Tällä ja seuraavalla kerralla hiukan siitä, mitä kylässä ja kyläläisille tapahtui 90 vuotta sitten. Lähteenä on käytetty Hämeenkyrön Sanomien ja Paikallissanomien tuon vuoden numeroita.
Yli ajan rajan siirtyivät Ida Kukkola tammikuussa, Eeva Mäkelä helmikuussa, Elina Viitaniemi maaliskuussa, Matti (Vihtori Matias) Mäkinen maaliskuussa Lahden sotilassairaalassa, Kaarina Mustasilta maaliskuussa, Matilda Leivo maaliskuussa, Fanni Viitaniemi huhtikuussa ja Juho Heinonen lokakuussa. Heistä Eeva Mäkelä, Matti Mäkinen, Kaarina Mustasilta ja Fanni Viitaniemi olivat nuoria ihmisiä, muut olivat jo hiukan iäkkäämpiä.
Avioliittoon kuulutettiin työmies Aukusti Kankaansivu ja entisen talollisen leski Saima Palomäki, työmies Eero Katajisto ja palvelija Aino Ahola, tilallisen poika Lauri Laine ja talollisen tytär Elli Alavenetmäki Mouhijärveltä sekä tilallisen poika Aleksi Koivisto ja tilallisen tytär Anna Mäkinen. Anna Mäkinen, Aleksi Koivisto ja Lauri Laine olivat Viidanojankulmalta, Eero Katajisto merkittiin Kalkunmäkeen ja Aino Ahola Herttualaan. Aino Ahola oli lähtöisin Mustajärvenkulmalta. Aukusti Kankaansivu ja Saima Palomäki olivat vasta muuttaneet Hämeenkyröön ja Haukijärvelle.
Seurakunnasta muuttivat Toini Aho Kemiin, Arvo Mustajärvi perheineen Mouhijärven Uotsolaan, Maire Laakso Pohjois-Pirkkalaan, Irma Viitaniemi Tampereelle, Karl Estlander Iittiin, Rauha Kaunisto Tampereelle, Aarne Aaltonen (Viitaniemestä) Tampereelle, Lauri Laine Mouhijärven Venetmäkeen, Elli Lystilä (myöh. Mäenpää) Parkanoon, Onni Lammi (Peltoniemestä) perheineen Pohjois-Pirkkalaan ja Erkki Anttila Viljakkalaan.Toini Aho oli lastenkodin johtajatar. Maire Laakso oli Jaakko ja Hillma Varinin tyttärentytär.
Seurakuntaan muuttivat Johannes Nieminen perheineen Pälkäneeltä, Aukusti Kankaansivu sekä Saima Palomäki tyttärineen Kiikasta, August Rantanen perheineen Huittisista, Paavo Uusikulku Suodenniemeltä, Väinö Rajala perheineen Kalvolasta sekä Uuno Saarinen perheineen Lohjalta. Johannes Nieminen ja Uuno Saarinen toimivat Pakkasella tilanhoitajina, August Rantanen taas työnjohtajana.
Ensi viikolla lisää kylän tapahtumia.