Hiljattain pidettyjen eduskuntavaalien kunniaksi yritän seuraavassa katsoa, miltä ensimmäiset eduskuntavaalit näyttivät Haukijärvellä maaliskuulla 1907. Vaaleissa toteutui ensimmäistä kertaa Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Tarkemmin tuolloisesta vaaliasetelmasta voi lukea verkon monista lähteistä. Mainittakoon tässä kuitenkin, että vaalit olivat listavaalit, ehdokkaaksi saattoi asettua useammassa vaalipiirissä ja Hämeenkyrö kuului tuolloin Turun ja Porin läänin pohjoiseen vaalipiiriin.
Haukijärvi kuului yhdessä Heinijärven, Herttualan ja Jumesniemen kanssa Hämeenkyrön ensimmäiseen äänestysalueeseen, jonka vaalilautakuntaan oli kunnallislautakunta syyskuussa 1906 valinnut Erkki Eskolan (pj), Frans Äärilän, Kalle Kirmon, Kalle Haukipään ja Anna Tättälän. Varajäseninä toimivat V. Metsäraukola ja Alma Lehtiniemi. Äänestyspaikkana oli Heinijärven kansakoulu.
Hämeenkyröstä ei ollut noissa vaaleissa vielä ketään ehdokkaana. Maantieteellisesti lähimpiä ehdolle asetettuja olivat nuorsuomalaisten A. Okko Ikaalisista, Suomalaisen puolueen J. Mikkola Ikaalisista, sosialidemokraattien D. Kalliokorpi Viljakkalasta ja E. Aromaa Mouhijärveltä sekä T. Vähähoivanen ja K. Sianoja Mouhijärveltä Maalaistyöväki-valitsijayhdistyksestä (puolue ei tiedossa).
Haukijärvellä pidettiin ainakin nuorsuomalaisten vaalitilaisuus. Todennäköisesti myös vastaperustettu työväenyhdistys järjesti tilaisuuksia puolueensa ehdokkaiden tukemiseksi. Seuraavissa vaaleissa se jopa organisoi vaalimarssin äänestyspaikalle. Sellaisesta ei 1907 kuitenkaan vielä näy lehdissä mainintaa. Suomalainen puolue piti vaalitilaisuuden ainakin Herttualassa. Vaalikampanjointia tapahtui myös sanomalehdissä.
Vaalit pidettiin ja äänet laskettiin. Ensimmäisen äänestysalueen lukuisat torpparit ja mäkitupalaiset antoivat äänensä sosialidemokraateille. Nämä saivat 296 ääntä, Suomalainen puolue sai 44, nuorsuomalaiset 34 ja Kristillinen työväki 30 ääntä. Yksi ääni meni Ruotsalaiselle kansanpuolueelle. Neljä ääntä hylättiin. Edellä mainituista lähipitäjien ehdokkaista valituiksi tulivat T. Kalliokorpi ja E. Aromaa.
Olisi mielenkiintoista tietää, milloin Haukijärven koulusta tuli äänestyspaikka. Muistitieto kertoo, että vielä vuoden 1945 vaaleissa se ei olisi ollut sitä. Selityksenä saattaa tosin olla, että muistelija asui muodollisesti Kalkunmäen alueella.
Hauskaa Wappua kaikille lukijoille!