Arkistolaitos on avannut kaikkien luettaviksi digitoimiaan vuoden 1918 traagisiin tapahtumiin liittyviä aineistoja. Esittelen niistä seuraavassa kolme lyhyesti. Ne voivat kiinnostaa sukuaan tutkivia, mutta myös kylän historiasta kiinnostuneita. Monta kylässä joskus asunutta aineistoista löytyykin. Palaan ehkä joidenkin kohtaloihin myöhemmin näissä teksteissä. Lisätietoa aineistoista voi etsiä arkistolaitoksen Portti-palvelusta.
Helppokäyttöisin näistä kolmesta on valtiorikosylioikeuden aktien muodostama aineisto. Siitä voi hakea tietoa kirjoittamalla etsimänsä henkilön sukunimen (alempaan) hakukenttään Digitaaliarkiston hakupalvelussa. Eteen avautuu luettelo kyseisen sukunimen omistajista, jotka ovat vieneet tapauksensa valtiorikosylioikeuden ratkaistavaksi. Jos oikea henkilö löytyy listasta, saa näkyville esimerkiksi virkatodistuksen, alemman oikeusasteen käsittelystä muodostuneet asiakirjat ja kotipitäjän suojeluskunnan lausunnon henkilöstä. Vaikka nimi olisi yleinen, ei erehtymisen vaaraa juuri ole, sen verran tarkat tiedot syytetyistä on.
Hiukan enemmän etsimistä vaatii sotavankilaitoksen vankikortiston käyttö. Jonkun aikaa haarukoimalla sieltäkin henkilön löytää, mikäli hänestä on kortti tehty. Käsitykseni mukaan ihan kaikista vankileireillä olleista ei korttia ole tehty tai sellaista ei ole säilynyt. Korteilla on paljon vähemmän tietoa kuin edellä mainituissa akteissa. Onkin syytä olla tarkkana, jos etsii hyvin yleistä nimeä.
Arttur Pettersson kuoli Hämeenlinnan vankileirillä heinäkuussa 1918. Hän oli perheetön, siksi uskallan julkaista kuvan hänen vankikortistaan. Lähde: Digitaaliarkisto
Viimeinen aineisto koostuu valtiorikosoikeuksien eri osastojen tuomioluetteloista. Niissä on mainittu henkilön nimi, kotipaikka, syntymäaika, rikos, josta häntä syytettiin ja annettu tuomio. Osastoja oli paljon ja luettelot sisältävät yleensä satoja nimiä. Yhden ihmisen etsiminen niistä on aikaa vievää. Eniten hämeenkyröläisten asioita käsiteltiin Tampereen (osastot 17 - 21, 52, 56 - 61, 144), Hämeenlinnan (osastot 9, 10, 40 - 50, 54, 55, 59, 100 - 102, 110) ja Lahden (osastot 71 - 76, 121 - 132) valtiorikosoikeuksissa.
Aineistoissa on osittain samoja henkilöitä. Alemmassa oikeusasteessa vapautetut, ehdonalaiseen vankeuteen tuomitut tai leireillä kuolleet eivät välttämättä vedonneet tuomioistaan ylioikeuteen. Valtiorikosoikeuksiin tuotiin syytettyjä myös kotoa, joten kaikki eivät olleet vankileireillä. Sikäli on perusteltua käydä läpi kaikki aineistot.