Lehtiä selatessa näytti ensin siltä, ettei iltamia järjestetty 1934 lainkaan. Huhtikuussa kuitenkin niiden tarpeeseen herättiin. Niinpä työväenyhdistys järjesti sellaiset huhtikuussa, toukokuussa, syyskuussa, lokakuussa ja joulukuussa. Ryhdin iltamia vietettiin elokuussa (päivällä urheilujuhla), syyskuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Lisäksi Mustajärven pienviljelijäosasto pani elokuussa toimeen iltamat Kyröspohjan palokunnantalossa. 

Aina ei iltamissa mennyt niin kuin Strömsössä. Muutamia kyläläisiä tuomittiin syyskäräjillä juopumuksesta ja iltamarauhan häiritsemisestä.

Muitakin juhlia oli. Kalle Aleksius Mustajärvi täytti 60 vuotta, Maria Vilhelmiina Mäkelä samoin. Matilda Josefiina Ihantolalle vuosia oli kertynyt jo 80. Ei ole tiedossa, kuinka isosti heitä juhlittiin. Voisi kuitenkin arvella, että sukua ja naapureita oli koolla, ehkäpä sahtiakin tarjolla.

Myös huutokaupat keräsivät väkeä. Sellainen oli Peltoniemessä, jossa myynnissä oli myös T-Ford. Viitaniemessä myynnissä olivat myös rakennukset poissiirrettävinä sekä myöhemmin kasvavaa ruista. Ojaniemessä myytiin huutokaupalla kuusi lehmää ja sonni. Heinosella oli sekä heinähuutokaupppa että irtaimiston huutokauppa. Lisäksi lehti-ilmoituksella myytiin Pakkasella heiniä ja syöttökauraa, Valkamassa pian poikiva lehmä ja Kallioniemessä porsaita.

Uskonnollisista tilaisuuksista mainittakoon jumalanpalvelus koululla marraskuussa sekä kinkerit Peltolassa ja Metsäkirmolla kevättalvella.

Alakoulu alkoi toimia ja muuttui 1.8.1934 alkaen 36-viikkoiseksi. Syksyllä se aloitti 27.8, yläkoulu puolestaan 20.8. Lastenkodin johtajattareksi valittiin 21 hakijan joukosta Hilja Ester Siren Kiikasta. Lastenkodin saunarakennus annettiin urakalla tehtäväksi. Nuori virheetön ajohevonen haluttiin ostaa taloon, varsa puolestaan oli myytävänä.

Apteekkari Haapasen isokokoinen musta koira Pierre katosi, ja siitä pyydettiin ilmoituksia. Lehti ei kertonut löytyikö koira.

Joulunviettoon päästiin myös 1934, ehkä hiukan helpommissa tunnelmissa kuin edeltäneinä lamavuosina. Lainaan loppuun ensimmäisen säkeistön U. W. Walakorven joulurunosta: 

Syttyy yöhön soihdut kirkkahat,

talvenvalkoisina tienoot hohtaa,

saapuu vierahiksi unelmat, 

katse katseen, sydän toisen kohtaa.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran loppiaisen jälkeen.

Hyvää ja rauhallista joulua!

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.