Monet kyläläiset varmaan tietävät, että Haukijärvellä asui sodan aikana inkeriläisiä. Heitä tuli Suomeen vuosina 1943 ja 1944. Useimmat lähtivät sodan päätyttyä pois joko toivoen pääsevänsä takaisin kotiseudulleen tai siirtyen takaisinluovutuksen pelossa Ruotsiin. Hämeenkyrön nimismiespiirin arkisto osaa nimetä joitakin heistä.
Suurin osa Haukijärvelle tulleista majoitettiin Pakkasen kartanoon. Sinne tulivat ainakin Kirpun, Sihvolan ja Hännisen perheet sekä Mikko Puuronen vuonna 1943. Seuraavana vuonna sinne majoitettiin vielä Rantalaisen perhe. Kirpun perhe oli iso, siihen kuului 12 jäsentä ja ilmeisesti kolme sukupolvea. Muissa tapauksissa näyttää olleen kyse äidistä ja lapsesta. Hännisiä oli kolme sukupolvea.
Metsäraukolaan oli tarkoitus sijoittaa Kourun perhettä, mutta arkiston mukaan he eivät ilmoittautuneet. Ehkä he olivat päätyneet jollekin toiselle paikkakunnalle. Pertulle sijoittui Luttan kaksilapsinen perhe.
Olisi mielenkiintoista kuulla näistä lyhytaikaisista asukkaista enemmän. Heidät muistavia on sentään vielä paljon elossa. Ehkä heistä on valokuviakin. Lapset kävivät koulua Haukijärvellä, olitko samalla luokalla? Millaista murretta he puhuivat? Miten kyläläiset heihin suhtautuivat? Kerro muistoistasi alla olevalla kommenttilomakkeela.