Pari viikkoa sitten kirjoitin A. Yrjölästä, joka vanhan lehtijutun mukaan olisi kuollut Haukijärvellä huhtikuussa 1918. Hänestä löytyi lisätietoa kirjasta Sankarien muisto. Kiitos tietojen lähettäjälle. Kyseessä oli Arvo Yrjälä, joka kirjan mukaan oli haavoittunut Karkun taisteluissa jalkaan. Häntä oltiin kuljettamassa Karkusta Vaasaan sanitäärin mukana, kun "hän kaatui tai murhattiin hänet 6/4 1918 Mouhijärvellä, lähellä Pakkasten kartanoa." Toisaalta Juho Ala-Napan sanotaan kirjassa kuolleen 6/4 1918 Pakkasen kartanon kohdalla maantiellä. Hänen vammansa tuntuisivat sopivan lehtijutun kuvaukseen. Vaikuttaa siis siltä, että Haukijärvellä tai hyvin lähellä kylää kuoli tuona päivänä kaksi valkoisten sotilasta, epäilemättä molemmat kohtasivat yllättäen ns. Orjatsalon joukon. Hyvin hämärä muistikuva lapsuudessa kuulluista aikuisten kertomuksista tukee käsitystä kahdesta kuolleesta. Seuraavassa lyhyesti näistä nuorista miehistä, joiden kohtasivat matkansa pään Haukijärvellä.
Arvo Yrjälä oli syntynyt 1895 Raumalla. Hän oli ammatiltaan konttoristi ja asui ennen sotaa Vaasassa. Hän harrasti urheilua, erityisesti purjehdusta ja metsästystä. Hän osallistui taisteluihin Pomarkussa, Hämeenkyrössä ja Karkussa. Hän oli Porin I komppanian III joukkueen päällikkö. Hänet haudattiin ensin Hämeenkyröön, mutta siirrettiin myöhemmin Rauman hautausmaalle.
Juho Ala-Nappa oli syntynyt 1895 Mouhijärven Pukarassa. Hän oli naimaton, kuten Yrjäläkin. Ammatiltaan hän oli maanviljelijä ja oli käynyt Kokemäen tietopuolisen maamieskoulun. Hän kuului Mouhijärven suojeluskunnan Pukaran osastoon. Kuollessaan hän oli lähettinä matkalla Pakkasen kartanoon. Hänet on haudattu Mouhijärvelle.
Lähde: H. J. Boström, Sankarien muisto, Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki 1927