Josefiina Jokelan vaiheista olen kertonut paitsi sivustolla, myös blogitekstissä. Seuraavassa hiukan hänen tiestään Jokelaan. Tiedot perustuvat digitoituihin kirkonkirjoihin SSHY:n jäsensivuilla.
Josefiina syntyi Suodenniemellä syyskuussa 1868, siis nälkävuosien aikaan. Vanhemmat olivat Pohjakylän Mikkolan Teinilän torpparipariskunta Juho Heikinpoika ja hänen vaimonsa Saara Kustaava Juhontytär. He olivat syntyneet Hämeenkyrössä, mutta muuttaneet jossain vaiheessa Suodenniemelle. Saara oli Juhon toinen vaimo, ja lapsiakin oli kahdesta avioliitosta.
Josefiina oli kymmenvuotias, kun perhe 1878 muutti Teinilästä Hämeenkyröön. Vanhempien mukana seurasivat Josefiina ja 1959 syntynyt veli Kaarle. Hämeenkyrössä he asettuivat Heinijärven Alaraukolan Lamminsivun torppaan. Juho kuoli Lamminsivun torpassa 1896. Saara eli vuoteen 1907. Samoihin aikoihin Kaarle perheineen muutti torpasta. Heitä on käsitelty sivustolla tarkemmin.
Josefiina avioitui 1887 Valkaman silloisen torpparin veljen Mikko Alfred Mikonpojan kanssa. Tytär Iida Maria syntyi Valkamassa. Jo samana vuonna he muuttivat torppareiksi Hillun Jokelaan. Mikolle merkittiin sukunimeksi aluksi Tuominen. Melko pian se kuitenkin muuttui asuinpaikan mukaiseksi. Loppu onkin sivustolla.