Olen näissä teksteissä kertoillut muutaman kyläläisen vaiheista ja tarkoitus on edelleen jatkaa sarjaa. Mielelläni ottaisin mukaan myös kylän karjalaisasukkaiden vaiheita. Heidän elämästään ennen Haukijärvelle tuloa ei ole kuitenkaan ihan helppo löytää tietoa. Muutamissa kirjoissa on hyvin lyhyitä tekstejä ja lisäksi lehdet - ennen muuta Vpl Pyhäjärvi-lehti - ovat julkaisseet heitä koskevia juttuja. Tässä tekstissä hyödynnän mainitun lehden vuonna 1963 numerossa 11 julkaistua juttua Juho Virkistä. Ilmeisesti pohjana oli tämän haastattelu.
Juho Virkki syntyi 1893 Sakkolassa Yrjö ja Helena Virkin perheen vanhimpana lapsena. 1904 perhe muutti Pyhäjärvelle Saaprun kylään. Juhon lisäksi perheessä oli lapset Kaarlo, Edvard, Matti ja Yrjö. Perheen isä toimi kylän seppänä ja ehti opettaa sepäntaitoja myös Juholle ennen kuin 1906 kuoli. Isän kuolema aiheutti perheen taloudelle vaikeuksia. Juho toimi seuraavat vuodet ensin paimenena ja myöhemmin renkinä taloissa. Viimeisessä palveluspaikassaan hänellä oli taas mahdollisuus opetella sepäntaitoja. Niinpä saaprulaiset pyysivät hänet jatkamaan isänsä työtä. Hän joutui ottamaan lainaa hankkiakseen tarvittavat työkalut. Paja oli aluksi maakuoppaan rakennettu. Se kuitenkin syttyi palamaan 1917 ja tuhoutui kokonaan. Samana syksynä valmistui uusi, kivestä rakennettu paja, jossa oli sementistä valmistettu kaareva katto. Juho Virkki toimi rakentajana, hän hallitsi myös kivityöt. Tässä pajassa Juho teki sepäntöitä ja veljetkin kasvoivat samaan ammattiin.
Juho avioitui 1919 Ida Tenkasen kanssa. Kun tämän isä kuoli, tuli Juhosta maanviljelijä. Hän hankki vuoden 1926 aikoihin traktorin, rautapyöräisen Fordsonin, ensimmäisenä Pyhäjärvellä ja teki sillä töitä myös muiden pelloilla sekä ajoi puutavaraa Pyhäjärven asemalle. Pitemmän päälle työ traktorin kanssa ei kannattanut ja Juho luopui siitä. Sen jälkeen hän rakensi sirkkelisahan ja myllyn, joiden voimalähteenä oli ensin puukaasumoottori, myöhemmin öljymoottori. Saha ja mylly paloivat tulipalossa 30-luvun alkuvuosina. Juho rakensi sahansa uudestaan ja se toimi Pyhäjärvellä sotiin asti.
Juhon tarina kertoo harvinaisen sinnikkäästä ja yritteliäästä miehestä. Toiminta jatkui autoilijana Haukijärvellä, mutta senhän vanhemmat kyläläiset hyvin muistavatkin.