Olen joskus aiemminkin kirjoittanut Amerikan mantereelle "kadonneista" kyläläisistä. Viikonvaihtessa olivat Findmypast-palvelun tietokannat vapaasti käytettävissä. Pakkohan ne oli tarkistaa. Tällä kertaa keskityin etsimään erityisesti Taavetti Oskari Huhtalaa. Kuten arvata saattaa, on Huhtala-nimisiä siirtynyt Amerikkaan paljon, erityisesti Pohjanmaalta. Lisäksi tulevat vielä väärin kirjoitetut nimimuodot. Huntala on todennäköisesti jotain muuta, mutta onko se Huhtala, Hautala vai jokin muu. Oli siis pakko ottaa etunimi mukaan. Niinpä etsin Taavetti, David ja Oscar Huhtalaa. 

Työmies Taavetti Oskari Huhtala Heinijärveltä (s. 13.4.1887) on ottanut esteettömyystodistuksen passia varten 29.10.1913. Tämä selviää Hämeenkyrön nimismiehenarkiston luettelosta. Määränpääkseen hän on ilmoittanut USA:n. Passi on varmasti annettu juuri tuolla nimellä eikä esimerkiksi Kataistolla tai Lammilla, jotka asuinpaikan mukaan myös olisivat mahdollisia. Hänen on täytynyt matkustaa vuoden 1913 lopulla tai alkuvuodesta 1914. Mutta lähtikö hän matkaan?

Ketään Taavetti (tai David) Huhtalaa eivät matkustajaluettelot tunne. Oskar Huhtala-nimisiä on liikkeellä ollut useampia, mutta heidän matkustusaikansa ei sovi meidän Oskarimme passin hankintaan. Oletetaan nyt kuitenkin, että hän matkusti, mutta ei jostain syystä - esimerkiksi nimen kirjoitusasun takia - ole luetteloista löydettävissä. Yhdysvalloista parhaita lähteitä ovat avioliittoasiakirjat ja maailmansotien aikaan laaditut kutsuntakortit, joita tehtiin myös siirtolaisista. Edellisissä on usein vanhempien nimet mainittu, jälkimmäisissä taas tarkat syntymäajat. Kenenkään tarkistamani Oskarin tiedot eivät täsmänneet. Minnesotassa on 1915 avioitunut Oscar Huhtala Aino Marttilan kanssa. Olen kuitenkin näkevinäni nimikirjoituksessa J-kijaimen toiseen etunimeen viitaten. 

Alan yhä enemmän kallistua sille kannalle, ettei Taavetti Oskari syystä tai toisesta lähtenyt Amerikan mantereelle. Sen puolesta puhuu myös, ettei häntä ole merkitty vuoden 1915 henkikirjassa Heinijärvelle. Tuohon aikaan henkikirjaan kirjattiin myös Amerikkaan siirtyneet. Mahdollista tietysti on, että hän teki vain pikavisiitin ja palattuaan asettui muualle. Tai jos hänellä kävi oikein huono tuuri, hän sairastui ja kuoli ehtimättä jättää jälkiä amerikkalaisiin rekistereihin. Niinhän tapahtui Keskisen veljeksille Kanadassa.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.