Aluksi kuitenkin hiukan muuta asiaa. Olen pitkään halunnut päästä käsiksi ruotsalaiseen Sveriges dödbok-tietokantaan, johon on kirjattu Ruotsissa asuneiden kuolintiedot. Nyt Ruotsin Sukututkimusseura on julkaissut tietokannasta uuden version, joka on käytettävissä myös verkossa. Ilmaiseksi tosin vain tämän kuun 16. päivään saakka, ja kirjautua pitää. Jos siis jollakin on Ruotsiin hävinnyt sukulainen, nyt kannattaa pitää kiirettä. Pari kyläläisiä koskevaa tietoa löysin sieltä, ja päivitän ne sivustolle. Joskus kirjoitin blogissa Pakkasella työskennelleestä kuskista nimeltä Axel Larsson, joka oli Ruotsin kansalainen. Axel ja Fanny Larsson elivät elämänsä viimeiset hetket Svalövissä, missä Axel kuoli 1961 ja Fanny 1953.
Mutta nyt takaisin vuosien 1922 ja 1923 henkikirjoihin, tällä kertaa Heinijärveen ja Herttualaan muodollisesti kuuluneisiin kyläläisiin. Tässä luetteloa havainnoista.
Tyyne Ristilä oli piikana Ruusilla. Lauri Marjamäki oli renkinä Hämylässä.
Viitaniemessä asuivat vielä äitinsä kanssa Aina, Tilda, Eino ja Fanny.
Peltomaa oli vuokralla Mikko Arvid Heikkisellä, ei vielä omistuksessa, mikä saattoi johtua tilojen lohkomisten ruuhkasta. Myös Kaarle Högerman asui edelleen siellä.
Hilma Rajala ilmeisesti muutti 1922 pois äitinsä luota Rajalasta.
Kalle ja Jenny Ketola merkittiin Tättälän maalle, mutta tarkempaa tietoa tästä ei ole.
Erik ja Lydia Myllymäki ovat tulleet Santamäkeen 1922. Santamäki mainitaan vasta vuoden 1923 henkikirjassa.
Frans ja Iida Mäkinen ovat saaneet kiinnekirjan Yliviidanojaan 1913, samoin Kalle ja Matilda Laine Alaviidanojaan. Samuli ja Emma Metsäraukola omistivat Metsäraukolan maaherran päätöksellä vuodelta 1921. Kaarle ja Karoliina Mäkelä olivat saaneet maaherran päätöksen Mäkelästä 1922, samoin Kalle ja Alina Valkama Valkamasta. Kalle ja Aina Hakalalla oli kuvernöörin päätös vuodelta 1913. Juho ja Karoliina Mäenpäällä oli omistusoikeudesta tilaansa maaherran päätös vuodelta 1922. Jos oikein olen ymmärtänyt, tilan itsenäistyminen meni suurin piirtein järjestyksessä kauppakirja, lohkominen, maaherran/kuvernöörin päätös maarekisteriin merkitsemisestä, lainhuudot, kiinnekirja tilaan.
Niilo ja Iida Jaakkola olivat tulleet Linnusmäkeen 1922.
Iida Marjamäki lienee asunut vielä Marjamäessä.
Blogiteksteissä esillä olleet Lyydia Norrgård ja Miina Välimäki asuivat vielä Heinijärvellä, mahdollisesti Jokelassa ja Ristilässä.
Fiina ja Tyyne Jokela merkittiin irtolaisiksi, he todennäköisesti asuivat Pispalassa. Kylästä pois olivat muuttaneet myös Lyydia Kinkki ja Martta Koivisto.
Sitten Herttualan talojen vanhoille maille. Mustajärvenkulman Palomäen ja Koivulan kiinnekirjat olivat vuodelta 1920. Kalle Lindegren merkittiin Uusimäen osaviljelijäksi. Taavetti Suominen ja Kalle Mustajärvi on 1923 kirjattu talollisiksi, kuitenkin ilman viittausta virallisiin asiakirjoihin.
Taavetti ja Lempi Heikkilä asuivat itsellisinä Herttualassa. Tilda Mäenpää ja Väinö Rintala on merkitty irtolaisiksi Herttualaan. Ilmeisesti he asuivat ja työskentelivät muualla.