Jatkan aiemmin aloittamaani lastenkodin henkilökunnan tarkastelua. Tällä kertaa hiukan lastenhoitajista, keittäjistä ja siivoojista. Lastenhoitajia on tällä nimikkeellä työskennellyt lastenkodissa vasta vuodesta 1950 lähtien. Samaa työtä lienevät aikaisemmin tehneet ainakin palvelijattaret ja johtajattaren apulaiset. Kun ollaan sotien jälkeisessä ajassa, ei tietoja enää voi löytää Kansalliskirjaston digitoimien lehtien verkkohaulla. Niinpä tiedotkin jäävät selvästi vähäisemmiksi. Palaan asiaan, jos pääsen syksyllä tekemään hakuja yliopistokirjastojen sisäisessä verkossa.
1950 lastenhoitajiksi valittiin Eeva Nieminen Tyrväältä ja Anita Nieminen Mouhijärveltä. Kodinhoitaja Toini Nurmisto aloitti työnsä lastenhoitajana 1952. Hän oli hämeenkyröläinen. Seuraavana vuonna toimeen astui Aune Kulmala Tampereelta. Raili Saarinen tuli valituksi 1954. 1955 vuorossa oli Ritva Karikko Petäjävedeltä. Useimmat heistä viipyivät Haukijärvellä vain lyhyen aikaa. Pitempiaikaiset lastenhoitajat lastenkoti sai, kun Aila Jokilehto Ähtäristä ja Helinä Protkin Mätäsvaarasta valittiin 1956. Aila Jokilehto oli lastenhoitajana toiminnan loppumiseen asti, avioitui ja jäi seudulle. Helinä Protkin oli työssä 60-luvulle, avioitui Mouhijärvelle ja teki myöhemminkin sijaisuuksia. Liisa Kulmala Tampereelta toimi lastenhoitajana 1960-luvulla. Vielä on mainittava Jämsässä syntynyt Hertta Laakkonen, joka lienee tullut taloon 1950-luvun alkupuolella ja viihtyi siellä vuoteen 1967.
Ensimmäinen nimeltä mainittu keittäjä oli Hilma Palomaa. Hän tuli työhön 1932. Hän oli jo aiemmin asunut Haukijärvellä, kuten sukunimikin kertoo. Hän pysyi talossa vuoteen 1944, jolloin toimeen valittiin neiti Eloniemi. 1952 keittäjäksi valittiin Saara Majanen. Todennäköisesti hän oli Suodenniemeltä. Hän eli lähes 100-vuotiaaksi. Hänet on haudattu Suodenniemelle. 1954 johtokunnan pöytäkirjassa mainitaan keittäjä Jalonen. Maila Jalonen (os. Vehkaoja) oli lähtöisin Ruovedeltä. Ritva Holmalalla ja Bertta Matikaisella oli kummallakin aiempi kytkentä kylään. 1959 toimeen valittiin mouhijärveläinen Eeva-Liisa Siren. 60-luvun alussa keittäjiä oli kaksi, toiseksi valittiin Marjatta Ahoniemi. Hän oli töissä vielä avioiduttuaankin, todennäköisesti vuoteen 1967.
Siivoojia on johtokunnan pöytäkirjoissa nimetty melko vähän. Heillä kaikilla on aiempi kytkös kylään.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.