Aluksi palataan vielä hiukan viimekertaiseen aiheeseen. Sain nimittäin palauteviestin, joka kertoi, että Kaarle Rantanen todella oli Jalmari Rantasen veli. Kaarle kaatui sodassa 1944 Ihantalassa ja hänet on haudattu Hämeenkyröön. Tekstin nimiluettelossa on muitakin, jotka todennäköisesti kaatuivat sodassa, mutta kun useimpien sukunimet ovat kovin tavallisia, ei pelkkä syntymävuosi henkikirjassa riitä varmistamaan asiaa. Karjakko Adolf Vähänen kaatui 1941 Lotinanpellossa. Hän oli kotoisin Tuuloksesta, jonne hänet myös haudattiin. Kyseessä lienee Pakkasellakin vähän aikaa työskennellyt Vähänen, vaikka syntymävuosi eroaa henkikirjaan merkitystä. Olen tietysti myös voinut lukea syntymävuoden väärin.
Vuonna 1941 kirjattiin myös Hämeenkyröön asettuneet Karjalan evakot henkikirjaan. Heistä oli oma erillinen luettelonsa, jota ehdin tutkia vain hetken arkistokäyntini lopussa. Siksi esitän heistä seuraavassa vain sukunimet. Useimmat olivat kirvulaisia, mutta muualtakin tulleita oli. Osa on mainittu jo aiemmin Karjalaistilat-sivulla, mutta kun henkikirjassa oli myös asuinpaikat, lueteltakoon tässä nyt kaikki 1941 henkikirjaan merkityt. Eniten evakkoja asui tietenkin Pakkasella: Vellingin, Virolaisen, Taposen, Piiparisen, Räihän, Hämäläisen, Kyllästisen ja Kärkkäisen perheet oli sijoitettu kartanoon. Yliviidanojalla asuivat Tammiset, Peltolassa Anttoset ja Kivimäessä Niukkaset.
Myös Mustajärvenkulmalle oli sijoitettu Karjalasta tulleita. Valkamaan on merkitty Meskit, Mustajärvelle (tarkoittanee Palomäkeä) Kärpäset ja Kuismat, Metsäkirmolle Kauraset ja Heinoset, Koivistolle Hämäläiset sekä Koskiselle (tarkoittanee Paavolaa) Kinnarin perhe. Mouhijärven puolen luetteloa en ehtinyt pyytää nähtäväksi, mutta jos joku tietää noiden talojen evakoista, voi lähettää palautetta. Niin Pakkasen palvelusväki kuin talvisodan evakotkin asuivat yleensä kylässä vain lyhyen aikaa. Kyllä he siitä huolimatta ovat oman blogitekstinsä ansainneet. Joskus lapset tai lastenlapset yrittävät selvittää vanhempiensa tai isovanhempiensa elämänvaiheita. Olen saanutkin pari tällaista yhteydenottoa, joissa on kyselty lisätietoja hetken aikaa kylässä asuneista. Valitettavasti en ole heidän kohdallaan voinut auttaa.