Kyrön Sanomien numerossa 3 vuonna 1917 oli nimimerkki Hiskian teksti yllä mainitulla otsikolla. Hiskia oli joku työväenyhdistyksen toiminnassa mukana ollut, kuten kirjoituksesta käy ilmi. Mahdollisia ovat ainakin Frans Mustasilta ja Johannes Jokinen. Sama nimimerkki kirjoitteli muihinkin lehtiin.
Hiskia kertoi, että metsätyöt olivat käynnistyneet Haukijärvellä. Neptun-yhtiö oli tarjonnut Pakkasen metsästä massan ja tukin ajoa ja kaatoa. Hiskia kuitenkin kertoi paikkakuntalaisten menneen muillekin markkinoille töitä etsimään, ehkä parempien ansioiden toivossa.
Lainakirjastoja nimimerkki kertoi olevan paikkakunnalla kaksi, nimittäin kansakoululla ja työväenyhdistyksellä. Valitettavasti hän ei kerro enempää koululla olevasta kirjastosta. Työväenyhdistyksen kirjastosta hän mainitsee Yleisen historian kaksi nidettä, Suomen historian, Kodin lääkärin, tietosanakirjoja sekä kirjat Sosialidemokratian vuosisata ja Sosialismin historia. Arvatenkaan kahta viimeksi mainittua ei ollut koulun kirjastossa.
Luultavasti olen nähnyt noita tekstissä mainittuja tietosanakirjoja Kalle Salon jäämistössä. Jos oikein muistan, oli sarja alkanut ilmestyä 1905. Sen verran niitä selasin, että totesin maailman olleen tuolloin aika erilainen. Kumpaakaan maailmansotaa ei ollut vielä käyty. Valitettavasti pehmeäkantisten kirjojen kunto oli niin huono, että niiden pelastamiseksi olisi tarvittu ammattilaisen taitoja.