassa on 1918 toiminut suojeluskunnan kyläosasto, jossa jäseniä oli kahdeksan. Kylän talolliset eivät joutuneet henkirikosten uhreiksi. Tosin sodan jälkiselvittelyissä on väitetty punakaartin komppanian johdon suunnitelleen Gustav Estlanderin surmaamista. Myös muita talollisia kohtaan saatettiin käyttäytyä uhkaavasti takavarikoiden yhteydessä. Taloudellisia menetyksiä kärsi varmasti jokainen. Erityisesti Pakkasen kartanosta takavarikoitiin sodan aikana paljon elintarvikkeita ja kotieläimiä. Menetetyistä hevosista tehtiin korvausanomuksia, mutta valtaosa niistä hylättiin.

Vuoden 1918 sodan aikana Erkkilässä oli piilossa venäläinen sotilas, perimätiedon mukaan kapteeni. Hänen tarkoituksensa oli paeta Ruotsiin. Punakaartilla oli pakenijasta tietoa, häntä etsittiin Erkkilästä, mutta ei löydetty. Kaartilaisten kerrotaan ottaneen tuolloin panttivangiksi kaksi talon tytärtä, mutta unohtaneen heidät kiireessä, kun valkoiset joukot olivat saapumassa paikkakunnalle. Venäläisen karkurin, jota talossa sanottiin "Kosseksi", myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Hän piirsi itsestään kuvan, jonka jätti muistoksi Emma Erkkilälle ja lapsille. Kuva on säilynyt.

Lisätietoja