Palataan vielä hiukan Kanervan perheen vaiheisiin. Anna Kanervan sisarentytär Helena Laurinsalo on käsitellyt perhettä myös toisessa julkaisussaan. Siinä hän viittaa kirjeeseen, jonka lähettäjä kirjoittaa "... se Kanervan Ville kanssa vahetti taloo, se sai Haukijärvellä Maatialan ja antoi nämä huoneensa ja 1000 Smk". Tulkitsen tuon niin, että Kanervat ja Maatialat vaihtoivat asumuksia. Tutkitaan, mitä asiakirjat kertovat asiasta.
Helena Laurinsalo oli nähnyt vuokravälikirjan, jolla Aleksi Poussa vuokrasi 1905 Ville Grönvallille (Kanervalle) 5,5 aaria tonttimaata 25 vuodeksi. Koska vuokra-aika alkoi jo 1903, oli asiasta ilmeisesti ensin tehty suullinen sopimus. Tälle tonttimaalle nykyisen Harjutien varrelle Ville Kanerva rakensi talon, jonka hän 1908 tehdyllä kauppakirjalla myi Vilhelm Katajalle. Ei siis Maatialalle. Henkikirjojen ja kansakoulun oppilasluettelon mukaan Kanervat kuitenkin muuttivat Haukijärvelle vasta vuonna 1912. Ilmeisesti Kanervat rakensivat tai ostivat jonkin toisen talon Kyröskoskelta. Sen talon he sitten mahdollisesti myivät Maatialoille.
Katsotaan vielä, mitä Matilda Maatialan perukirja kertoo talokaupoista. Siinä kerrotaan, että Ville Maatiala oli vuoden 1913 alussa velkaa Maatialan palstatilasta 850 markkaa. Tilan kauppahinta oli ollut 2600 markkaa. Ostohetkellä Kanervat olivat maksaneet tilasta 1700 markkaa. Maksu voisi hyvin pitää sisällään talon vuokratontilla Kyröskoskella. Taloa ei kuitenkaan kauppakirjassa mainita. Perukirjan omaisuusluettelossa on hiukan epämääräinen huonerakennukset-sana ja vähennysluettelossa tonttivero Poussalle. Jokin talo vuokratontilla Maatialoilla lienee Kyröskoskella ollut. Käytettävissä olevista asiakirjoista ei varmaksi selviä, oliko se Kanervan perheen entinen talo.
Lähteet:
Helena Laurinsalo, Talot piipun juurella, ISBN 952-91-0609-2
Helena Laurinsalo, Erään perheen elämästä, Kyröskosken kansalaisopiston sukututkimuspiirin julkaisu nro 2