Blogi
Maatalous koneellistui (blogi)
Vuodesta 1910 lähtien on Suomessa suoritettu noin 10 vuoden välein maatalouslaskentoja. Tämän sivuston lähteinä niistä on käytetty kahta, 1910 ja 1929 - 1930 suoritettuja maataloustiedusteluja. Jostain syystä Hämeenkyrön laskentatiedot vuodelta 1920 puuttuvat. Niitä ei ole sen paremmin Hämeenlinnan maakunta-arkistossa, jossa edellä mainitut ovat kuin kunnan arkistossakaan. Varsinkin vuosilta 1929 - 1930 kerätyt tiedot olivat aika yksityiskohtaiset, kuten kaksisivuisen lomakkeen kääntöpuoli osoittaa. Kalle Haukipäällä, joka tiedot Haukijärveltä keräsi, on siis riittänyt kiertämistä ja lomakkeiden täyttämistä.
Jo 1910 oli muutamissa taloissa koneita apuna. Ne olivat hevosvetoisia. Pakkasella oli höyrykone voimanlähteenä. Vuoteen 1930 mennessä oli osa kylästä jo saanut sähköt. Niinpä muutamassa talossa ainakin puimakone toimi sähkömoottorin käyttämänä. Edelleen tärkein voimanlähde oli hevonen. Vain Pakkasella oli traktori. Tilastosta kuitenkin näkyy, että 20-luvulla itsenäistyneet torpat olivat hankkineet koneita, kun niiden viljelypinta-ala oli kasvanut. Koneita oli myös yhteisomistuksessa, tilastossa ne oli jaettu osiin. Yhteisomistusta lienee ollut myös muiden kylien talojen kanssa, koska laitteiden summaksi Haukijärveltä ei aina näytä muodostuvan kokonaislukua.
Sodan jälkeen rupesivat haukijärveläiset viljelijät hankkimaan traktoreita. Muistitieto kertoo, että Yliviidanojalle sellainen ostettiin 1948 tai 1949 ja Alaviidanojalle 1952. Peltomaassa oli autosta rakennettu traktori 40- ja 50-lukujen taitteessa. Kun tuonti vapautui 50-luvun lopulla, alkoivat traktorit yleistyä.
Helaavalkeilla (blogi)
Hämeenkyrön Sanomien juttu helaavalkeasta Sikomäessä sai selvittämään tätä jo melkein unohtunutta tapaa. Itse asiassa olin kuvitellut, ettei enää olisi elossa ihmisiä, jotka ovat olleet mukana tällaisessa helluntain tai helatorstain vietossa. Sellainen kuitenkin löytyi läheltä. Isäni muisteli olleensa lapsena 30-luvulla Herttualassa Ristimäkeen vievällä tiellä poltetuilla valkeilla. Väkeä sinne kertyi kokon ääreen omin eväin lapsista vanhuksiin. Tanssia ei paikalla ollut eikä juuri muutakaan ohjelmaa. Kyse oli keväisestä yhdessäolosta.
Isäni muisti myös, että Salomäen metsän keskellä olleella aukealla moisiolla valkeaa poltettiin ainakin kerran sota-aikana. Sielläkään ei voinut tanssia, mutta piirileikkejä mentiin laulun tahdissa. Kyse lienee ollut huvikiellon vuoksi hyvässä piilossa järjestetystä tilaisuudesta. Varmaankin kevät oli ollut melko märkä. Moisio ei nimittäin ollut hirveän suuri, kuivalla säällä tuli olisi voinut levitä metsään.
Helaavalkeita on varmaan poltettu muuallakin Haukijärvellä. Olisi hauska kuulla paikoista tarkemmin. Oma arvaukseni on, että eri kulmakunnilla - Viidanojankulmalla, Parilassa ja Mustajärvenkulmalla - on ollut omat valkeansa. Laittakaapa siis kommentteja, missä helaavalkeita on poltettu ja milloin viimeksi. Samalla voisi mainita myös juhannuskokkopaikoista. Tietääkseni mitään koko kylän yhteistä kokkopaikkaa ei ole ollut.
Kilpailutusta ennen vanhaan (blogi)
" Urakka Huutokauppa joka pidetään keskiviikkona tämän Helmikuun 20 päivänä kello 10 e pp Hämeenkyrössä Haukijärven Kansakoululla tarjotaan mainitun Koulun päärakennuksen kruntin kaivaminen ja sannan veto ja rakennus ja perustuskivien ottaminen ynnä paikalle tuominen ja kivijalan valmiiksi tekeminen. Ja tarjotaan vähimmän vaativalle rakennusaineitten, Hirsien Piirujen Lautaen ja Katto päreitten hankkiminen ja paikalle laittaminen tämän talven ajalla. Hyväksyttävät takaukset vaaditaan työn kelvollisuudesta ja Ennakko rahojen saamisesta. Rakennustoimikunta pidättää mietintäajan hyväksyä eli hyljätä tarjoukset. Rakennustoimikunta." Hämeenkyrön kirkkokuulutukset 1901, kuulutettu 10.2.1901 ja 17.2.1901
Hämeenkyrön kirkkokuulutukset 1900
"Kuulutus. Hankintahuutokauppa pidetään kunnan kokoushuoneella Suomelassa lauvantaina ensi lokakuun 5 p:nä alkaen klo 14 (2 ip), jolloin täkäläiseen kunnallis- ja lastenkotiin otetaan seuraavat määrät viljaa y.m. elintarpeita: rukiita 150 hl, ohria 20 hl, vehniä 13 hl, kauroja 30 hl, herneitä 3 hl, perunoita 150 hl ja raavaanlihaa 800 kg. Ehdoista ilmoitetaan lähemmin huutokaupan alussa. Oikeus tehtyjen tarjousten hyväksymiseen tai hylkäämiseen nähden pidätetään. H:kyrössä lokak. 21 p:nä 1929. Köyhäinhoitolautakunta." Ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa 1929
Uutisia 100 vuoden takaa (blogi)
Lehdissä julkaistut uutiset olivat 100 vuotta sitten yleensä huonoja, kuten ne ovat nykyäänkin. Onnettomuuksia, rikoksia ja muita ikäviä tapahtumia käsiteltiin tuolloinkin ja usein käsittely oli varsin seikkaperäistä. Yksityisyyden suoja ei ollut tuolloin kovin korkeassa kurssissa. Useimmiten asianosaisten nimet kerrottiin. Aamulehti julkaisi lauantaina 18.12.1915 seuraavat kaksi haukijärveläisiä käsittelevää onnettomuusuutista.
"Lapsi polttanut itsensä. T. k. 8 pnä poltti itsensä pahoin palstatilallisen V. Kanervan 5:llä vuodella oleva poika Kalkunmäen kylässä. Sillä aikaa, kun äiti oli askareillaan ulkona, kaasi poika pesän suussa olevan pannullisen kiehuvaa vettä päällensä, jolloin jalat, varsinkin toinen, paloivat pahasti. Lapsi saa maata vuoteessa isomman aikaa."
"Tapaturma metsässä. Kun t. k. 11 pnä Haukijärvellä torpp. V. Kukkolan pojat olivat metsässä halkoja hakkaamassa, meni heidän luoksensa myöskin nuorin pojista. Sattui silloin niin onnettomasti, että hänen mentyään puuta halkaisevan veljensä taakse, tällöin kirves katkaisi pojan nenänorren silmien alapuolelta. Loukkaantunutta lähdettiin heti viemään lähellä olevaan Haukipään torppaan ja sieltä lääkärin apua saamaan. Lääkäri H. Vuorinen sitoi vamman."
Onneksi molemmat pienet potilaat selvisivät. Lapset olivat aiemmin aika paljon keskenään. Isompien piti vahtia pienempiä. Aikuisilla oli yleensä töitä niin paljon, etteivät he ehtineet lasten leikkejä seuraamaan. Toisinaan palkattiin joku keskenkasvuinen lapsenvahdiksi. Siihen nähden lapset selviytyivät yllättävänkin vähillä vakavilla tapaturmilla.
Talonnimet ja sukunimet (blogi)
Kun katsoo Haukijärvi-sivuston talojen luetteloa, huomaa siinä tiettyä epäjohdonmukaisuutta. Salomäessä asui Ihantolan perhe, mutta Sillanpää onkin sukunimi, tilan nimi on Ihantola. Samanlaista vaihtelua on muissakin kohdissa. On käytetty myös molempia niin, että sukunimi on sulkeissa. Valinta on ainakin suurimmaksi osaksi tietoinen. Se on tehty, jotta lukijat helpoimmin löytäisivät etsimänsä.
Vanhoilla kantataloilla ja torpilla, osittain mäkituvillakin, oli omat vakiintuneet nimensä, jotka säilyivät kyläläisten puheissa, vaikka omistajat vaihtuivatkin. Tilat - yleensä myös itsenäistyneet vuokra-alueet - oli merkitty näillä nimillä maarekisteriin. Sukunimilaki tuli Suomessa voimaan ensimmäisen kerran 1921. Jo sitä ennen oli pyritty sukunimen käyttöön, koska Liisa Matintyttäriä oli ajan oloon vaikea erottaa muista samannimisistä. Sukunimi kuitenkin vaihtui helposti. Kun muutettiin taloon tai torppaan, ruvettiin käyttämään sen nimeä sukunimen tapaan. Näin tuli Josua Honkolinista Josua Suoja. Torpasta maailmalle lähtenyt nuori mies tai nainen saattoi ottaa käyttöön muun kuin kotinsa nimen. Kalle Linnusmäki (nuoremmasta) tuli ensin Kalle Wiitaoja, myöhemmin mahdollisesti Kalle Salo. Suuri vapaus sukunimien ottamisessa johti siihen, että veljeksille tuli eri sukunimi. Tästä esimerkkinä vaikkapa Selkeen (Selkee, Laakso), Mäkelän (Mäkelä, Haukipää), Maatialan (Maatiala, Aalto), Rintalan (Rintala, Nurmi, Aalto) ja Ihantolan (Ihantola, Salomäki) veljekset.
Luultavasti nimenantoon osallistuivat joskus myös papit. Muuten on vaikea selittää, miksi supisuomalaiset saivat ruotsinkielisiä sukunimiä erityisesti muuttaessaan teollisuuspaikkakunnille. Näitä sitten 1900-luvun alussa suomennettiin. Kyläläisistä Grönvallit muuttivat nimensä tuolloin Kanervaksi. Gertrud Lindenistä tuli Kerttu Lehtosalo. On mahdollista, että hänellä on ollut ruotsinkielisiä sukujuuria ja suomenkielisen nimen ottaminen on johtunut aatteellisista syistä.
Opettaja Lehtosalo kirjoitti koulun matrikkeliin Mäkelän lapsille nimeksi Koskela. Monissa muissakin asiakirjoissa esiintyy talonnimiä sukunimen tapaan. Laki teki sukunimestä pysyvän ja vähitellen virallisissa asiakirjoissa ruvettiin käyttämään oikeita sukunimiä. Totuttuihin tapoihin se ei kuitenkaan vaikuttanut. Koivulan Erkki, Lehtolan Elma, Peltolan Viljo, Karhulan Jaakko tai Santamäen Kalle olivat nimiä, joita käytettiin vielä 60-luvulla yleisesti, vaikka heillä kaikilla oli muu sukunimi. Vanhemmilla kyläläisillä talonnimien käyttö on säilynyt tähän päivään saakka. Nuorempien ja kylään muualta muuttaneiden voi olla joskus vaikea tietää, kenestä puhutaan.