Kaikki lukijat eivät välttämättä tiedä, mikä torppa oli. Lyhyesti sanottuna kyse oli siitä, että tilallinen antoi osan maastaan vuokralle toisen viljeltäväksi. Vuokrasta suurin osa suoritettiin yleensä päivätöillä (taksvärkki). Haukijärvellä oli paljon torppia, niiden synnystä olen näissä teksteissä joskus kirjoitellut. Alun alkaen niiden vuokrasopimukset olivat usein suullisia. 1900-luvun puolella alettiin vaatia kirjallisia vuokravälikirjoja, joita ei kuitenkaan välttämättä tehty. Voi myös olla, että asiakirjat ovat torppareiden jälkeläisten kotiarkistoissa tai kadonneet. Galleriassa on Valkaman (neljä kuvaa) ja Selkeen (neljä kuvaa) vuokravälikirjat, joita seuraavassa tarkastellaan. Tuure Lohikiven muistelmissa on lisäksi säilynyt tietoja Mustajärven torpan vuokraehdoista, lähinnä päivätöiden määrästä.
Selkeen välikirja on vanhempi, tehty 1889. Se näkyy vuokraehdoissa, jotka myöhemmin tiukentuivat. Valkama oli pinta-alaltaan isompi, mutta sen taksvärkiksi määrätty 104 mies- ja 104 hevostyöpäivää vuodessa on suhteessa selvästi kovempi vaatimus kuin Selkeen 18 mies- ja kuusi hevostyöpäivää. Jää ihmettelemään, millä ajalla torppari ehti tehdä omat työnsä. Lohikiven mukaan Mustajärven torpasta tehtiin Lindegrenien aikana Kourille kaksi työpäivää viikossa miehen ja hevosen kanssa sekä lisäksi kesäaikaan kuusi apupäivää. Missään näistä kolmesta torpasta ei rippikirjan mukaan ollut 1900-luvun alkuvuosina ulkopuolista työväkeä. Omalla väellä piti siis selvitä. Isommat lapset, varsinkin jo aikuisikään ehtineet, olivat tietysti hyvää työvoimaa, mikäli asuivat vielä kotonaan.
Kuten vuokravälikirjoista näkyy, torppareilla oli muitakin velvoitteita. Sekä Valkamasta että Selkeeltä maksettiin vuokraa myös rahalla. Molemmille kuului aidoista huolehtiminen, Valkamalle myös ojien ja tien kunnossapito. Sata hevoskuormaa soraa tielle oli melkoinen urakka. Selkeelle on kirjattu vain yleisemmin maan ja huoneiden kunnossapitovaatimus. Vuokraa saatettiin maksaa myös tuotteina. Valkamasta piti taloon toimittaa 50 litraa puhtaita puolukoita, tosin niistä ilmeisesti maksettiin. Lisäksi heidän tuli suorittaa kehruuta talon aineista, huolehtia torpan lähettyvillä laiduntaneesta talon karjasta kesäaikaan ja raivata uutta peltoa.
Taitaisi meillä nykypäivän ihmisillä itku tulla noiden torpparien velvotteiden edessä, jos ilman konevoimaa joutuisimme ne hoitamaan. Noihin aikoihin torppareilla olikin suuri halu lunastaa viljelemänsä maa omakseen. Osalle se onnistui vapaaehtoisella kaupalla, toiset joutuivat odottamaan lakia joka hyväksyttiin 1918.
Tuossa edellä viittasin mahdollisesti kotiarkistoissa oleviin haukijärveläisiin torpankontrahteihin. Niiden sisällöstä olisi hauska kuulla vaikkapa alla olevalla kommenttilomakkeella, palautesivun kautta tai säköpostilla.