Blogi

Turun yliopisto keräsi 60-luvulla Amerikasta kotimaahan lähetettyjä kirjeitä. Mukaan tuli myös Haukijärvelle lähetettyjä. Kylässä kirjeitä keräsi Raisa Luukkanen. Seuraavassa muutamia katkelmia noista kirjeistä. Ne on kirjoitettu 60-luvun alussa, mutta niissä muistellaan myös vanhoja aikoja Suomessa ja Kanadassa. Sekä kirjeiden lähettäjä että vastaanottajat ovat kuolleet. Koska en ole kysynyt jälkipolvien lupaa, en paljasta heidän henkilöllisyyttään. Samasta syystä olen jättänyt henkilönimet teksteistä pois ja viittaan sulkeissa vain kyseisen henkilön suhteeseen kirjoittajaan. Olen lisännyt pisteitä ja pilkkuja selventämään tekstiä.

Kovat olot kotimaassa. "Minun kirjotus on sellasta, en ole saanut koulua, olen vaan itte opetellut. Sellasta on köyhän orvon elämä, saa vielä vanhoilla päivilläänkin muistella." "Juuri niin asiat ovat kun sinä (käly) sanoit, ei ole mitään kaunistelemista. Sellaisia oli piian päivät ja vielä sivusta tuli irvistelyjä." "Kirjotat niin kauniisti niistä entisistä aijoista. Niin ne juuri oli, vanhat ja lapset sai kärsiä monella lailla,ei niillä ollut puoltajia, vaan sortajia aivan tarpeeksi. "

Kovaa työtä uudessa maassa. "Se oli kanssa kovaa aikaa, kun (tytär) oli pieni. Minä kävin päivätöissä. Joka aamu oli uusi pyykki läjä ja likaset lattiat. (Mies) hoiti lasta ja minä hankin leipä rahan, ei meitillä nälkä ollut, sain taala viisikymmentä senttiä 8 tunnin päivästä. Minulla vain oli niin hyvä onni, kun minulla oli ne paikat ennen (tyttären) maailmaan tuloa. Sain ne takasin, kun menin ja sanoin haluaisin tulla takasin, kun mieheni ei saa työtä ja niin sain. Juoksin vain kotio, en odotellut raitio vaunua. Kun on terve ja nuori, ei silloin kintut paina." "Mentiin sinne maalle ja ei saatu palkkaa. Kaikki mitä oli myytävää, sitten kun alkuun päästiin, oli kovin halpaa. Työtä kyllä oli, siittä ei ollut puutetta."

Työtä tekemällä pärjäsi. "Sillä työllä, minkä teimme, kun asuimme (maatilalla), olisi pärjännyt missä vain. Nyt on parhaat päivät minunkin elämässä. Olen hyvin tyytyväinen niin kauan kun saan puut ja veten sisälle ja pyykkini pestyä ja vähän siivottua, ettei tartte ketään käskeä." "Sanoin niille (vävylle ja miniälle ennen Suomeen lähtöä), jaa ehkä jää sen verran, että saatte meitin hautaan". "Niin se kyllä odotti täällä se pala paperia, jolla sai sitä leipärahaa (eläke, Suomen-vierailun jälkeen)."

 Suomeen paluu mielessä. "Mihin olisimme mahtaneet joutua asumaan, jos (miehen äiti) olis kirjottanu että tulkaa. Mutta hän kirjotti päin vastoin, kun (mies) häneltä kyseli, että voisko sinne tulla. Tietysti hän katsoi poikansa parasta."

Kotimaan kaipuu. "Sinne (naapuriin Haukijärvellä) olis minunkin polkuni auki, jos olisin Suomenmaan päällä." "ajatukset ovat Rakkaitten omaisten luona. En olisi yhtään ollut murheellinen, vaikka olis jääty aivan sinne olemaan (Suomen-vierailun jälkeen)." "Oma veli on Rakas, vaikka hän (mies) on kanssa samallainen kun veljensä, ettei kirjota."

 

Hän lähti 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan etsimään parempaa toimeentuloa. Hän työskenteli ahkerasti metsätöissä ja kaivoksilla. Lopulta hän onnistui hankkimaan pienen maatilan. Sukulaiset Suomessa saivat valokuvia perheestä, talosta ja autosta. Hän kävi Suomessa jo 30-luvulla. Myöhemmin hän teki vielä pari vierailua. Kun hän kuoli, muistokirjoitus kertoi, että hän oli arvostettu henkilö yhteisössään. Näinhän se monen kyläläisenkin kohdalla meni. Eläkepäivillään he olivat tyytyväisiä elämäänsä. Kaikkien unelmat eivät kuitenkaan toteutuneet.

Muutamien Haukijärveltä Amerikan mantereelle lähteneiden elämän vei vakava sairaus jo nuorella iällä. Keuhkotauti vaivasi niin Suomessa kuin valtameren takana. Eikä muihinkaan vakaviin sairauksiin juuri ollut parannusta. Alkoholikin houkutteli. Niinpä ainakin yksi entinen kyläläinen kuoli puuspriitä (metanolia) nautittuaan. Ennenaikaisen kuoleman uudessa kotimaassa kohtasivat ainakin Keskisen veljekset Kaarle ja Viktor, Kaarle Mäkelä ja Otto Metsäraukola. Juho Varin vietti viimeiset elinvuotensa todennäköisesti parantolassa. Hän tosin oli silloin jo 60-vuotias.

Sitten on muutamia entisiä kyläläisiä, jotka näyttävät katoavan lähteistä pian Kanadaan tai Yhdysvaltoihin saavuttuaan. Kalle Koivisto, Juho Ketola ja Juho Ahola löytyvät laivojen matkustajaluetteloista, mutta muita tietoja heistä ei ole. Frans Heino oli elossa vielä 1918, sen jälkeen lähteet eivät häntä tunne. He ovat voineet sairastua, joutua onnettomuuteen esimerkiksi kaivoksessa tai päätyä Neuvosto-Venäjälle. Ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, että heidän kohtalonsa olisi ollut traaginen. He ovat myös voineet vaihtaa nimeä tai tulla kirjatuiksi väestönlaskennoissa niin, ettei heitä ole mahdollista löytää rekistereistä. Onpa joku heistä myös saattanut palata Suomeen.

Seuraava blogiteksti ilmestyy vasta kahden viikon kuluttua.

Ennen kuin menemme tämänkertaiseen aiheeseen, esitetään historiasivuston 100-vuotisonnittelut entiselle kyläläiselle. Toini Tuominen (os. Kallioniemi) saavutti tuon korkean iän 3.7. Onnittelut!

Jotakin lähdettä selatessa sattui silmiin maininta entisestä sotilaasta Jaakko Varinista. Uteliaisuus tietysti heräsi. Oliko hän ollut ammattisotilas vai oliko kyse asevelvollisuudesta? Katsotaan, mitä kirkonkirjat kertovat Jaakosta. Jaakko Vihtori Jaakonpoika syntyi 1860 pappilan Turkimuksen torpassa perheen vanhimpana lapsena. Hänen vanhempansa olivat torppari Jaakko Jaakonpoika ja tämän vaimo Miina Emmanuelintytär. Jaakon lapsuus päättyi traagisesti jo kovin nuorena, kun molemmat vanhemmat ja kaksi nuorempaa sisarusta kuolivat nälkävuosien aikaan 1866 - 1868. Perheestä jäi jäljelle vain Jaakko. Rippikirja kertoo hänen olleen sen jälkeen kasvattina parissakin paikassa. Emme tiedä, oliko kyse kasvattilapsesta nykyaikaisessa mielessä vai huutolaisesta.

Jaakko siirtyi 17-vuotiaana rengiksi. Ensin hän työskenteli Pukaran taloissa. 1880 hän siirtyi Parilan Pertulle. Seuraavana vuonna hän avioitui Hilma Karoliina Abrahamintyttären kanssa. Tämä oli syntynyt Kiikassa, mutta asui avioliiton solmimisen aikaan Karkussa, jossa heidät vihittiin. Pitkään ei nuoripari kuitenkaan ehtinyt olla yhdessä. Jaakko sai kutsuntatilaisuudessa arpanumeron yksi, mikä tarkoitti kolmen vuoden vakinaista palvelusta. Palveluspaikka ei rippikirjoista selviä, eikä läheskään kaikkien tuon ajan joukko-osastojen asevelvollisten luetteloita ole digitoitu. Helsingissä hän ei ilmeisesti kuitenkaan ollut. Jaakko lähti palvelukseen loppuvuodesta 1882. Takaisin Pertulle hän tuli viimeistään alkuvuodesta 1886, todennäköisesti kuitenkin jo edellisen vuoden lopulla. Tytär Emilia syntyi maaliskuussa 1886. Muita lapsia ei palvelusaikana syntynyt, joten lomat olivat ilmeisesti harvinaisia. Hilma merkittiin rippikirjoihin Pertulle koko tämän ajan. Sukunimi Varin lienee peräisin sotaväkiajalta.

Varinin perhe asui tämän jälkeen Parilassa pääasiassa Pertun itsellisenä. 1910-luvun puolivälissä heidät kuitenkin merkittiin henkikirjoissa kylän loppuun irtolaisiksi. Muistitieto kertoo, että he olisivat jossain vaiheessa asuneet Mouhijärven puolella, tosin hyvin lähellä pitäjänrajaa. On mahdoliista, että he kuitenkin pysyivät kirjoilla Hämeenkyrössä, jossa saivat irtolaismerkinnän tästä syystä. Itsellinen Jaakko Vihtori Varin Parilasta kuoli lokakuussa 1920.

 

Sivusto päivittyy seuraavan kerran vasta kahden viikon kuluttua.

 

 

Viimeksi kerroin Edlasta ja kahdesta Kallesta. Tänään hiukan Edlan ja ensimmäisen Kallen lapsista. Heistä kolme eli aikuisikään. Kalle syntyi 1872 vanhempiensa vielä asuessa Laviassa, Tildan syntyessä 1874 he olivat juuri muuttaneet Hämeenkyröön, jossa hänet kastettiin, vaikka perhe olikin vielä kirjoilla Laviassa. Taavetin syntyessa 1876 perhe oli jo virallisestikin hämeenkyröläinen. Peltomaa oli heidän lapsuudenkotinsa.

Kaarle Vihtori lähti 1889 rengiksi Herttualaan. Isänsä kuoleman jälkeen hän asui kolme vuotta kotona Peltomassa. Sen jälkeen hän oli itsellisenä Heinijärvellä kunnes 1896 muutti Pirkkalaan. Siellä hän työskenteli renkinä Haaviston Heikkilässä. Pirkkalassa hän myös avioitui 1899 Eufrosiina Hietamäen kanssa. Tämä oli syntynyt Parkanossa. He käyttivät sukunimeä Peltonen. Hämeenkyröön he muuttivat 1900. Siellä heistä tuli Haukijärven Suojan itsellisiä. Suojalla asuessaan Kalle ja Siina saivat viisi lasta. Matka jatkui 1907 Laitilaan. Sielläkin Kalle merkittiin itselliseksi. Myöhemmin käytettiin ammattinimikettä työmies. Lapsia syntyi kaksi lisää. Laitila oli perheen asuinpaikkana edelleen 1918, kun Kalle kuoli Lappeenrannan vankileirillä. Eufrosiina kuoli 1925.

Matilda Karoliina asui kotonaan avioitumiseensa saakka. 1894 hänet vihittiin Kalkunmäen Suutarlan muonarengin Juho Vihtori Matinpojan kanssa. Tämä oli syntyjään hämeenkyröläinen. Kalkunmäestä he muuttivat Kyröspohjaan, sieltä seuraavana vuonna Hillun Valkamaan ja edelleen Pakkaselle. Muonarengin perheessä oli silloin kaksi lasta. He käyttivät sukunimeä Mäkelä. 1899 matka vei Sarkkilan Pietilän Salon torppaan. Siellä perhe kasvoi kolmella lapsella ennen kuin he muuttivat Muotialan Koonin Holman torppaan 1908. Holmassa he asuivat edelleen 1920. Lapsia siellä syntyi ainakin kaksi. Nähtävästi he käyttivät sukunimenä Mäkelää. Matilda kuoli Muotialassa 1955. Hän oli leski, Juho oli siis kuollut jo aiemmin.

Taavetti Nikodemus merkittiin rippikirjassa itselliseksi Heinijärvelle 1895. Tarkempaa tietoa asuinpaikasta ei ole. Hän muutti Pirkkalaan yhdessä veljensä Kallen kanssa 1896. Hänestä tuli Haaviston Sipilän renki. 1902 hän muutti Kiikkaan. Siellä hänet merkittiin Kulmuntilan Laurilan työmieheksi. 1909 hän palasi Hämeenkyröön. On mahdollista, että hän oppi Kiikassa kellosepän ammattiin. Hänet merkittiin rippikirjaan kellosepäksi Kyröskoskelle. Vielä Kiikassa hän käytti sukunimeä Peltomaa, Hämeenkyrössä hänet kirjattiin Peltosena. 1909 solmittu avioliitto Matilda Maatialan kanssa muutti nimen Maatialaksi. Taavetin vaiheista Haukijärvellä on tietoa sivustolla. Hänen myöhemmät elämänvaiheensa eivät ole lähteistä selvinneet.

 

Edla Karoliina Villentytär syntyi Laviassa 1841. Hänen isänsä Vilhelm Lärka oli toiminut tarkka-ampujana ja räätälinä. Edlan syntymän aikoihin hän asettui vaimonsa Albertiina Forssmanin kanssa Kallialan Kiviniemen torppaan, joka sai nimen Lärka. Vilhelm työskenteli ilmeisesti edelleen myös räätälinä aina 1867 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.  Edla oli heidän neljästä lapsestaan nuorin. Vain kolme lapsista eli aikuisikään saakka. Edla asui kotitorpassaan kunnes 1870 avioitui Karl Viktor Kallenpojan kanssa.

Karl Viktor oli syntynyt 1849 äitinsä Ulriikka Juhontyttäran kotitorpassa Lavian Karhiniemen Järvenpäässä. Pari vuotta myöhemmin hänen isänsä Kalle Antinpoika rupesi torppariksi Riuttalan Ritaniemen Knuutilan torppaan. Sisaruksia Kalle Vihtorilla oli ainakin viisi. Kalle kasvoi torpassa aikuiseksi. Avioitumisensa jälkeen Kalle ja Edla asuivat ensin vuoden Knuutilassa ja sen jälkeen kolme vuotta Lärkassa. Heidän vanhin poikansa syntyi siellä. 1874 he päättivät lähteä Hämeenkyröön. He asuivat ensin pari vuotta Heinijärven Hämylän Mäkipään torpassa. 1876 he muuttivat Heikkisen Peltomaan torppaan, jossa elivät kuolemaansa saakka. Lapsia heille syntyi kaikkiaan viisi. Heistä kaksi kuoli lapsena. Kalle Vihtori kuoli 1883.

Kaarle Viktor Högerman syntyi Mouhijärven Mustianojalla marraskuussa 1855. Hänen isänsä Karl Fredrik oli tuolloin Kypöllä renkinä. Myöhemminkin hän työskenteli kylän taloissa ja asui itsellisenä kylässä. Yhdessä puolisonsa Maria Vilhelmiina Kaarlentyttären kanssa hän sai ainakin viisi lasta, joista Kaarle oli vanhin. Perheellä oli sukunimi, joka periytyi käsityöläisenä toimineelta isoisältä. Kaarle Viktor oli 12-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Jo tuolloin rippikirjoihin merkittiin, että hänen näkönsä oli heikko. 1871 hän lähti kotoa renkgiksi Kypölle. Hän toimi renkinä kylän taloissa vuoteen 1879, jolloin muutti Pirkkalaan. Siellä hän viihtyi kolme vuotta ennen kuin palasi Mustianojalle. Pari vuotta kului taas rengin tehtävissä kylässä. Syyskuussa 1885 hänet vihittiin Hämeenkyrössä torpparinleski Edla Villentytär Peltomaan kanssa ja samana vuonna hän muutti torppariksi Peltomaahan. On mahdollista, että Edla etsi puhemiehen välityksellä puolisoa. Torpan hoitaminen yksin ei ollut helppoa, kun lapset olivat vielä pieniä. Kuulutettujen luettelo kertoo, että puhemiehenä toimi Kustaa Ristilä. Niin päätyi Kalle Högerman Haukijärvelle.

Seuraavalla kerralla hiukan Kalle ja Edla Peltomaan lapsista. Heidänkin elämänsä ainakin sivusivat Haukijärveä.

Lisätietoja