Viikko sitten kirjoittelin torppien nimistä. Saksalle en oikein löytänyt selitystä, mutta sittemmin muistui mieleen, että Mouhijärvellä on samanniminen talo. Eli sen ehkä voisi liittää Selkeen ja Kinkin kanssa samaan ryhmään. Usein nimi kytketään joko saksalaisiin asukkaisiin tai sitten kauppiaisiin, joita Suomeen aikoinaan muuttaneet saksalaiset monesti olivat. Mouhijärven Saksan kohdalla voi olla kyse juuri näistä, koska tila on ollut olemassa jo 1540-luvun veroluetteloissa. Parilan Saksan torppa sen sijaan ilmestyy rippikirjoihin vasta 1870, eikä niissä näy merkkejä sen paremmin ulkomaalaisista kuin kauppiaistakaan. Mutta vilkaistaanpa torpan asukkaita.
1870 torppaan tuli Matti Vilhelm Matinpoika. Hänen muuttomatkansa ei ollut pitkä, sillä hän tuli Erkkilästä eli Äärilästä. Kun hän syntyi 1835, asuivat hänen vanhempansa Äärilässä, jonka isäntänä oli hänen setänsä. Setä kuoli ja Matin isästä tuli vähäksi aikaa tilan isäntä. Tämäkin kuoli 1867 ja suku tilalla vaihtui. Kolmen vuoden kuluttua Matti hakeutui Saksalle. Asiakirjat eivät kovin paljon hänestä kerro. Koska hänellä ei ole jälkipolvia, paljastettakoon tässä kuitenkin, että häntä rangaistiin kerran siitä, että hän esiintyi juopuneena kirkossa. Se tapahtui jo ennen torppariksi ryhtymistä. Matti kuoli Saksalla 1894.
Matilla oli kaksi vaimoa. Ensimmäinen, Maria Matintytär, oli syntynyt 1839 Mouhijärvellä. Matti avioitui hänen kanssaan 1873. Kaksi vuotta myöhemmin he saivat kuolleena syntyneen poikalapsen, jonka äiti kuoli viiden päivän kuluttua. Seuraavana vuonna Matti avioitui Ester Matintyttären kanssa. Tämä oli syntynyt 1830 Kalkunmäen Pieskan torpassa. Oltuaan palveluksessa Kalkunmäen ja Kyröspohjan taloissa hän avioitui 1854 pappilan Toivosen torpparin Matti Juhonpojan kanssa. Heille syntyi viisi lasta. Matti Juhonpoika kuoli 1866. Ester eli 10 vuotta itsellisenä Toivosella ennen kuin avioitui Saksalle. Myös osa hänen ensimmäisen avioliittonsa lapsista asui joitakin aikoja Saksalla. Melkein kaksi vuosikymmentä hän asui torpassa yksinään.
Asiakirjoista ei ole tullut vastaan merkintöjä Saksan asukkaista Esterin jälkeen. Torppa lienee ollut pienenpuoleinen, muuttunut Esterin leskenä ollessa mäkituvaksi ja hävinnyt hänen kuolemansa jälkeen kokonaan. Nyt sen olemassaolo tuntuu kovin kaukaiselta, mutta sitä kesti kuitenkin yli 40 vuotta.