Blogi
Kantovesi ja puusee (blogi)
Aloitetaan kuvauksella Haukijärvellä sijainneesta mökistä. Eräs muistelija kertoi, että pienen eteisen lattia oli käytetty polttopuiksi, niistä kun mökin asukkailla oli pulaa. Niinpä sisään mentäessä kynnys oli varsin korkea. Toinen, naapurissa asunut kertoi vieneensä usein lämpimäisiä mökin asukkaille, sillä mökissä ei ollut edes puuhellaa, vaan kaikki ruoka valmistettiin lämmitysuunin arinalla tai suuluukkujen edessä lämmittäen. Polttopuista oli kova pula. Kun sellaisia jostain saatiin, käytettiin ne heti. Nämä kuvaukset ovat noin 80 vuoden takaa, sodan jälkeiseltä ajalta.
Myös muissa taloissa, aivan suurimpia lukuunottamatta, varustelutaso oli tuohon aikaan varsin matala. Vesi tuli sisään kantamalla. Siitä saattoi olla myös pulaa, kun kaivot kuivuivat. Silloin sitä piti hakea kauempaa, mahdollisesti jostakin lähteestä. Vesitonkat tai -saavit kulkivat työnnettävissä rattaissa. Onnekas saattoi saada avuksi hevosen. Myös viemäri oli aika tuntematon käsite kylässä vielä sodan jälkeen. Likaämpärit tyhjennettiin pihan perällä olleeseen tunkioon. Jonkinlaista kompostointia siis, mutta ei aivan vastannut nykyajan vaatimuksia. Irrallaan kulkeneet koirat löysivät sieltä makupaloja. Uusiin taloihinkaan ei ilmeisesti ihan heti tehty vesijohtoa ja viemäriä. Monet karjalaisista anoivat asutuslautakunnalta lainaa sellaisten laittamista varten 1950-luvun alkuvuosina.
Virkistävä suihku aamulla? Ehei, vain hyvin harvalla kyläläisellä oli sellaiseen mahdollisuus. Sauna oli tärkein peseytymispaikka. Toki lämmintä vettä saatiin liedellä keittämällä ja karjakeittiön padasta. Kesä avasi laajemmat mahdollisuudet puhdistautumiselle. Sisävessa? No ei, oli mentävä sinne huussiin pihanperälle. Silloinkin kun pakkasta oli paljon tai pimeässä pelotti.Yritin muistella, millaiset olosuhteet kansakoululla oli 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Vesijohto ja viemäri varmaan kuuluivat varustukseen. Olen kuitenkin varma, että ulkorakennuksessa oli ihan perinteinen puusee, jota oppilaat käyttivät. Varmaksi en osaa sanoa, oliko käsienpesuun mahdollisuutta.
Olen tainnut ennenkin kysellä lähteistä, joista talousvettä haettiin. Itse osaan kertoa kolmen sijainnin. Kaksi Salomäen maalla aivan Herttualan rajalla ja yksi lähellä Koivulaa ja suutari Salon pirttiä, luultavasti kuitenkin Sipilän maalla. Laittakaapa viestiä tulemaan, mistä vettä haettiin.
Suuria ja pieniä, jatkoa (blogi)
Tällä kertaa hiukan siitä, mitä vuoden 1910 maataloustiedustelu kertoo maanviljelyskoneista ja karjasta.
Koneissakin Pakkanen oli ylivoimainen. Kylvökoneita kartanossa oli viisi, niittokoneita kolme, hevosharavia kolme ja puimakoneita yksi. Höyrykoneitakin löytyi kaksi kappaletta. Koneet olivat hevosvetoisia, traktoreita ei vielä ollut käytössä. Mihin höyrykoneita tarvittiin? Pakkasella oli meijeri, ehkä siellä oli sellainen käytössä. Kukaties höyrykone toimi myös puimakoneen voimanlähteenä. Niittokoneita, hevosharavia tai puimakoneita oli myös Pertulla, Peltoniemessä, Erkkilässä, Tiipiällä, Kallioniemessä ja Ojaniemessä, toki kutakin konetta vain yksi taloa kohti. Torpista Mustajärvenkulman Palomäessä oli niittokone, samoin Yliviidanojalla, Haukipäässä niittokone ja puimakone ja Metsäkirmolla puimakone.
Eri-ikäisiä hevosia Pakkasella oli 59, lehmiä ja nuorta karjaa 125, lampaita 20, sikoja yhdeksän, vuohia kahdeksan ja siipikarjaa 36 kappaletta. Muiden talojen ja torppien eläinmäärät olivat paljon pienempiä. Enemmän kuin yksi hevonen oli Alaviidanojalla, Metsäraukolassa, Mäkelässä, Haukipäässä, Kahilassa, Metsäkirmolla, Pertulla, Erkkilässä, Peltoniemessä, Kallioniemessä, Ojaniemessä, Tiipiällä ja Ihantolassa. Lehmiä muilla tiloilla oli korkeintaan 10.
Mielenkiintoinen on myös tuo oikean reunan Muistutuksia-sarake. Sinne on kirjattu ainakin tieto siitä, vietiinkö tilalta maitoa meijeriin. Pakkasella oli tuohon aikaan oma meijeri. Ei ole tiedossa, ottiko se vastaan maitoa myös muilta tiloilta. En osaa arvioida edellyttikö edellisvuoden 2070 kilogramman vointuotanto lisämaitoa kylältä. Vain Tiipiän kohdalla on merkintä siitä, että maito vietiin osuusmeijeriin. Muita maitoa meijeriin vieneitä olivat Yliviidanoja, Metsäraukola, Mäkelä ja Haukipää. Isompia kotona tuotettuja voimääriä olivat Alaviidanojan 150 kg, Valkaman 100 kg, Pertun 130 kg, Peltoniemen 120 kg, Erkkilän 150 kg, Ojaniemen 120 kg ja Ihantolan 120 kg. Näissä taloissa maito siis kirnuttiin voiksi kotona.
Suuria ja pieniä (blogi)
Vuonna 1910 suoritettiin maataloustiedustelu, jossa kirjattiin ylös tietoja tilojen ja torppien pinta-aloista, viljelyksestä, koneista ja kotieläimistä. Tutkimusta tehtiin sen jälkeen noin 10 vuoden välein. Myöhemmin puhuttiin maatalouslaskennasta. Kerätyt tiedot ovat vaihdelleet vuosien varrella paljon. Olen niistä näissä teksteissä kertonut useamman kerran. Nyt tuo ensimmäinen, 115 vuoden takainen tiedustelu on digitoitu ja vapaasti katsottavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Haukijärven osuus alkaa tästä. Selaamalla eteenpäin pääsee myös niihin kylän osiin, jotka tuolloin katsottiin muihin kyliin kuuluviksi. Tietojen kerääjinä ovat toimineet Jalmari Riukula ja J.V. Leppänen. Jos entinen tai nykyinen kotitalosi on alueella, käy vilkaisemassa, millaista siellä oli 1910.
Kylän tiloista ylivoimaisesti suurin oli tietenkin Pakkanen, jonka viljelypinta-ala oli 195 ha. Muut olivat paljon pienempiä. Perttu ja Äärilä pääsivät yli 20 hehtaarin, Peltoniemessä, Kallioniemessä ja Ojaniemessä viljeltyä oli yli 10 hehtaaria. Vuokraviljelijän eli lampuodin hallussa olleen Tiipiän viljelyala oli myös yli 20 hehtaaria. Kyse ei siis ollut tilan koko pinta-alasta, sillä metsän määrä ei näy lomakkeesta. Vain Kallioniemessä oli aloitettu vehnän viljely. Sielläkin sitä oli kasvatettu vain 20 aarin alalla. Muut, myös Estlander Pakkasella, tyytyivät rukiiseen, ohraan ja kauraan. Tietysti myös perunaa viljeltiin. Kylvöheinää oli erityisesti Pakkasella, mutta pienempiä määriä muillakin. Pellavan kasvatus oli aika vähäistä. Ojaniemessä sitä oli puolen hehtaarin alalla.
Torpista suurin näyttäisi olleen Hillun Mäkelä, jonka viljelyala oli 15 hehtaaria. Yli 10 hehtaarin pääsivät myös Metsäraukola, Ihantola, Kahila ja Mustajärvenkulman Palomäki. Niissä näyttää viljellyn samoja kasveja kuin taloissakin. Jos oikein katsoin, oli viljelyalaltaan pienin torppa Hämylän Linnusmäki, vain 1,3 hehtaaria viljelyssä. Lisäksi torppaan kuului puolen hehtaarin suuruinen puutarha. Pelloilla kasvoi ohraa, kauraa ja perunoita. Heinää saatiin luonnonniityltä. Santamäkeä ei ole lainkaan torppien luettelossa. Ilmeisesti siellä ei enää 1910 ollut torpparia. Ei ole tiedossa, olivatko pellot Tättälän viljelyksessä, vuokralla vai kokonaan viljelemättä.
Toisella kerralla tilojen koneista ja eläimistä. Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Veljekset (blogi)
Syyskuussa 1905 Vihtori ja Hilda Liimun perheeseen syntyi poika, joka sai kasteessa nimen Eero Vihtori. Lapsi syntyi Kankaanpäässä, jonne perhe oli muuttanut, vaikka olikin vielä virallisesti kirjoilla Jämijärvellä. Eerolla oli vanhempi veli Toivo. Perheen isä oli aiemmin ollut rakuuna. Kankaanpäässä perhe asettui Kärjen mäkitupalaiseksi. Vuoden 1909 lopulla palattiin kuitenkin Jämijärvelle. Uusi koti oli Vihun Vihusen Katajiston torppa. Tässä vaiheessa perheessä oli neljä poikaa.
Helmikuussa 1913 perheeseen syntyi Martti Jalmari, ja hänen jälkeensä vielä ainakin yksi poika ja yksi tytär. 1910-luvulla Vihtori ja Hilda ostivat tilan omakseen. Isommiksi varttuneille pojille riitti siis töitä tilalla. Kumpikaan veljeksistä ei kuitenkaan asettunut kotitilalle. Eeron sotaväkiaika koitti 1920-luvun loppupuolella, Martti suoritti asevelvollisuutensa vasta 1930-luvun puolella. Eero muutti 1932 Hämeenkyröön. Ihan tarkkaan ei ole tiedossa, mihin hän siellä asettui. Kun hänet 1934 vihittiin Aino Aholan kanssa, hän oli työmies Kalkunmäestä. Mahdollisesti hän asui varsinaisessa Kalkunmäen kylässä tai sitten nykyisen Haukijärven alueella Peltolassa tai Sillanpäässä.
Martti muutti Jämijärveltä Hämeenkyröön 1935. Muistitieto kertoo, että hän oli töissä ainakin Peltolassa ja todennäköisesti myös Sillanpäässä. Hän on mukana yhdessä Peltolassa otetussa valokuvassakin. Veljekset olivat sen ikäisiä että joutuivat sotaan, kun talvisota alkoi. Sotatiestä tuli pitkä. Sodan päätyttyä Martti avioitui Lahja Mustasillan kanssa. Loput veljesten tarinasta löytyy sivustolta Mustasillan ja Aholan sivuilta.
Jämijärveltä on nyt digitoitu 1910-luvun ja 1920-luvun alun kirkonkirjoja SSHY:n jäsensivuille. Haukijärvelle päätyneiden Katajiston veljesten tarinan lisäksi niistä varmistuu, että Erik Myllymäen vaimo Lydia Maria todella oli Jämijärven Kauppilan Mikkolasta. Avioliitto ja muutto Hämeenkyröön näkyvät rippikirjan sivulla.
Elämää 1934 (blogi)
Ennen joulua kirjoittelin vuoden 1934 tapahtumista kylässä. Silloin tuli mieleen, että lehdet kertoivat kaikenlaista tuon ajan elämästä. Tässä joitakin huomioita. Lähteenä Hämeenkyrön Sanomien tuon vuoden numerot.
Jokaisen lehden etusivulla oli lääkärien ilmoituksia. Kunnanlääkäri oli pitäjässä ollut jo pitemmän aikaa. 1934 hän oli Paavo Valtimo, joka ilmoituksensa mukaan piti vastaanottoa kunnanlääkärin talossa klo 9 - 12, sunnuntaisin sopimuksen mukaan. Kyseessä taisi olla nykytermein niin akuutti- kuin kiireetönkin vastaanotto. Sukulaisten kertomuksista tiedän, että lääkärissä kyllä käytiin. Ilmeisesti maksut olivat sellaiset, että köyhemmälläkin oli varaa lääkärikäyntiin, jos se oli välttämätöntä. Hampaitakin hoidettiin. Hammaslääkäri Kaisu Härkönen ilmoitti ensin, ettei ota uusia potilaita. Myöhemmin hän kertoi vastaanottoajakseen klo 11 - 1. Lienee joku kyläläinenkin särkevän hampaansa otattanut pois. Kunnaneläinlääkäri Jaakko Härkönen piti vastaanottoa asunnossaan arkipäivisin klo 9 - 12.
Monenlaisia muitakin palveluita oli tarjolla. Kunnan kantakirjasto oli avoinna sunnuntaisin klo 12 - 14.30. Kunnantoimisto palveli lauantaisin klo 9.30 - 11.30. Asianajajaksi voi palkata nimismies Yrjö Tainion, jolla oli toimisto kirkonkylässä. Kyrökosken VPK esitti elokuvia ja Tampereen Teatteri vieraili Kyrölässä. Kaupat tarjosivat ostettavaksi monenlaista ruoasta väkilannotteisiin ja ruumisarkkuihin. Ennen joulua oli K. Voutilaisella myynnissä jopa tuoreita ja kuivattuja hedelmiä. Missä määrin haukijärveläiset näitä palveluita käyttivät? Ensi sijassa turvauduttiin varmaankin oman kylän tarjontaan. Mutta esimerkiksi lainhuudatusasioissa valtuutettiin usein juuri nimismies tai joku lautamiehistä toimimaan asiamiehenä.
Velvollisuuksiakin oli. Maaliskuussa K.J.Tarri ilmoitti lehdessä, että edellisen vuoden taksoitusluettelo (veroluettelo) oli esillä kunnantoimistolla Suomelassa niin, että verovelvolliset saattoivat tarkistaa heille määrätyt verot. Asiasta voi tehdä muistutuksen, jonka kunnanvaltuusto tutki. "Muistutus on verovelvollisen tehtävä itse tai laillisesti valtuuttamansa asiamiehen kautta ja mahdollisuuksien mukaan todisteilla varmennettava." Muistikuvani mukaan haukijärveläiset eivät olleet mitenkään innokkaita verovalittajia. Tiedän kuitenkin 1930-luvulta yhden tapauksen, jossa muistutus tehtiin ja veroja kohtuullistettiin.