Näin itsenäisyyspäivän alla tekee mieli kurkistaa vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi. Millainen mahtoi olla tuonaikainen Haukijärvi? Ainakin asumuksia oli vähemmän, koska karjalaisasutus ja muut sodan jälkeen rakennetut talot puuttuivat. Toisaalta vanhoja mökkejä on hävinnyt vuosikymmenten saatossa. Nykyisin lienee vielä pystyssä joitakin senaikaisia rakennuksia: Salomäki, Tuomisto?, Laine?, työväentalo, Kanerva?, Niemi?, Mäkelä, Mustasilta, ... Ei ole tiedossa, oliko sähkölinja jo ehtinyt Haukijärvelle saakka. Herttualan sähkömylly oli valmistunut 1914, joten on mahdollista, että muutamissa taloissa luettiin jo lehteä sähkölampun valossa. Ainakin Pakkasella oli puhelin.
Työllisyystilanne ei ollut kovin hyvä. Metsätöitä oli tarjolla talvisaikaan. Piian ja rengin paikkoja oli taloissa. Monet kuitenkin lähtivät hakemaan töitä muualta. Koska oli sota-aika, piti kotipaikkakunnan ulkopuolella liikuttaessa olla passi. Vuoden 1917 aikana 15 kyläläistä anoi matkapassia toiselle paikkakunnalle töihin menoa varten. Sellainen ilmeisesti tarvittiin, vaikka olisi vain tehnyt lyhyen työkeikan Mouhijärven puolelle.
Koska melkein kaikilla mökeillä oli hiukan maata, ei suoranaista nälkää varmaan kylässä nähty, vaikka elintarviketilanne olikin huono. Sokeri oli kortilla, mahdollisesti muutamat muutkin ruokatavarat. Koulun johtokunnan pöytäkirjoista selviää, että viisi perhettä sai avustusta lasten koulunkäyntiä varten.
Elettiin levottomia aikoja. Kesän maatalouslakot koskettivat ainakin Pakkasen kartanoa. Frans Mustasillan talosta hakattiin ikkunoita sisään marraskuussa. Koululla oli kiistaa keisarin kuvan poistamisesta. Opettaja Lehtosalosta tehtiin valitus, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Syksyllä Haukijärvelle perustettiin järjestyskaarti, joka sitten muuttui punakaartiksi. Kylään lienee myös puuhattu suojeluskuntaa, jota ei tiettävästi vielä 1917 perustettu. Ainakin Taavetti Kallioniemen kerrotaan olleen aloitteellinen asiassa.
Niukkuuden ja poliittisten intohimojen keskelläkin ihmisillä riitti auttamishalua. "Sydämelliset kiitokset lausun täten sekä kerääjille että kaikille niille arvoisille kansalaisille, jotka ovat minua muistaneet rahalahjoillaan minulle tapahtuneen vahingon johdosta." Näin kiitteli Amanda Lamminsivu Kyrön Sanomissa huhtikuussa 1917. Tarkempaa tietoa tuosta vahingosta ei ole.