Blogi

Viikko sitten kerroin kovasta raesateesta elokuussa 1938. Raesateelle on löytynyt silminnäkijä, tuolloin 12-vuotias tyttö, nyt siis jo 94-vuotias. Hän kertoi rakeiden tuhonneen ainakin Salomäen sadon. Myös lähitalojen viljelykset kärsivät. Onneksi valtio korvasi tuhoja ainakin jossain määrin. Salomäessä oli tuolloin juuri tekeillä talkkunajauhoja, jotka raesade pilasi. Ulkona porisemassa ollut jauhopata tuli täyteen rakeita.

Perjantaina 10. päivä marraskuuta 1933 klo 16 piti Haukijärven koulupiirin asukkaiden toimittaa hevosensa tarkastettaviksi Haukijärven ristille. Ihan jokaista kopukkaa tarkastus ei koskenut. Talon ainoaa hevosta ei paikalle tarvinnut viedä, ei myöskään alle kolmivuotiasta tai yli 16-vuotiasta hevosta. Postinkuljetukseen ja kestikievaritoimintaan käytetyt hevoset vapautettiin niin ikään, samoin kantakirjoihin merkityt siitosoriit. Tarkastuksen määräsivät puolustusministeriö ja maaherra. Hevoset merkittiin luetteloon, joka ilmeisesti liittyi puolustusvalmiuteen. Samanlaisia tarkastuksia pidettiin muinakin vuosina 1930-luvulla. Paikalla Haukijärven ristillä lienee käynyt useampia hevosia, sillä kartanon lukuisten hevosten lisäksi myös muilla taloilla oli ainakin pari kauramoottoria.

Toinenkin lehtijuttu liittyy tavallaan hevosiin. Maaliskuussa 1934 vajosi eräs maanviljelijä hevosineen jäihin Kirkkojärvellä lähellä virran suvantoa. Hän oli matkalla hautajaissaattoon. Paikalle tuli paljon väkeä, jotka ryhtyivät auttamaan. Jää oli niin heikkoa, että auttajistakin kolme vajosi jään läpi. Yksi heistä oli "maanviljelijänpoika Haukipää". Muut kaksi saatiin helposti ylös, mutta Haukipää joutui taistelemaan pitkään ennen kuin hänet saatiin pois avannosta. Hänet vietiinkin heti kunnansairaalaan hoidettavaksi. Lopulta hevonenkin saatiin nostetuksi jäälle. Onni onnettomuudessa oli, että kirkolla oli tuolloin useita hautajaissaattoja. Lehtijuttu ei kerro, oliko kyseessä Sulo vai Viljo Haukipää. Viljo on todennäköisempi, sillä 1934 Sulo oli jo itsekin maanviljelijä.

Olen selannut 30-luvun lehtiä. Varmasti näissä teksteissä palaan niihin useamman kerran. Tällä kertaa pari juttua sääilmiöistä.

Heinäkuun viimeisenä päivänä 1930 iski salama Pertun talon navettarakennuksen päädyssä olleisiin kahteen kuuseen. Toinen puista pirstoutui maan tasalle, ja palaset lensivät ympäriinsä. Onneksi lähistöllä olleet lehmät eivät vahingoittuneet. Sitten salama iski karjakeittiöön rikkoen sieltä sähköjohdot ja pilaten vastalypsetyn maidon. Vielä Uusi Aika-lehden mukaan rikkoi ukkonen myös talon sähköjohdot ja kärvensi isäntä Juho Pertun toisen jalan mustaksi. Suurempaa vammaa hänelle ei kuitenkaan aiheutunut. Jutusta ei käy ilmi, iskikö taloon kaikkiaan kolme salamaa vai tapahtuiko tuho yhdestä tai kahdesta salamaniskusta. Kyseessä olisi voinut olla myös pallosalama.

Kahdeksan vuotta myöhemmin, 16.8.1938, iski Haukijärvelle, Herttualaan ja Heinijärvelle kova raekuuro. Asiasta raportoivat ainakin Hämeenkyrön Sanomat ja Kansan Lehti. Kuuroa oli edeltänyt ukonilma. Raesade oli niin voimakas, että se karsi useampien talojen viljapellot puhtaiksi. Vahinkoja arvioivat maanviljelysseuran neuvoja Lauri Leppihalme ja Hämeenkyrön sadontarkkailuyhdistyksen neuvoja Aatto Tuomisto. Heidän mukaansa vahinkoja syntyi 184 000 markan arvosta. Koko vahinko arvioitiin noin 200 000 markaksi, sillä pienimmät tilat eivät ilmeisesti  olleet ilmoittaneet vahingoista. Viljelijät aikoivat hakea korvausta valtiolta. Rahanarvolaskurit antavat vahingon nykyarvoksi 71 000 - 75 000 euroa. On kuitenkin muistettava, että yhteiskunta on muuttunut niin paljon, etteivät rahasummat ehkä kerro koko totuutta. 

Lopuksi kartta-asiaa. Sivustolla viitataan usein vanhaan vuoden 1929 karttaan. Nyt kartta on digitoitu. Se on kolmella eri sivulla, joista Haukijärvi näkyy kahdella ensimmäisellä. Karttaa kannattaa suurentaa (suurennuslasi-painike) reippaasti. Kartasta enemmän toisella kerralla. Nyt vain vertailemaan karttaa kylän nykyisiin maisemiin.

Hyvää alkanutta vuotta, tulkoon tästä parempi kuin edellinen oli! Kun vuosi sitten kirjoittelin vastaavaa tekstiä, en totisesti arvannut, mitä edessä oli. Jos joku olisi ennustanut, että en parin kuukauden päästä pääse arkistoon enkä kirjastoon, koska ne suljetaan kokonaan, olisin varmaan pudistellut päätäni mokomille väitteille. Tai, että en uskalla nousta junaan matkustaakseni Turkuun perinteiselle tutkimusreissulle. Niin kumminkin kävi. Suhteellisuudentajuni on toki ainakin osittain tallella. Olen selvinnyt pandemiasta vähemmin vaurioin kuin monet muut. Silti harmittaa.

Erilaiset rajoitukset ovat näkyneet sivustolla siten, että tietoa on pitänyt etsiä sieltä, mistä se on ollut mahdollista. Lähinnä siis verkosta. Kansallisarkisto ei ole vielä saanut valmiiksi tietokantojensa uudistusta, joten muutamia kantakortteja ja valtiorikosoikeuden akteja saamme edelleen odotella. Harmittavasti myös Siirtolaisrekisteri on ollut pois käytöstä pitkiä aikoja. Kuolinilmoituksia sisältänyt Ikuisuus.fi-tietokanta häipyi verkosta ilmeisesti liittyen Aamulehden muutoksiin. Ilonaiheitakin on ollut. Kun kesällä ja syksyllä arkistoon pääsi, tutkin innolla Kansallisarkiston sisäisestä verkosta Tampereen poliisilaitoksen osoitekortistoa sekä Hämeenkyrön ja Mouhijärven lainhuudatusrekisterikortteja. Niistä löytyi paljon hyödyllistä kylää koskevaa tietoa. Ja kesällä pääsin sentään Tampereen kaupunginarkistoon tutkimaan entisten kyläläisten perukirjoja. 

Jatkosta ei kovin paljon uskalla sanoa. Lähinnä digitoidulla materiaalilla mennään. Juuri nyt olen tutkimassa 30-luvun lehtiä, sillä Kansalliskirjasto vapautti ne verkkoon kaikille luettaviksi vuodenvaihteessa. Hieno homma! SSHY:n jäsensivuille odottelen uutta. Ainakin Mouhijärveltä on vuodelta 1920 valmiiksi digitoituna syntyneitä, vihittyjä, kuulutettuja, muuttaneita ym. Pitää pyytää niiden avaamista. Kovasti myös toivon, että joku ahkera vapaaehtoinen kuvaisi SSHY:lle Pirkkalan/ Pohjois-Pirkkalan/ Nokian ja Suoniemen haudattujen luettelot. Niissä kun julkisuusraja on 50 vuotta. Niistäkin varmasti löytyisi kylästä lähteneitä. Jotain voisi selvitä myös Amerikan mantereelle ja Ruotsiin lähteneistä, varsinkin, jos maksulliset tietokannat raottaisivat välillä oviaan. Pian pandemian puhjettua ne tekivät niin, nyt on pitkään ollut hiljaisempaa.

Lujasti uskon, että vielä sivustolle löytyy täydennettävää ja näihin pieniin kirjoitelmiin aiheita. Niitä on hieman varastossakin.

Yksityisarkistosta on löytynyt Elsa Ojasen kirje, jonka hän hyvin todennäköisesti on lähettänyt Hämeenkyrön Sanomiin joulun alla 1967 tai 1968. En kuitenkaan ole pystynyt tarkistamaan, julkaistiinko kirje lehdessä. Lastenkodin toiminta oli tuolloin loppunut. Kiitos kirjeen säilyttäneille ja skannanneille.

Kirjeessään Elsa-täti muistelee aikaansa lastenkodissa: "Se oli hauskaa aikaa, työtä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä, ei ollut mitään suurempia vapaa-ajan ongelmia ja työ lasten parissa minulle mieluista." Hän vertaa elämää lastenkodissa riepumattoon, jossa oli hyviä ja iloisia päiviä, mutta myös mustia surun päiviä ja harmaita ilottomia päiviä ja vaikeuksia. Hänen mukaansa huonojakin päiviä tarvittiin, jotta osattiin olla kiitollisia hyvistä ja kauniista päivistä, joita kuitenkin oli eniten.

Kiitosta hän antaa laitokseen hyvin suhtautuneille paikkakuntalaisille, työtovereille ja esimiesasemassa olleille. Lasten kanssa päivät kuluivat erityisen hauskasti. Ojanen kertoo lasten käyvän häntä edelleen tapaamassa ja toivottaa heidät vastakin tervetulleiksi. Hän kertoo muistavansa heitä kaikkia hyvällä ja toivovansa heille Jumalan ohjausta elämässä. Hän toivoo myös, että kun lapsia vastedes joudutaan sijoittamaan pois luonnollisesta kasvuympäristöstä, siinä onnistuttaisiin yhä paremmin, sillä kyse on ihmisen lapsuudesta. Ajankohtainen toive vielä tänäänkin.

Loppuun kaksi sitaattia. Elsa Ojanen siteeraa V. A. Koskenniemen runoa Planeettain laulu: " Joka hetki on aina uus, joka hetkess´ on ikuisuus. Tyhjän yli ja pimeän, kasvaa kangas elämän." Ja jatkaa omin viisain sanoin: "Sitä tyhjän ja pimeän yli se on meidän menomme täällä, mutta aina se elämän kangas hiljalleen kerälle pyörii, kude kuteelta, kunnes se meidän jokaisen kohdalla päättyy niihin loppututkaimiin, mutta silti elämä jatkuu."

Kuten Elsa-täti yli viisikymmentä vuotta sitten, haluan minäkin toivottaa lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista joulua. Seuraava blogiteksti ilmestyy 7.1.2021 ja sen jälkeen myös sivustolle tulee jälleen päivityksiä. Muistakaapa ilahduttaa ystäviänne js sukulaisianne Haukijärvi-aiheisella kortilla.

 

Elsa Johanna syntyi Tyrvään Sammaljoella helmikuun neljäntenä päivänä 1903. Hänen vanhempansa olivat Frans Herman ja Olga Aleksandra Pauliina Ojanen. Hänellä oli ainakin kaksi veljeä ja seitsemän siskoa. Nuorimmat siskot Suoma ja Sylvi kuolivat pieninä. Lisäksi perheeseen kuului kasvattipoika. Elsan isällä oli monta ammattia. Rippikirjaan on merkitty mäkitupalainen, suutari, poliisikonstaapeli, suntio ja postinkuljettaja. Eniten hänestä on merkintöjä poliisina, ehkäpä se oli hänen päätoimensa. Lisätulot muista toimista olivat varmaan isolle perheelle tarpeen. Henkikirjassa 1920 Elsa lienee edelleen kotona neljän nuorimman tyttären joukossa.

Seuraavaksi ollaan sanomalehtien varassa:

1922 Elsa Johanna Ojanen Tyrväältä hyväksyttiin Kuortaneen yksivuotiseen alkukouluseminaariin.

Lukuvuodeksi 1923 - 1924 valittiin Lavian kunnan Jokihaaran-Peränkylän alakansakoulun opettajaksi alakansakoulunopettaja Elsa Johanna Ojanen.

Lukuvuodeksi 1924 - 1925 hänet valittiin edelleen saman koulun opettajaksi.

1925 valitsi Hämeenkyrön kirkkoneuvosto kiertokoulunopettajaksi Elsa Ojasen Sammaljoelta.

1929 valittiin Ruoveden Vasun lastenkodin apulaisjohtajattaren vaalissa varalle alakansakoulunopettajar nti Elsa Ojanen Tyrväältä.

Elsa siis kouluttautui alakansakoulunopettajaksi ja toimi siinä työssä ainakin 1923 - 1925. Emme tiedä, tuliko hän kiertokoulunopettajaksi Hämeenkyröön. Ainakaan hän ei ilmeisesti muuttanut kirjojaan seurakuntaan. Ehkä opetushommat jatkuivat Laviassa tai Tyrväällä. Ruoveden varavalinta kertoo, että hän halusi viimeistään tuossa vaiheessa siirtyä työskentelemään lastenkodissa.

Vuonna 1931 Hämeenkyrön lastenkodin johtokunta valitsi talon apulaisjohtajattareksi Elsa Ojasen. 1934 hänestä tuli johtajatar. Lasten kunnioittama Elsa-täti jatkoi siinä tehtävässä vuoteen 1962, eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Geni-sukupuupalvelusta löytyy tieto, että Elsa Ojanen kuoli 1987.

 

 

Lisätietoja