Blogi

Ennen kuin rupeamme katsomaan, millaiset pääsiäistunnelmat vallitsivat 90 vuotta sitten, pieni vinkki sivuston galleriaan. Poikkesin Vapriikin kuva-arkistossa etsimässä nimet Vivi Richterin Pakkasella ottamiin kuviin. Osoittautui, että kuvissa oli Richterin sukua, mutta myös sukulaisia ja tuttavia. J.E.Richter on useammassa kuvassa, ja hänen lapsistaan mukana ovat  Jenny Olivia (Vivi), Bertta, Hedvig ja Paavo (Paul). Myös heidän puolisoitaan ja lapsiaan näkyy kuvissa. Ainakin yhdessä  kuvassa on myös Gustav Estlander nuorena. Jäin miettimään, miksi Sigrid Richter ei ole mukana. Pitää vielä joskus poiketa kuva-arkistoon ja tarkistaa, olisiko hän sellaisessa kuvassa, jota en ole poiminut galleriaan.

Vuoden 1935 pääsiäinen sattui lähes samaan aikaan kuin 90 vuotta myöhemminkin. Nimimerkki Kasperi kertoi Hämeenkyrön Sanomissa, että lunta näkyi enää vain nimeksi ja  jäätkin olivat lähdössä vesistöistä. Kevät oli saanut myös muuttolinnut liikkeelle. Kottaraiset, leivoset ja peipposet olivat saapuneet, pääskysiä vielä odoteltiin. Kuitenkin Kasperi varoitteli vilustumisen vaarasta, jos keväthurmiossa innostuu keventämään asusteitaan liiaksi. Mämmiä syötiin silloinkin, pakinoitsijan mukaan sokerin ja kerman keralla.

Pääsiäiseen ja kevääseen liittyi myös kaupallisia ilmoituksia. Työväeyhdistys järjesti pääsiäismaanantaina iltaman työväentalolla. Tanssimaan pääsi myös Kyrölässä ja Toukolassa. Hämeenkyrön Osuuskauppa mainosti mämmimaltaita ja tuokkosia sekä valmista mämmiä. Myös appelsiineja ja omenoita oli myynnissä. Osuusliike Oma puolestaan kertoi kevätvarastojen saapuneen ja markkinoi erityisesti kenkiä, leninkejä sekä puuvillakankaita. Olga Olinin liike ja Kyröskosken Kangas- ja Lyhyttavarakin tarjosivat kevätasusteita. Useampi liike mainosti siemeniä ja väkilannoitteita. Kevätkylvöt olivat edessä. 

Hyvää pääsiäisaikaa kaikille.

Pyysin taannoin teiltä tietoja Haukijärven alueen lähteistä. Muutamista sainkin tietoa, mutta toivoisin useammankin kertovan vedenhakumatkoistaan. Nimellä tai ilman. Lähteitä on laajan kylän alueella varmasti ollut useampia.

Ensimmäinen muistikuvani lähteestä liittyy paikkaan pellon reunalla lähellä Salomäen vanhaa savusaunaa, metsikön ja pellon kulmassa. Lähde oli aika pieni, mutta kyllä siitä vettä haettiin. Muistelen, että lähellä poltettiin myös joskus juhannuskokkoa. Ilmeisesti pikkulähteen vesi ei riittänyt, sillä sitä noudettiin myös lähteestä, joka tuli vastaan, kun metsänreunaa käveli kohti Herttualan Aallon maata. Lähde oli melkein rajalla. Vieressä oli hieno tasainen kivi, jolta saattoi kurottaa ottamaan vettä. Lähteellä näin ensimmäisen kerran rupikonnan. Jossain vaiheessa siirryttiin käyttämään lähdettä, joka oli lähellä maantietä notkelmassa Salomäen peltosarkojen välissä. Tultiin jo miltei silloisen Jokisen kohdalle. Vedenhaku tapahtui käsirattailla tai potkukelkalla ja jatkui pitkään.

Aiemmin jo mainitsin, että Kanervalle ja Salolle noudettiin vettä lähteestä, joka oli mahdollisesti Kyröspohjan Sipilän maalla, kuitenkin aika lähellä kyseisiä taloja. Työväentalon alapuolella Rintalan maalla ison ojan vieressä oli lähde, josta molemmat Virtaset hakivat vettä. Mäenpään lähde oli Hillun maalla, yhteislaitumelle vievän tien vieressä. Käenkorven lähteestä puolestaan haettiin vettä Viidanojankulmalle silloin, kun kaivovesi kävi vähiin. Vielä mainittakoon Hilman lähde Mäntysalon alapuolella toisella puolen tietä. Kiitokset kaikille, jotka ovat kertoneet lähteistä.

Nuoremmat eivät ehkä tiedäkään, mikä on prunni. Haukijärvellä kyseessä oli saviprunni, ei mikään kaivo. Märkä, upottava kohta esimerkiksi pellon raunalla. Sellainen oli ainakin Simpussa, Heikkisen ja Salomäen maiden välissä. Lapsia varoteltiin menemästä liian pitkälle. Tiettävästi joku lapsi oli sellaiseen menehtynytkin. Selvästi vetisempi prunni kuuluu olleen Heinoonojan varressa jossakin Kumpulan alapuolella. Sitä käytettiin pyykkipaikkana. Itse muistan pyykkipadan porisseen Kirvesjärven rannassa. Näistä olisi mukava kuulla lisää. Tiedot tulevat perille sähköpostilla tai Facebookin (Messengerin) kautta.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

Vuoden 1910 maataloustiedustelua selaillessani tulin miettineeksi sitä, millaisia tiloja silloisista torpista tuli. Ryhdyin tutkimaan asiaa muistiinpanoista, jotka olin tehnyt lainhuudatusasiakirjoista, vuoden 1930 maatalouslaskennasta sekä vuoden 1919 tilapäisestä varallisuusverosta. Tarkastelun kannalta torpista syntyi itsenäisiä maatiloja kahdessa vaiheessa, nimittäin vapaaehtoisilla kaupoilla ennen vuotta 1918 ja myöhemmin perustuen vuonna 1918 säädettyyn lakiin vuokra-aluiden lunastamisesta. Katsotaanpa muutamia esimerkkejä kummastakin.

Ennen torpparilakia itsenäistyivät ainakin Peltoniemi, Yliviidanoja ja Alaviidanoja. Peltoniemestä ei ole torppana juurikaan tietoa, joten katsotaaan kahta muuta. Vielä 1910 Yliviidanojaa lienee käsitelty torppana, vaikka kauppakirja olikin tehty 1907. Silloin torpan viljelty ala oli vajaat seitsemän hehtaaria. Lainhuudon mukaan tilan kokonaisalaksi tuli noin 40 hehtaaria, joka sisälsi nuo pellot, tontin ja metsää. Tiedot ovat vuoden 1912 lainhuudatuksesta. Vuonna 1919 viljelyalaksi ilmoitettiin 9,5 hehtaaria ja 1930 jo 13,5 hehtaaria. Mahdollisesti peltoa oli raivattu tai ostettu muualta lisää. Alaviidanojan tilanne oli hyvin samanlainen. Tilat oli erotettu samaniakaisesti, vaikka kauppa Alaviidanojasta oli syntynyt hiukan myöhemmin.

Torpparilakiin perustuvasta itsenäistymisestä katsotaan esimerkkinä vaikka Katajistoa ja Mustajärvenkulman Metsäkirmoa. Ne eroavat jossain määrin toisistaan. Katajiston viljelysala torppana oli pieni, vain 1,8 hehtaaria. Sen maat olivat hankalasti Erkkilän maiden joukossa, joten vuokralautakunta pyysi maanmittarin avuksi tilusjärjestelyyn. Tuloksena oli Katajiston kahdeksan hehtaarin tila, jolla peltoa oli 2,5 hehtaaria. Laki vuokra-alueiden lunastamisesta asetti rajoja sille, kuinka paljon maata torppari sai lunastaa. Joitakin poikkeuksia kuitenkin sallittiin. Näyttää siltä, että enemmän maata oli mahdollista saada, kun torppa oli  kaukana päätilasta. Tästä esimerkkinä Metsäkirmo, joka torppana viljeli yhdeksää hehtaaria. Tilan koko 1930 oli 60 hehtaaria, josta peltoa 13 hehtaaria.

Taavetti Koivisto (vanhempi) kuoli maaliskuussa 1915. Hänen perukirjansa on digitoitu ja vapaasti verkossa tutkittavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa ja Digihakemistossa. Perukirjat voivat parhaimmillaan kertoa monenlaista niin edesmenneestä kuin jälkeläisistäkin. Saamme tietää, että Taavetilla ja hänen vaimollaan Maria Vilhelmiinalla oli kaksi lasta. Toinen, Koiviston torppari, Taavetti oli 1915 Amerikassa. Tytär Hulda taas oli avioitunut Vesajärven Rintalan torppaan. Vesajärveltä olivat Taavetti, Maria ja Taavettikin Koivistolle tulleet. Heidän aiempi asuinpaikkansa oli Hirvon Riihiojan torppa.

Perukirjan omaisuusluettelo alkaa aika tavanomaisesti. Pataa, kistua ja kaappia löytyy lähes jokaisesta perukirjasta. Pian huomion kiinnittää kuitenkin kirkkoreki. Tottahan torpassa sellainen oli. Mutta että se katsottiin torpan vahuksen omaisuudeksi, oli itselleni uutta. Kun käännämme sivua, huomaamme luettelossa myös kaksi lehmää, kaksi lammasta ja hevosen. Talojen eläkeläisillä oli usein hevonen käytössään ja saattoi olla lehmäkin. Torpassa en muista sellaista ennen tavanneeni. Ilmeisesti Taavetti ja Maria olivat pitäneet omaisuutensa omissa nimissään, vaikka heistä oli Koivistolla tullut torpan vanhuksia. Ehkä se oli luonnollistakin, eihän heille Koivistolta kuulunut eläkettä. Kuollessaan Taavetti oli 68-vuotias. Kuolinsyyksi merkittiin halvaus. Ehkä hän oli suhteellisen hyväkuntoinen lähelle kuolemaansa ja kykeni huolehtimaan eläimistä.

Vaatteista huomio kiinnittyy sarsipukuun, joka oli arvokkaampi kuin turkit. Sarssi oli jonkinlainen kotikutoinen villa- tai puolivillakangas, josta tehtiin vaatteita niin naisille kuin miehillekin. Sana oli itselleni outo, mutta verkosta löytyi tietoa ja kuvakin. Perukirjasta ei selviä, kuuluiko puku Taavetille vai Marialle. Se lienee kuitenkin ollut hyväkuntoinen, kenties juhlapuvuksi tehty.

Toimitusmiehinä ovat perukirjan allekirjoittaneet Kalle Haukipää ja Kalle Siren. Haukipää teki paljon perukirjoja. Myös seuraava on hänen käsialaansa. Lautamiehenä hän varmaan toimitti oikeudelle myös kopion perukirjasta. Kalle Siren oli muuttanut jo Mouhijärvelle muutamaa vuotta aiemmin. Ymmärtääkseni Viitaan (Viitasen) torppa ei kuitenkaan ollut kovin kaukana Koivistolta. Perunkirjoituksen toimittaminen antoi mahdollisuuden tavata viidanojankulmalaisia. Ehkä tiedossa oli myös huutokauppa, vaikka sellaisesta ei olekaan luetteloa säilynyt.