Kulkuneuvoja-sivulla on käsitelty kyläläisten omistamia autoja. Taannoin Turussa käydessäni löysin maakunta-arkiston kokoelmista hiukan lisätietoa autoilijoista. Tiedot ovat peräisin Hämeenkyrön nimismiespiirin arkistosta, jossa oli luetteloita rekisteröidyistä ajoneuvoista 20- ja 30-luvuilta sekä ajonkortin hankkineista 1930-luvulta. Rekisteröinnissä oli sellainen erikoisuus, että monet laittoivat autonsa rekisteriin vain osaksi vuotta, esimerkiksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Ilmeisesti talvikuukausina ei ajeltu, joko teiden kunnon tai ajoneuvon kylmyyden takia.
Autonsa ovat rekisteröineet seuraavat kyläläiset: Julia Estlander Maxwell- ja Buick Touring-merkkiset autot 1925, Tauno Erkkilä Fordin 1928, Uuno Saarinen Oldsmobilen 1935 ja Sven Jokinen Chevroletin 1937. Lisäksi luettelosta käy ilmi, että Väinö Ahlfors Herttualasta myi DKW:nsä Kalle Kallioniemelle vuoden 1927 aikoihin. Pakkasella oli 30-luvun alussa Ford-merkkinen kuorma-auto. Hugo Sillanpää ajeli Harley Davidsonilla 30-luvun alussa. Luettelo ei välttämättä ole täydellinen, sillä se alkaa vuodesta 1925.
Ajokortteja suorittivat 30-luvulla Onni Mustasilta, Hugo Sillanpää, Armas Viidanoja, Sven Jokinen, Uuno Saarinen, Kalle Sulin ja Niilo Järvinen. Hugo Sillanpään ja Uuno Saarisen kortit olivat yksityisautoilua varten, muut suorittivat ammattikuljettajan tutkinnon. Kuorma-autokortti oli Armas Viidanojalla, Sven Jokisella, Uuno Saarisella, Kalle Sulinilla ja Niilo Järvisellä. Tämäkään luettelo ei liene täysin kattava. Kortin voi varmaan hankkia muualtakin kuin Hämeenkyröstä. Jonkunhan on täytynyt ajaa Pakkasen kuorma-autoa. Yllä mainituista ei kenelläkään ollut siihen oikeuttavaa lupaa 1932, kun auto mainitaan rekisteritiedoissa.
P.S. Ne, jotka lukevat Hämeenkyrön Sanomia, huomasivat varmaan tiistain lehdessä uutisen Haukijärveltä 90 vuoden takaa. Taisi 20-luku olla hiukan levotonta aikaa: kaksi sivustolla kuvattua puukkotappelua sattuivat myös tuolla vuosikymmenellä.