Alla oleva kuva on peräisin Hanna Kanervan albumista. Se on hänen rippikoulukuvansa, todennäköisesti otettu konfirmaation yhteydessä kirkon portailla. Rippikoulua pidettiin tuohon aikaan syksyllä ja keväällä erikseen tytöille ja pojille. Ripille pääsy tapahtui usein kesällä.
Kuvan voi klikata suuremmaksi
Tämän kuvan henkilöitä ei ole enää helppo tunnistaa. Se on luultavasti otettu 1919. Hanna Haukipää (myöh. Kanerva) oli syntynyt 1904. Samana vuonna syntyneitä olivat Ester Kanerva, Aina Perttu, Elsa Metsäraukola, Fanny Jokinen, Sylvi Kallioniemi ja Aune Keskinen. Osa heistä on todennäköisesti kuvassa. Joku vuotta tai paria vanhempikin siinä voi olla.
Tunnistukset ovat tietenkin tervetulleita, myös muiden kuin haukijärveläisten osalta. Niitä voi lähettää kommenttilomakkeella tai Palaute-sivun kautta.