Vanhoja lehtiä on mukava selata. Ryhdyin katsomaan, mitä Historialliseen sanomalehtikirjastoon tallennetut lehdet kertoivat Haukijärvestä 1890-luvulla. Hakusanoja piti muistaa käyttää monipuolisesti.
Ehkä suurin uutinen oli päätös perustaa koulu kylään. Se oli noteerattu muun muassa Hämäläinen-lehdessä 12.3.1898. Koulun asioita olikin sitten lehdissä usein. Opettajien valinnat, rahoitus ja hankinnat toivat Haukijärven nimen esille ainakin Aamulehdessä ja Suomen Wirallisessa Lehdessä sekä sitä vastaavassa ruotsinkielisessä Finlands Allmänna Tidning-julkaisussa.
Tieasiat olivat usein esillä kuntakokouksessa, erityisesti Parilan tien parantamista pohdittiin tuolla vuosikymmenellä. Marraskuun 11. päivä 1895 päätti väliaikainen kuntakokous, että tie korjataan kunnan yhteisillä varoilla siten, että ensiksi Parilan, Pukaron, Haukijärven ja Herttualan kylät vedättävät santaa 50 kuormaa manttaalista. Asiasta kertoi Tampereen Uutiset 13.11.1895.
Kunnallislautakunta puolestaan päätti 4.5.1896 valita kuntaan puhtauden tarkastajat kolmeksi vuodeksi. Haukijärven piiriin sellaisiksi valittiin talolliset Oskar Äärilä ja Viktor Pussi. Asiasta kertoi Tampereen Uutiset 14.5.1896. Valitettavasti uutisesta ei käy ilmi tarkastajien toimenkuva.
Kuten arvata saattaa, oli Richterin perhe muita kyläläisiä enemmän esillä lehdissä. Suomen Wirallinen Lehti kertoi 23.5.1896, että Hänen Majesteettinsa Keisari oli "suvainnut armossa suoda Turun ja Porin läänin 3:nen piirin virkatalojen tarkastajalle Josef Richterille hopeamitalin, jossa on kirjoitus "uutteruudesta", kannettavaksi rinnassa St. Annan ritarikunnan nauhassa". Myös Paul Richterin kihlaus Evelyn Cookin kanssa Chicagossa ja Jenny (Vivi) Richterin toiminta valokuvaajana oli noteerattu lehdissä.
Pienen hetkensä julkisuudessa saivat kutsuntaikään tulleet nuoret miehet. Niinpä Tampereen Sanomissa kerrottiin 1.4.1896, että 1874 syntyneiden Juho Iwar Heinon Haukijärveltä sekä Juho Aleksis Metsäsen, Juho Iwar Santamäen, Kaarle Oskar Alaviidanojan, Nestor Palonmaan Heinijärveltä ja Kaarle Aleksius Mustajärven Herttualasta piti saapua Ikaalisten kirkonkylän Rahkolan taloon maanantaina ja tiistaina 1. ja 2. kesäkuuta klo 9 kutsuntaan ja arpomiseen. Mitä pienemmän numeron arvonnassa sai, sitä todennäköisemmin joutui kolmeksi vuodeksi vakinaiseen väkeen. Muut selvisivät 90 päivän harjoituksilla reserviläisinä.