Vuoden 1918 sodasta ja sotaa seuranneista tapahtumista olen kirjoittanut näissä teksteissä paljon. Niin paljon, että itsellenikin alkaa riittää. Kuitenkin kun uutta aineistoa tulee, tartun taas siihen. Kansallisarkisto julkaisee parhaillaan vankileirien vankikortistoja. Lahden vankileiri alkaa olla valmis, ja Tampereen vankileirin kortistoa on tulossa. Lahti on ehkä kyläisten kannalta keskeisin. Pakomatkalla olleet kyläläiset vangittiin Lahdessa. Myöhemmin heistä monet siirrettiin Hämeenlinnaan. Poikkeuksia toki oli. Sekasortoisissa oloissa osa harhautui muualle. Jotkut jäivät kotiinsa. Osa vangittiin vasta hiukan sodan jälkeen, ja heitä saatettiin kuljettaa monen leirin kautta.
Mitä vankikorteista voi toivoa löytävänsä? Ei kovin paljon uutta tietoa. Osittain korteissa kuitenkin on melko tarkkaa tietoa esimerkiksi leiriltä toiselle siirrosta, vapauttamisesta ym. Myös leirillä kuolleesta vangista voi löytyä jotain uutta siinä tapauksessa, ettei tämä koskaan ehtinyt valtiorikostuomioistuimen eteen. Tutkintatuomarin päätöksellä vapautui joitakin vankeja nopeasti mahdollisesti jonkun riittävän arvovaltaisen henkilön suosituksesta. Seuraavassa joitakin esimerkkejä.
Vanhimmasta päästä vankeja olivat Kalle Selkee ja Kalle Haukipää. Haukipää ei ollut osallistunut sotatoimiin eikä punakaartin päätöksentekoon, mutta lähti kuitenkin pakomatkalle välttääkseen sotaan joutumisen. Asiakirjoista ei käy ilmi, pelkäsikö hän punaisia vai valkoisia joukkoja. Hän sai hyvät suositukset mm. Gustav Estlanderilta. Hänet vapautettiin Lahden vankileiriltä heinäkuun alussa. Myös liki 60-vuotias Kalle Selkee vapautettiin heinäkuussa. Taavetti Kallio (Kalliomäki) kuoli leirillä heinäkuun loppupuolella. Jaakko Mäenpään kortista näkyvät valtiorikosoikeuden ja -ylioikeuden päätökset sekä siirto Riihimäen pakkotyölaitokseen maaliskuussa 1919.
Kun vapaaehtoisten tekemät hakemistot täydentyvät, on kortistoista helpompi löytää tuttuja nimiä.