Ei tietenkään ole kovin ihmeellistä, että joku on tullut Siikaisista Hämeenkyröön. Yhteyksiä paikkakuntien välillä toki oli. Silakkaa käytiin ostamassa rannikolta ja matka kävi Siikaisten kautta. Muitakin liikkujia lienee ollut. Voisi myös ajatella, että nuori mies tai nainen kulkeutui palveluspaikasta ja seurakunnasta toiseen. Näin ei kuitenkaan ollut Maria Vilhelmiina Lundin kohdalla. Kerron tällä kertaa hiukan hänen vaiheistaan ennen kuin hän tuli Parilan Koskelaan.
Maria syntyi 1874 Siikaisissa. Isä Isak ja äiti Adolfiina olivat torppareina Siikaisten Pyntäisten kylän Strömin torpassa. Sisaruksia Marialla oli neljä, yksi heistä kuoli pienenä. Torpparin asema ei liene vanhempia tyydyttänyt. 1882 he päättivät muuttaa Hämeenkyröön. Emme voi tietää, miksi he valitsivat juuri Kyrön. Lähisukulaisia ei uudella paikkakunnalla liene ollut, koska molemmat vanhemmat olivat syntyneet Siikaisissa.
Hämeenkyrössä he asettuivat Tokoisten Putulaan, joka oli tuolloin Rossan omistuksessa. Siellä perhe kasvoi yhdellä pojalla. Parin vuoden kuluttua he päätyivät Rossan ja Putulan Sillanpään torppaan. Heistä käytettiin edelleen nimeä Ström. Torpassa he viihtyivät vain vuoden verran. 1885 matka vei Untilan (Vaivio-)Vännille, jonka hallitsijaksi Isak merkittiin rippikirjaan. Siellä perheeseen syntyi tytär. Vuosien 1891 - 1901 rippikirjaan Isak merkittiin ensin Vännin talolliseksi, myöhemmin itselliseksi. Nyt nimi Ström muuttui Lundiksi. Ainakin yksi lapsista käytti siitä suomennettua Lehto-nimeä.
Jossain on Maria tavannut Edvard Vilho Mäkelän, sillä syyskuussa 1897 heidät vihittiin. Maria asui tuolloin kotonaan Vännillä, mutta muutti avioitumisen jälkeen Mäkelään (Koskelaan?). 1901 perhe muutti Pirkkalaan. Vilho oli töissä Pitkäniemen sairaalassa. Parilaan he palasivat 1904. Loppu onkin kerrottu sivustolla.