Kansan Lehdessä julkaistiin 17. kesäkuuta 1908 seuraava ilmoitus:

Toivottavasti en loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia julkaisemalla tämän ilmoituksen, jonka laatijaa on mahdoton selvittää.

Mitä tiedämme Kaarlo Niemisestä? Hän toimi suutarin ammatissa. Vielä vuoden 1906 aikaan hänellä oli talo (ei tonttia) Mustajärvenkulmalla Palomäen lähellä. Toisaalta hän oli solminut torpankontrahdin Josua Suojan kanssa vuoden 1902 aikoihin. Oliko hän siis siirtänyt rakennuksensa Mustajärvenkulmalta Suojan maalle? Vai kenties rakentanut kokonaan uuden talon? Entä mihin rakennus joutui tuon jälkeen? Ellei kyseessä ole myöhempi Vuoren talo, ei kylästä oikein tuntuisi löytyvän sopivaa rakennusta. Vai onko jonkin talon rakenteissa yli satavuotiaat Niemisen talon hirret?

Rippikirjojen mukaan Niemisen perhe siirtyi Haukijärvelle vasta 1907 ja asui siellä vielä 1911. Tosin tuolloin ei enää välttämättä haettu muuttokirjaa heti toiseen seurakuntaan siirryttäessä. Oman seurakunnan sisäiset muutot sen sijaan pitävät kohtuullisen hyvin paikkansa. Kun Frans ja Miina Koskinen (Sillanpää) muuttivat Heinijärvelle 1907, olisi myöhempi Vuoren talokin mahdollinen myyntikohde. Tätä tukisi myös se, että seuraava asukas Frans Vihtori Mäkinen oli Aleksandra Niemisen veli. Frans Koskinen solmi kontrahtinsa Suojan kanssa juuri 1902, ehkä se vain siirtyi myöhemmin Niemiselle. Onkohan talossa ollut kolme tulisijaa, kuten ilmoituksessa kerrotaan?

Näin blogitekstissä uskaltaa hiukan myös arvailla. Oman arveluni mukaan kyseessä olisi juuri Vuoren talo. Sen historiaan kuuluisivat siis Koskiset (Sillanpäät), Niemiset, Mäkiset, sitten joukko Pakkasen työntekijöitä kuten Sulinit ja lopulta Vuoren perhe.

Toivotan lukijoille hyvää  ja valoisaa juhannusaikaa.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.