Tänään palaan viisi vuotta vanhaan tekstiin. Tulin nimittäin katsoneeksi, onko Huittisten kirkonkirjoja digitoitu lisää. Onhan niitä, ja viimeisin rippikirja kertoo, että suutari Johannes Keskinen muutti perheineen Helsinkiin 1914.  Helsinki on siitä hankala paikka, että 1900-luvun kirkonkirjoja ei ole digitoitu. Mutta niitä korvaa osittain poliisilaitoksen osoiterekisteri, josta kaupunginarkisto lähetttää kopiot sähköpostiin nopeasti ja vieläpä ilmaiseksi. Niinpä saamme tietää, että jalkinetyöntekijä Johannes Keskinen tuli Helsinkiin vuoden 1913 lopussa. Hän asui useassa osoitteessa, mikä oli tuon ajan työläisperheillä yleistä.

Myös Ida Keskisellä oli oma kortti, mikä on hiukan outoa, sillä perhe merkittiin yleensä miehen korttiin. Osoitteetkaan eivät ole samoja, Ida näyttäisi asuneen kahden ensimmäisen lapsen kanssa lähellä Johannesta, mutta ei ainakaan koko aikaa samassa osoitteessa. Perhe on kuitenkin kokonaisuudessaan myös Johanneksen kortilla. Ehkä kyse on vain rekisterinpitäjän epätarkkuudesta. Idan kortin mukaan perhe on muuttanut Helsingistä kesällä 1918. Todennäköisesti Hämeenkyröön.

Kun ollaan vuodessa 1918, kannattaa aina tarkistaa valtiorikosoikeuksien aktit. Johannekselle ei sellaista näytä olevan. Mutta hänet kyllä mainitaan vankikortissa. Ellei sitten ole ollut olemassa toinen 36-vuotias jalkinetyöntekijä Johannes Keskinen Helsingistä. Ei täysin poissuljettua sekään. Kortin mukaan hänet oli vangittu Lahdessa ja tuotu Santahaminaan. Kortissa mainitaan keuhkotauti. Ehkä hänet on vapautettu ennen valtiorikosoikeuden eteen joutumista, tai sitten akti on vain joutunut hukkaan. Osoitekortin merkinnät päättyvät hänelläkin vuoteen 1918, joten Santahaminasta päästyään hän lienee suunnannut Hämeenkyröön.

Edelleen jää epäselväksi se, asuivatko he Huittisten ja Helsingin lisäksi myös muualla. Todennäköisesti, sillä 1911 syntynyttä Helmiä ei Huittisten rippikirjassa ole. Hämeenkyrön vuodet on sivustolla ja aiemmassa blogitekstissä aika tarkkaan selvitetty, aivan loppua lukuun ottamatta. Näyttää nimittäin siltä, että perhe hajosi vuoden 1925 aikoihin. Ida ilmoitti tuolloin, ettei Johannes huolehtinut lapsista. Syytä emme tiedä. Johannes kuoli Tampereella verensyöksyyn, joka lienee aiheutunut keuhkotaudista. Keukotauti merkittiinkin hänelle Hämeenkyrössä kuolinsyyksi. Tampereella vierasseurakuntalaisten haudattujen luettelossa on Johanneksen kohdalla merkintä köyhäinhoidosta. Ilmeisesti sairaus oli saanut yliotteen.

Ei ollut elämä helppoa 100 vuotta sitten, jos se ei aina ole sitä nykyäänkään.

 

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.