Tänään tarkastelemme, mitä Haukijärvellä tapahtui 1923. Uutiset ovat taas peräisin Hämeenkyrön Sanomista. Kuolleita oli kylässä vain yksi, Peltomaassa asunut Kaarle Högerman. Tosin on huomattava, että seurakunnan ilmoitusten julkaiseminen ei tuolloin välttämättä ollut ihan säännöllistä. Avioliittoon kuulutettiin Johannes Jalonen ja Hilma Tuominen, Frans Söderling ja Tyyne Jokinen sekä Viljo Heinäkoski Mouhijärveltä ja Selma Erkkilä.

Huutokauppoja pidettiin myös kyseisenä vuonna. Mäkelässä myytiin irtaimistoa omistajan vaihtumisen vuoksi. Malakias Mäkelästä tuli tilan isäntä. Santamäessä huutokaupassa myytiin koko tila. Peltomaassa taas huutokaupattiin Kaarle Högermanin jäämistöä. Kalle Ketola puolestaan ilmoitti kahdeksanvuotiaan tammahevosen olevan myynnissä Mäkelässä.

Ajan ilmiöt näkyivät myös näissä pienissä uutisissa. Vuodesta 1918 oli kulunut sen verran aikaa, että pahin katkeruus alkoi helpottaa. Niinpä lehti tiesi kertoa, että Haukijärven työväenyhdistys oli taas toiminnassa ja hiljattain perustettu urheiluseura Ryhti järjesti kilpailuja ja iltamia. Kalle Haukipää tuli valituksi kunnanvaltuustoon ja Frans Mustasilta taksoituslautakuntaan.

Kieltolaki oli tullut voimaan. Ihan kaikki eivät kuitenkaan jaksaneet sitä noudattaa. Eräs kyläläinen sai sakkoja laittoman viinan ("korpirojun") hallussapidosta ja toinen taas pahoinpitelystä, jossa siinäkin lienee alkoholilla ollut osuutensa.

Torpat olivat itsenäistymässä. Turun maanjako-oikeus kokoontui Pakkasella käsittelemään niitä itsenäistymisasioita, joissa isäntä ja torppari eivät päässeet yksimielisyyteen eikä vuokralautakunnan suosituskaan kelvannut.

Kun Pukara oli liitetty Mouhijärveen, siirrettiin Haukijärven kinkerialueeseen Tiipiän alue ja ne Heinijärven asumukset, joista oli Haukijärvelle lyhyempi matka kuin Heinijärvelle. Peltoniemessä pidettiin kiertokoulua.

Lopuksi kurkistus naapurikylän puolelle. Herttualaan perustettiin VPK, joka sittemmin vieraili sammutustehtävissä Haukijärvelläkin. Myös sen kesä- ja muut juhlat vetivät väkeä kylärajojen yli.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.