Blogi
Kaksi Villeä - vai sittenkin yksi? (blogi)
Mustajärvenkulmalla on muistitiedon mukaan ollut Virran Villen talo. Se on sijainnut Kallioniemen ja Keskisen välissä, todennäköisesti Pussin maalla. Rakennus on myöhemmin siirretty Pukaraan. Siitä on jäljellä perustuksia ja humalakasvustoa. Ajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa. Henkilö, jonka muistikuvat ylsivät 30-luvun alkuun, ei ollut muistanut talon siirtoa. Olen etsinyt Virran Villeä kirkonkirjoista. Uskallan sanoa, ettei häntä niistä sillä nimellä löydy. Virta ei ehkä ollut sukunimi, vaan kenties talonnimi. Emme tiedä, liittyikö se juuri tuohon paikkaan Mustajärvenkulmalla vai oliko tarttunut mukaan jostain aiemmasta asuinpaikasta. Sopivaa Villeä ei kuitenkaan ole asiakirjoista löytynyt.
Kansallisarkiston Digitaaliarkistoon on hiljattain ilmestynyt vuoden 1919 henkikirjoja. Niistä löytyi Pukaran kylään merkittynä Ville Siren, hänen vaimonsa Miina ja heidän viisi tytärtään. Itse asiassa perhe löytyy henkikirjoissa Pukarasta vuodesta 1915 lähtien. Kastetuissa (SSHY) puolestaan on merkintä 1914 joulun aikaan syntyneestä Tuovi Kyllikki-tytöstä, jonka vanhemmat olivat itsellinen Vilho Siren ja vaimo Vilhelmiina Pukarosta. Taavetti ja Fanni Kallioniemi olivat tytön kummeina. Henkikirjoihin merkittiin tuohon aikaan vain syntymävuosi. Villen ja Miinan kohdalla avuksi kuitenkin tulevat Kansaneläkelaitoksen hakemistokortit. Ville syntyi 1876 Heinijärven Parkkisen Kujanpään torpassa, Vilhelmiina puolestaan 1882 Kalkunmäen Suutarlan Vähähollon torpassa. Ville otti sukunimen Siren käyttöön vielä kotona asuessaan. He solmivat avioliiton 1904 ja asuivat sen jälkeen itsellisinä Kalkunmäen Helalan Kintus-Ahrolassa ainakin vuoteen 1911. Rippikirjaan on tosin merkitty, että Ville oli muonarenkinä Pakkasella 1907. Elli-tyttären syntyessä 1909 hänet on edelleen kirjattu Pakkasen muonarengiksi. Rippikirjassa perhettä ei ole kuitenkaan siirretty Pakkaselle.
Voisiko siis Ville Siren olla sama kuin Ville Virta? En tiedä, mahdolliselta se kuitenkin tuntuu. Jospa Mustajärvenkulman Virranharju onkin nimenä vanhempi ja Ville saanut lisänimensä sen mukaan. Ajankohtakin sopii, kenties Sirenit ovat muuttaneet pois joskus 20-luvulla ja talo siirretty sen jälkeen uuteen käyttöön Pukaraan. Henkikirjoja ei ole enempää vapaasti käytettävissä, joten Sirenin perheen matkaa ei voi seurata sen pitemmälle. Päätepiste kuitenkin löytyy. SSHY on digitoinut Hämeenkyrön haudattujen luettelot vuoteen 1967. Ville Siren kuoli 1953 Sasissa, Vilhelmiina Siren 1961 samassa kylässä. Kovasti toivoisin, että saisin lisätietoa Sirenin perheen vaiheista ja Ville Virrasta. Yhteyttä voi ottaa Palaute-sivun kautta tai siellä olevalla sähköpostiosoitteella.
Tiedot Ville Virran talosta Kaija Valkamalta
Uusi vuosi - vanhat kujeet (blogi)
Hyvää uutta vuotta hyvät lukijat. Niin ja kiitos kommenteista jouluruokablogiin. Sain tietää, että muutkin tuntevat sallatti-sanan, vaikka se lienee kadonnut haukijärveläisten aktiivisesta sanavarastosta. Kodeissa näyttää myös olleen hiukan erilaisia ruokaperinteitä. Ainakin sianpääsyltty ja perunalaatikko muistettiin jouluun kuuluviksi. Olisi mukava kuulla, mitä karjalaisperheiden jouluherkkuihin kuului. Muutenkin kommentit ovat edelleen tervetulleita. Niitä voi lähettää Palaute-sivun kautta tai sieltä löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Korjaa, kritisoi tai vinkkaa aiheesta, jota toivoisit käsiteltävän näissä teksteissä.
Blogitekstit jatkuvat suunnilleen samoilla linjoilla kuin aiemminkin. Seuraan tarkasti, mitä aineistoja tulee digitaalisesti saataville Kansallisarkiston Digitaaliarkiston, SSHY:n ja Kansalliskirjaston sivuille. Kansallisarkisto ainakin jatkaa kantakorttien ja valtiorikosoikeuksien aktien digitoimista. Eteneminen voi tuntua hitaalta, mutta on muistettava aineiston valtava määrä. Loppuvuodesta tuli Digitaaliarkistoon vuosien 1918 ja 1919 henkikirjat Hämeenkyröstä, niistä jonkun kerran enemmän. Mouhijärveä vielä odotellaan. Kansalliskirjaston vanhojen sanomalehtien digitoinnissa on monien kiinnostavien lehtien kohdalla edetty 30-luvun puoliväliin. Pitää siis suunnata yliopiston kirjastoon katsomaan, mitä ne kertovat Haukijärvestä. En tiedä, olisiko SSHY:llä valmiiksi kuvattuna Hämeenkyröstä vuoden 1918 kastettuja, kuulutettuja, vihittyjä tai muuttaneita. Toivottavasti, olisi mukavaa päästä niitä tutkimaan. Mouhijärveltä niitä ainakin on, pitää vain muistaa pyytää ne auki nyt, kun vuosi on vaihtunut.
Toki paikallishistoriaa tutkiva pääsee edelleenkin myös rapistelemaan vanhoja papereita. Viimeksi Turussa käydessä aloin käydä läpi varsinaisten rikosasioiden pöytäkirjoja Hämeenkyrön käräjiltä. Pääsin suunnilleen 30-luvun alkuun. Siitä on hyvä jatkaa. Muita tutkimusmatkan kohteita voivat olla Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipiste, Hämeenkyrön kunnanarkisto ja Tampereen kaupunginarkisto. Kaikkialle ei ehdi, mutta katsotaan mitä saan aikaan.
Asiaa voi lähestyä myös miettimällä, mitä tietoja sivustolta puuttuu. Tietoja lyhytaikaisista asukkaista varmasti. Ketä mahtoi asua Tonttilassa tai Santamäessä 1910-luvulla? Vai asuiko ketään? Sota-aikaan ja heti sen jälkeen oli taloihin majoitettuna monia perheitä, heitä kaikkia ei varmaan ole kirjattu sivustolle. Ja sitten on muutama asumus, jonka olemassaolosta tai asukkaista ei ole löytynyt mitään tarkempaa. Muistitieto on kertonut Viidanojankulman Siukolasta tai Mustajärvenkulmalla sijainneesta Virran Villen mökistä. Kummankaan asukkaita en ole onnistunut paikallistamaan lähteistä.
Jouluruokia 60 vuoden takaa (blogi)
Olen pariin otteeseen sivunnut näissä teksteissä elämää ja olosuhteita 50-luvulla. Jatketaan samalla teemalla. Omat muistikuvani yltävät 50-luvun loppupuolelle. Ehkä uskallan sanoa, että meillä syödyt jouluruoat olivat tyypillisiä muillekin kylän talouksille. Sillä poikkeuksella, että Karjalasta tulleiden kodeissa noudatettiin omia ruokaperinteitä. Toki myös varallisuus näkyi joulupöydän antimissa.
Kesän ajan se oli ollut jonkinlainen lemmikki. Sitten yhtenä päivänä syksyllä se oli roikkumassa ulkona, kun tulimme koulusta. Silloin melkein itketti. Joulupöytään se ilmestyi kinkun muodossa eikä silloin enää possulle uhrattu ajatuksia. Kinkku oli tärkein jouluruoka. Sen seurana nautittiin perunoita, lanttu- ja porkkanalaatikkoa sekä rosollia, jota äitini kutsui sallatiksi. En tiedä, oliko nimitys yleisemmässä käytössä. Aikuisille mieluinen ruokalaji oli lipeäkala tai livekala, josta meillä puhuttiin. Se oli jo viikkoja aiemmin ostettu kuivattuna ja sen jälkeen kotona liotettu vedessä ja koivuntuhkasta tehdyssä lipeäliuoksessa.
Jälkiruoaksi oli tarjolla riisipuuroa ja rusinasoppaa. Kahvin kanssa nautittiin rusinapullaa, joulutorttuja ja piparkakkuja, mahdollisesti myös jotain kahvikakkua. Ruokajuomana oli maito, ihan kotona lypsetty lehmänmaito. Monissa taloissa tehtiin jouluksi sahtia, jota myös kaljaksi kutsuttiin. Meillä sahdinteko oli tuossa vaiheessa jo loppunut.
Jouluruoat vaativat kaupassakäyntiä. Ostoslistalla olivat ainakin kuivattu turska, riisi, rusinat, luumut, vehnäjauhot, sokeri, mausteet ja voi, jota tosin taidettiin hankkia meijeristä. Lapset saivat ehkä hiukan makeisia. Tampereella asuvat sukulaiset toivat tuliaisina hedelmiä, jouluksi yleensä omenia. Omalta tilalta olivat kinkku, perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit, lantut ja maito.
Yllä oleva kuva on peräisin Haukijärven koulun arkistosta. En tiedä, kuka sen on aikanaan tehnyt. Toivottavasti en loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia. Kuva lienee joululehden kansi. Haluan muistuttaa mahdollisuudesta lähettää Haukijärvi-sivustolta joulukortteja. Sivusto päivittyy seuraavan kerran vasta vuoden 2019 alussa. Tonttujen myötä toivotan kaikille oikein rauhallista joulunaikaa.
Kaksi Anselmia (blogi)
Olette ehkä huomanneet, että selaan usein verkossa olevia vanhoja sanomalehtiä. Viimeksi etsin tietoja Anselm Metsäsen myöhemmistä vaiheista. Viitteitä häneen löytyi peräti kolmesta paikasta, nimittäin Pirkkalasta, Eurajoelta ja Hausjärveltä. Ennen pitkää alkoi kuitenkin vaikuttaa siltä, että tiedot kuuluivat kahdelle samannimiselle henkilölle. Toinen näytti olleen maanviljelijä Eurajoella, toinen työmies Hausjärvellä ja mahdollisesti myöhemmin Pirkkalassa. Tiedot olivat niin samaan aikaan liittyviä, ettei niitä oikein voinut yhteen henkilöön yhdistää, vaikka tämä olisi vaihtanut paikkakuntaa vilkkaastikin. Kumpi siis oli lähtöisin Haukijärveltä? Vai oliko kumpikaan, nimi ei sinänsä ole harvinainen.
Itse asiassa molemmat olivat asuneet kylässä. Kyseessä olivat Anselm Juhonpoika Metsänen (s. 1879) ja hänen sisarensa poika (s. 1894). Ratkaisun toivat valtiorikosylioikeuden aktin virkatodistus sekä valtiorikosoikeuden tuomioluettelo, joista kummankin syntymäajat selviävät. Alun perin etsin tietoja vanhemmasta Anselmista, joten keskityn seuraavassa häneen. Edellä mainitusta aktista selviää, että hän oli ammatiltaan kivityömies. Hänen vaimonsa oli Hilda Emilia. Heillä ei ollut lapsia vuonna 1918. Kirkonkirjoja (SSHY:n jäsensivuilla) seuraamalla voi Anselmin niin ikään jäljittää Eurajoelle. Matka kulki Mouhijärven (renkinä Pukarassa Mustajärvellä ja Kourilla), Karkun (Hyrysellä renkinä) ja Pirkkalan (itsellisenä Haukkalassa) kautta. Ilmeisesti hän rupesi tekemään kivitöitä viimeistään Pirkkalassa. Eurajoelle hän muutti 1910 ja avioitui seuraavana vuonna Hilda Emilia Kaidan (s. 1881 Eurajoella, k. 1954 Eurajoella) kanssa.
Anselm taisi olla vankeudessa vielä jonkin aikaa 20-luvun puolella. Lehdissä hän tuli esiin vasta 1924, jolloin paikkakunnalle oltiin perustamassa pienviljelijäyhdistystä. Ilmeisesti Anselm ja Hilda olivat lunastaneet mökkinsä omakseen. 1929 paikallinen meijeri palkitsi hänet ja Hildan. Seuraavat tiedot heistä löytyvät Kansaneläkelaitoksen henkilökorteista. Hildan kuolema on merkitty. Anselmillekin on kortti tehty. Kuolinaikaa siihen ei kuitenkaan ole merkitty. Mahdollisesti hän oli elossa vielä 1958. Lisätietoja voi löytyä myöhempien vuosikymmenien lehdistä. Niitä pitää tutkia yliopiston kirjastossa. Ehkä joskus myöemmin lisää Anselmista.
Lisämaata ostamassa tai pesupöytää laittamassa (blogi)
Itsenäisyyspäivän aikaan on usein tapana muistaa sodissa kaatuneita. He ovat muistamisen ansainneet. Tänään haluan kuitenkin kertoa rauhan ajan toimista sellaisina kuin ne näkyvät asutuslautakunnan pöytäkirjoissa 20-luvulta 50-luvulle. Tuolloin rakennettiin kovalla työllä sitä Suomea, jonka me tunnemme hyvinvointivaltiona. Ne, joille asutuskassa, asutuslautakunta, maanhankintalaki tai asutustoiminta ovat vieraita käsitteitä, voivat helposti lisätä tietojaan verkosta.
Omat muistiinpanoni asutuslautakunnan pöytäkirjoista alkavat vuodesta 1926. Lautakunta on kuitenkin perustettu Hämeenkyröön jo muutamaa vuotta aiemmin. Jostain syystä en aikoinaan löytänyt aiempia pöytäkirjoja. Tuon vuoden ja sitä seuraavien vuosien pöytäkirjoissa esiintyy varsin usein haukijärveläisiä. Mihin he rahaa tarvitsivat? Maanostoon, rakentamiseen ja näihin tarkoituksiin aiemmin otetun korkeakorkoisen pankkilainan maksamiseen. Otetaanpa pari esimerkkiä. 1929 Hugo Selkee anoi 10 000 mk:n rakennuslainaa 15 vuoden maksuajalla. Takaajina olivat Svante Huitu ja Frans Mustasilta. 1933 Eero Ihantola anoi 5000 markan maanostolainaa 10 vuodeksi, takaajina Erkki Kanerva ja Vihtori Mäensivu. Kummankin lainan myöntämista lautakunta puolsi. Yleensä takaajat löytyivät lähipiiristä: sukulaisia, naapureita.
Lautakunnalle kuului myös valvontatehtäviä. Niinpä 1930 on pidettu tarkastus useamman kyläläisen luona ja todettu, että rakennukset on tehty ja maata viljellään. Ajat muuttuivat tiukemmiksi 30-luvun alussa, ja lautakunta hakikin tuolloin useaan tilaan kiinnityksen lainan vakuudeksi. Jos tiloja myytiin eteenpäin, tarvittiin lautakunnan suostumus kaupalle. Yhdessä tapauksessa Haukijärvellä kunta käytti etuosto-oikeuttaan. Ilmeisesti epäiltiin keinottelua, koska se oli kolmas ostajan lyhyen ajan sisällä hankkima tila. Kun lainaa ottanut halusi myydä metsää, päätti lautakunta, mikä osa hinnasta piti käyttää valtion saatavien lyhentämiseen. Moni kyläläinen on saanut lautakunnan päätöksen metsänmyyntiasiaansa.
50-luvulla oli mahdollista anoa lautakunnalta avustuksia ja palkkioita rakentamiseen. Näitä mahdollisuuksia uudet ja vanhat kyläläiset käyttivät paljon. Suosittuja kohteita olivat rakennusten korjaaminen sekä vesijohdon, viemärin tai pesupöydän rakentaminen, kaivon tekeminen ja sähkövalon laittaminen. Myös lainoja myönnettiin edelleen. Risto Haukipää sai 1954 150 000 mk:n lainan uuden puimasuulin rakentamiseen. Aiempi oli tuhoutunut tulipalossa. Takaajina olivat Kalle Ketola ja Eero Ihantola.
Monet Haukijärven taloista on rakennettu noina vuosikymmeninä. Lainat on maksettu ja lainan saajat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Tilat ovat vaihtaneet omistajaa, mutta ovat edelleen jossakin muodossa olemassa. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!